maanantai 12. syyskuuta 2011

Kuudes viikko musiikkia ja kirjoja

Kirja, joka tekee minut surulliseksi.

Olen lukenut Linnan Pohjantähti-trilogian monta kertaa, enkä kertaakaan ole selviytynyt sarjan toisesta osasta itkemättä. Joskus olen tirauttanut vain muutaman kyyneleen - joskus taas itkenyt niin että teksti on hämärtynyt enkä ole pystynyt jatkamaan lukemista. Eniten itken aina niiden vuoksi, jotka sisällissodassa menettivät lapsensa, puolisonsa, rakastettunsa tai vanhempansa.

***

Musiikihaasteessa on vuorossa kappale joka muistuttaa jostakin paikasta.

Isän puoleisen suvun mummolassa ei ollut levysoitinta - ainoastaan radio ja kasettisoitin. Kasettivalikoima oli pieni, mutta meillä lapsenlapsilla oli kasettien joukossa ehdoton suosikki, jota kuuntelimme loputtomasti. Osasimme kaikki kappaleet ulkoa, ja olimme kehittäneet moniin myös jonkinlaisen koreografian tai kuvaelman.

Kyseessä oli Tapio Rautavaaran kokoelma. Kasetilta löytyivät kaikki klassikot: Kulkuri ja joutsen, Reppu ja reissumies, Korttipakka, Isoisän olkihattu. Mikä tahansa noista kappaleista tuo mieleen mummolan, mutta valitsin nyt tämän ihanan surumielisen laulun.

2 kommenttia:

  1. Ihana lauluvalinta, Liisa! :D Nostalgiaa parhaimmillaan.

    VastaaPoista
  2. Kirahvi: no eikö! Kyllä Tapsa osasi :)

    VastaaPoista