maanantai 31. elokuuta 2020

Yhden viikon lukupäiväkirja

 

Sain inspiraation tähän juttuun Northern Bibliophile -blogin lukupäiväkirjoista, joissa Abbie kertoo mitä hän on lukenut viikon aikana. Minua alkoi kiinnostaa, milloin itse oikeastaan luen päivän aikana, ja kuinka paljon. Millaisista paloista viikon aikana kertyvät lukuhetket koostuvat?

Pidin siis toissa viikolla kirjaa lukemisistani, ja tällainen lukuviikkoni oli.

Maanantai

Ensimmäinen työpäivä kesäloman jälkeen. Haluan yleensä lukea arkiaamuina ainakin hetken aikaa: pidän rauhallisista aamuista, ja pieni lukuhetki aamupalaa syödessä on paras rauhallinen aloitus päivälle. Minulla oli lukematta viimeinen essee Emilie Pinen kirjasta Tästä on vaikea puhua, ja ehdin juuri sopivasti lukea sen aamiaisen aikana.

Työpäivä venähti tietysti heti loman jälkeen pitkäksi, enkä jaksanut tai ehtinyt juurikaan lukea töiden jälkeen. Aamupalan lukuhetkien lisäksi luen yleensä ainakin vähän illalla sängyssä – niin tänäkin iltana. Aloitin Katja Raunion Sinun päiväs koittaa -kirjaa, ja luin siitä ensimmäisen 13 sivun mittaisen luvun.

Tiistai

Tiistai-aamuna jatkoin Raunion parissa, ja luin parikymmentä sivua. Pidin kirjasta heti alkumetreiltä, vaikka se välillä olikin hiukan raskaslukuinen ja monesti hämmentävä. Luin Rauniota kymmenisen sivua myös lounastauolla ja illan mittaan vielä 60 sivua.


Keskiviikko

Jatkoin Raunion parissa taas aamupalalla. Lounastauolla kaipasin kuitenkin hektisen työpäivän vastapainoksi jotakin kevyempää luettavaa. Kirjastolainojen pinossa oli Tiitu Takalon Tyhmä tyttö -sarjakuva, ja se viihdyttikin lounaalla erinomaisesti 50 sivun verran.

Töiden jälkeen luin Tyhmän tytön loppuun, ja sängyssä luin vielä Rauniota noin 30 sivua.

Torstai

Torstaina kävin aamu-uinnilla, ja aamun lukuhetki jäi pitämättä. Aamiaisenkin ehdin syödä vasta aamun ensimmäisen palaverin aikana. Aamju-uinti oli ihana, ja sain siitä virtaa koko päiväksi. Jos ei voi aloittaa päiväänsä lukemalla, se kannattaa ehdottomasti aloittaa uimalla.


Lounaalla ehdin taas lukea kolmisenkymmentä sivua Rauniota. Aloin päästä todella kirjan maailmaan sisälle, ja illan aikana luin sitä vielä 150 sivua.

Perjantai

Raunion kirja alkoi lähestyä loppuaan. Luin sitä taas aamupalla ja lounaalla ja viimeiset sivut töiden jälkeen. Olin kirjan lopetettuani hiukan pöllämystynyt ja hyvin vaikuttunut, eikä heti perään tehnyt mieli aloittaa seuraavaa kirjaa. Perjantai-ilta kuluikin sohvaperunana TV-sarjoja katsellen.

Lauantai

Olin edelleen sen verran vaikuttunut Raunion kirjasta, ettei tehnyt mieli lukea mitään muuta romaania eikä myöskään mitään oletusarvoisesti erinomaista kirjaa. Joskus hyvän kirjan jälkeen haluaa lukea mieluummin jotain vähän keskiverrompaa – jotain sellaista, mikä ei kilpaile hyvän kirjan kanssa vaikuttavuudesta. Olin lainannut Morten Strøksnesin Merikirjan, josta olin kuullut aika laimeita arvioita, mutta joka kuitenkin kiinnosti minua jonkin verran meri-teeman vuoksi. Luin Merikirjaa 50 sivua aamulla, mutta se ei oikein lähtenyt vetämään. 

Kävelyretken ja ostoksilla käymisen jälkeen oli iltapäiväteen ja lukuhetken vuoro. Merikirja ei kutsunut luokseen, ja mieli kaipasi jotakin viihdyttävää. Lukupinosta löytyi  Pihla Hintikan Hetken Pariisi on meidän, jota lueskelin noin sata sivua iltapäivän ja illan aikana.

Sunnuntai

Jatkoin Hintikan parissa, vaikka kirja ei ollut ihan niin hyvä tai viihdyttävä kuin olin odottanut. Aamupalalla kirja eteni kuitenkin taas sadan sivun verran. Iltapäivällä meidän oli tarkoitus mennä pieniin perhejuhliin, mutta juhlat peruuntuivat. Tämä tarkoitti lisää lukuaikaa, ja ehdin lukea Hintikan kirjan loppuun. Loppuilta kului neuloen, Timanttiliigaa katsellen ja uudella puhelimella leikkien.

