F.H. Burnett: Salainen puutarha (Nostalgian jäljillä)

 " - Minä tulen terveeksi! hän huusi. Mary, Dickon, minä tulen terveeksi. Ja minä saan elää ikuisesti!"

Salainen puutarha ei ollut lapsuudessa minulle ihan samanlainen suursuosikki kuin esimerkiksi Montgomeryn tai Anni Swanin kirjat. Burnettin kirjoistakin pidin enemmän Pikku prinsessasta. Päätin kuitenkin lukea Nostalgia-haastetta varten Burnettilta juuri Salaisen puutarhan, koska en muista sitä niin hyvin kuin Pikku prinsessaa, ja ajattelin että lukukokemus voisi näin ollen olla mielenkiintoisempi. Ja mielenkiintoiseksi se osoittautuikin.

Intiassa asuva 10-vuotias Mary menettää molemmat vanhempansa kolera-epidemiassa, ja hänet lähetetään rikkaan ja omituisen setänsä luokse Englantiin. Mary on lastenkirjan henkilöhahmoksi varsin erikoinen, sillä hänet on kirjan alussa kuvattu jokseenkin epämiellyttäväksi: rumaksi, keltanaamaiseksi, itsekkääksi ja kärttyisäksi tytöksi, joka läimäyttelee intialaisia palvelijoitaan ja haukkuu näitä emäsioiksi. Muistan että lapsena minun oli vaikea samaistua Maryyn - lapsenahan sitä yleensä haluaa kuvitella itsensä kirjan sympaattiseksi ja runollisella tavalla kauniiksi sankarittareksi - mutta näin aikuisena oli pikemminkin kiinnostavaa lukea näin negatiivisesta päähenkilöstä.

Kirjan edetessä sekä Maryn luonne että ulkomuoto kohentuvat huimasti. Tähän kehitykseen vaikuttavat uudet ihmiskontaktit ja ennen kaikkea luonto. Mary hengittää Yorkshiren nummien raikasta ilmaa, vetää keuhkoihinsa kanervikon tuoksua ja löytää salaisen puutarhan. Sitä hän ryhtyy kunnostamaan nummien pojan, Dickonin kanssa.

Puutarha on tarinan sydän; kiehtova, sadunomainen paikka. Ei ole ihme, että salainen puutarha on muodostunut käsitteeksi, jonka tuntevat kaikki - nekin jotka eivät ole tätä kirjaa lukeneet. Niin kiehtovasti Burnett kuvaa tuota muurien ympäröimää puutarhaa, jossa ruusuköynnökset kiemurtelevat puiden oksilla, krookukset nostavat vihreitä päitään mullasta, ja puut muodostavat lehtimajoja kuin temppeleitä. Puutarha, kevään tulo ja luonnon herääminen ovat myös ne asiat, jotka minulle ovat parhaiten jääneet lapsuudesta mieleen: keväällä, silmujen aikaan, minut valtaa usein Salainen puutarha -tunnelma.

Mutta kirjassa oli myös paljon sellaista, mitä en niin hyvin muistanut, ja jonka olen lapsena luultavasti myös ymmärtänyt hyvin eri tavalla kuin nyt.

Mary ei löydä vain puutarhaa - hän löytää myös serkkunsa Colinin, joka on kivulloinen ja vähintään yhtä kiukkuinen ja itsekeskeinen lapsi kuin Mary. Colin ei ole varsinaisesti sairas, mutta hän on viettänyt lähes koko elämänsä sisätiloissa sängyssä maaten koska pelkää kuolevansa nuorena tai kasvavansa isänsä lailla kyttyräselkäiseksi. Kun Mary vie Colinin puutarhaan, Colinissa herää valtava elämänhalu, ja hän päättää parantua, oppia seisomaan ja kävelemään suorassa. Olennaista tässä on se, että Colin päättää parantua, ja hänen oma tahtonsa parantaa hänet. Colin luennoi pitkät pätkät taiasta, voimasta joka saa auringon nousemaan, luonnon viheriöimään ja ihmiset parantumaan. Hän jopa laulaa taiasta:

" - Silloin minä laulan, sanoi Colin. Ja hän aloitti kuin mikäkin henkiolento. - Aurinko paistaa - aurinko paistaa. Se on taikaa. Kukat kasvavat - juuret liikkuvat. Se on taikaa. Eläminen on taikaa - voimakkaaksi tuleminen on taikaa. Taika on minussa - se on minussa."