 

Viikon aikana luin siis alusta loppuun kaksi kirjaa: Sinun päiväs koittaa ja Hetken Pariisi on meidän. Lisäksi luin yhden Pinen esseistä ja noin 50 sivua Merikirjaa sekä yhden sarjakuva-albumin.  

Luin ehkä vähän enemmän kuin keskimääräisenä työviikkona: viikolla oli aika hyvin lukuaikaa, koska iltaisin ja viikonloppuna ei ollut mitään menoja, kun sunnuntain juhalatkin peruuntuivat. Viikkoon osui yksi erinomainen lukukokemus (Sinun päiväs koittaa) mutta myös kirjoja, jotka olivat enemmän ajanvietettä kuin suuria elämyksiä. Kaiken kaikkiaan hyvä kirjaviikko.

 

maanantai 24. elokuuta 2020

Katja Raunio: Sinun päiväs koittaa

 

Katja Raunion Sinun päiväs koittaa pääsi yllättämään toden teolla. En ole ihan varma, mitä odotin saavani, mutta sen voin sanoa, että Sinun päiväs koittaa oli joka tapauksessa jotain ihan muuta. Kirja kieputteli lukemisen aikana ajatuksiani moneen kertaan uusille poluille, enkä loppujen lopuksi tuntenut enää olevani kartalla. Viimeisen sivun jälkeen piti istua vähän aikaa hiljaa sohvalla ja yrittää selkeyttää ajatuksia. 

"En ole antautunut tälle tehtävälle maineen tai sensaationhalun vuoksi, vaan koska toivottomassa tilassa olevasta arkistokokonaisuudesta on osunut käsiini tietoa, joka etenkin nykyisenä aikanamme tarjoaa laajan ja ennalta tuntemattoman näkökulman tiettyihin tapahtumiin ja henkilöihin, jotka olivat muovaamassa maamme kehitystä  vuosituhannen taitteessa. Tämän ajankohdan syvällisempi tunteminen on nähdäkseni välttämätöntä sen tuloksena syntyneeelle nykyajallemme ja siinä vallitsevalle itseymmärrykselle."

Tarinaa kertoo arkistonhoitaja, joka uppoutuu yhä syvemmälle presidentti Anton Harmajaa koskevien salassa pidettävien asiakirjojen maailmaan. Arkistonhoitajalla on käytössään Harmajan kirjeenvaihtoa ja muistiinpanoja, valokuvia, puhelinkeskustelujen litterointeja, poliittisia puheita ja lehtiartikkeleita. Näiden dokumenttien perusteella arkistonhoitaja pyrkii selvittämään paitsi mahdolliset perustavanlaatuiset arkistointivirheet, myös totuuden Anton Harmajasta.

Mutta mikä on totuus? Tai todellisuus? Mitä pidemmälle kirjaa lukee, sitä kauemmas totuus ja todellisuus pakenevat. Lukija tuntee eksyvänsä yhä syvemmälle arkistonhoitajan maailmaan, joka muistuttaa omaamme, eikä kuitenkaan muistuta. Asiat ovat tuttuja, mutta kuka on siirrellyt niitä väärille paikoille?

Kun lukee fiktiota, ajattelee hyväksyvänsä tietyt säännöt. Hyväksytään, että fiktion maailma on kuvitteellinen, ja että siinä voivat päteä erilaiset lainalaisuudet kuin reaalimaailmassa. Fiktion maailmassa voi esiintyä lohikäärmeitä tai aikamatkustamista, ja melko varmasti siinä esiintyy keksittyjä henkilöitä tai kuvitteellisia tapahtumia, eikä se kummastuta lukijaa – olemme tottuneet siihen. Mutta joidenkin kirjojen kohdalla tuntuu, että aivot nyrjähtävät vähän paikoiltaan, kun todellisuutta venytetään. Raunion kirja on sellainen.

Kirjasta ei tee mieli kertoa liikaa, jotta ei pilaisi muilta lukijoilta oivaltamisen ja ihmettelyn iloa. Toisaalta kirjasta ei edes voi kertoa liikaa, koska tiedän monen asian jääneen oivaltamatta, enkä edelleenkään osaa sanoa, mistä kirjassa oikeastaan on kyse. Raunion kirja on kuin monimutkainen arvoitus, mutta sellainen johon on turha odottaa selkeää ratkaisua. Vastauksia on kyllä tarjolla, mutta kirja säilyttää silti osan salaisuuksistaan.

Asioita, joita ajattelin kirjaa lukiessani: Valta. Valtapeli. Historiankirjoitus. Kekkonen. Trump. Sukupuoli. Identiteetti. Tosi-TV. Taidehistoria. Dokumentaatio. Vaihtoehtohistoria. Julkisuuskuva. Politiikka. Populismi. Totuus. Ainakin näistä asioista Raunio rakentaa tarinaansa, jossa rajaviivat ovat häilyviä eivätkä asiat ole sitä, mitä ensikatsomalta luulisi.

"Ajatus siitä, että asiakirjat todistavat, millainen maailma on, perustuu kuitenkin vain tiettyyn tapaan teoretisoida arkistoa."

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Arja, Omppu ja tuijata.

Katja Raunio: Sinun päiväs koittaa
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Teos, 2020