Burnett oli kiinnostunut teosofiasta, kristillisestä tieteestä ja spiritualismista, ja se kyllä todella näkyy tässä kirjassa. Kristillisen tieteen tärkeimpiä ajatuksiahan on juurikin ajatuksen ja rukouksen voimalla parantaminen - jyrkimmillään liikkeen edustajat kieltäytyvät kaikesta lääketieteellisestä hoidosta. Teosofia taas näkyy mm. tässä Dickonin äidin puheenvuorossa, kun Colin kysyy hänen mielipidettään taiasta:

"Sama mahti, joka saa siemenet itämään ja auringon paistamaan, teki sinut terveeksi pojaksi. Vähät siitä, miksi me sitä nimitämme, ei se ole meidän vaivaisten kaltainen. Suuri Hyvä Henki ei pahastu moisesta, ei toki. Älä sinä kuuna päivänä lakkaa uskomasta Suureen Hyvään Henkeen, sillä maailma on täynnä sitä - nimittäkööt sitten ihmiset sitä miksi haluavat."

Lapsena en tietenkään tiennyt mitään teosofioista tai kristillisistä tieteistä. Olen muistaakseni vain ajatellut, että puutarhan ja luonnon voimat paransivat Colinin. Näin aikuisena taas kiinnitin kovasti huomiota tähän tahdolla parantamisen ja henkisyyden teemaan: se antoi kirjalle välillä suorastaan elämänhallintaoppaan leiman. Se teki kirjasta toisaalta hiukan kummallisen ja toisaalta hyvin kiehtovan: tällaisia ei ehkä kirjoitettaisi nykyajan lastenkirjoissa. Ja kuten omista kokemuksistani huomasin: lapsi lukee kirjan joka tapauksessa oman tulkintansa läpi, ja omaksuu kirjasta sen mikä hänelle itselleen sopii.

Yksi seikka, jonka muistan kokeneeni aika samalla tavalla sekä lapsena että aikuisena, oli Maryn katoaminen taka-alalle siinä vaiheessa kun Colinin parantumisprosessi nousi kirjan keskiöön. Mary, joka löysi puutarhan ja herätti Colinin elämänhalun, saa kirjan loppupuolella tuskin puheenvuoroa, kun kaikki huomio on Colinissa ja taiassa. Myös Dickon, tuo nykerönenäinen, kesakkoinen eläintenkesyttäjä, unohdetaan täysin. Kummallinen ratkaisu, joka ainakin minua hiukan häiritsi.

Omalaatuiset henkilöhahmot ja elämänfilosofioiden esittely saattavat jakaa lukijoiden mielipiteitä, mutta tuskin kukaan voi vastustaa kirjan luonnonkuvauksen tenhoa. Nummi, joka lainehtii tuulessa, kukkii kanervia ja tuoksuu hunajalta - ja tietysti puutarha joka talven harmauden jälkeen vähitellen herää täyteen loistoonsa:

"Ja yli muurien ja maan ja puiden ja huojuvien oksien ja köynnösten levittyi hentojen pikku lehtien vihreä huntu ja ruohikossa puiden alla ja lehtimajojen harmaissa kivimaljakoissa, kaikkialla välähteli kultaa, sinipunertavaa ja valkoista, ja pään yläpuolella huojuivat puut vaaleanpunaisina ja lumenpuhtaina, ja ilmassa oli siipien suhinaa ja heikkoa, suloista piipitystä ja surinaa, ja kaikkialla tuoksua - tuoksua."

Kirjan käännös oli aika vanhahtavaa kieltä, ja huomasinkin nyt että viisi vuotta sitten on ilmestynyt uusi, lyhentämätön suomennos. Toisaalta vanhoissa käännöksissä on oma viehätyksensä, varsinkin kun on lapsena lukenut niitä - toisaalta kummastuttaa se että kirjat tuntuvat järjestään olevan lyhennettyjä versioita.

Salaisen puutarhan on lukenut myös Jenni. Jos joku muukin on kirjasta kirjoittanut, vinkatkaa ihmeessä - olisi mukava lukea muidenkin mietteitä tästä ainutlaatuisesta klassikosta.

Myös Katja on kirjoittanut kirjasta.

F.H. Burnett: Salainen puutarha (The Secret Garden, 1911)
Suom. Toini Swan
WSOY, 1971