Oli aamu.
Olin lukenut koko yön.
Kolmattatoista kertomusta ei ollut."
Luettuani Sarah Watersin Vieraan kartanossa, huomasin että kirja oli muutamaankin kertaan yhdistetty Diane Setterfieldin Kolmanteentoista kertomukseen. Ja kuinka ollakaan: kun palautin Watersin kirjan ystävälleni, huomasin hänen hyllyssään Setterfieldin teoksen, ja pyysin saada lainata sen. En tiennyt Kolmannestatoista kertomuksesta etukäteen mitään, vaikka se onkin ollut suuri myyntimenestys: ainoa ennakko-odotukseni kirjasta oli siis jonkinlainen samankaltaisuus Watersin kanssa.
Jotain samaa kirjoissa kieltämättä on. Hitaasti rappeutuva kartano. Arvoitus. Goottilaisuus. Molemmat kirjat liikkuvat hiukan vanhahtavassa tarinaperinteessä, ja molemmat sijoittuvat sumuisiin, pimeisiin englatilaismaisemiin. Auringonpaiste ei juurikaan pääse valaisemaan näiden kirjojen tapahtumia.
Kirjoissa on kuitenkin myös eroavaisuuksi. Vaikka kumpaakaan ei voi kuvailla kerronnaltaan vauhdikkaaksi, on Kolmastoista kertomus selvästi dramaattisempi. Sekä tapahtumat että henkilöhahmot ovat reilummalla otteella piirrettyjä kuin Watersilla. Vieras kartanossa lumosi minut juuri sillä, että hyytävyys piili rauhalliselta vaikuttavan pinnan alla - Kolmastoista kertomus luottaa enemmän yllättäviin juonenkäänteisiin ja koristeellisiin henkilöhahmoihin. Pidin Watersin kirjasta ja tyylistä enemmän, mutta kyllä Kolmastoista kertomuskin oli viihdyttävää luettavaa.
Kolmannessatoista kertomuksessa kirjatoukka Margaret Lea saa tehtäväkseen kirjoittaa elämäkerran Englannin kuuluisimmasta kirjailijasta, Vida Winteristä. Lea matkustaa vanhan ja sairaan Winterin luokse, ja saa kuulla tarinan kaksosista, hulluudesta, Angelfieldin kartanosta, tulipalosta ja kotiopettajattaresta. Mutta mikä osa tarinasta on totta ja mikä kirjailijan sepitettä? Mikä on kadonnut Kolmastoista kertomus? Ja mitä ovat Lean omat vaietut salaisuudet?
Kolmannessatoista kertomuksessa oli paljon sellaista mistä pidin. Pidin hitaasta maailmasta, jossa lämmiteltiin kaakaomukillisten ja takkatulien ääressä kakkua syöden. Pidin kirjan tunnelmasta. Ja pidin kummallisista kaksosista, kotiopettajattaren tarinasta ja päähenkilön rakkaudesta kirjoihin.
Kirjassa oli myös piirteitä, jotka hiukan häiritsivät minua. Jotkut henkilöhahmot ja juonenkäänteet olivat minusta turhia. Jotkut toiset puolestaan liian karikatyyrimäisiä ja epäuskottavia. Erityisesti Aurelius oli minusta suorastaan piinaava hankilöhahmo: kiltti jättiläinen jolla on lapsen mieli hopeakiharaisen tukkansa kätkössä...Mielenkiintoni kirjaa kohtaan oli koetuksella aina kun Aurelius astui kuvaan.
Jossain vaiheessa minua alkoi myös ärsyttää se, että kirjassa toisteltiin lähes mantranomaisesti aina samoja kirjoja: Kotiopettajattaren romaani, Humiseva harju, Valkopukuinen nainen. Luulisi että suuren kirjojenrakastajan maailmassa olisi joitakin muitakin merkityksellisiä kirjoja. Kolmastoista kertomus viittaa tulipaloineen ja kotiopettajattarineen Jane Eyreen muutenkin niin usein, ettei kirjasta olisi tarvinnut ihan joka käänteessä muistuttaa.
Jotkut ovat kirjoittaneet pettyneensä kirjan loppuun, jossa irralliset juonenpätkät solmitaan liiankin siististi yhteen. Minuakin se hiukan häiritsi. Ei tosin niinkään Vida Winterin tarinan osalta, joka oli minusta varsin tyydyttävästi yhteensolmittu, mutta sivuhenkilöiden juonenpätkiä oli liikaa, eivätkä ne olleet kovin kiinnostavia.
Ylläolevasta voi ehkä saada sen kuvan, etten juurikaan pitänyt Kolmannestatoista kertomuksesta. Pidin siitä kuitenkin varsin paljon, vaikka tuskin kirja tulee mitenkään kovin syvällisesti painumaan mieleeni. Viihdyttävänä ja kevyehkönä välipalana kirja oli kuitenkin aivan nautittavaa luettavaa.
Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Leena Lumi, Morre, reeta karoliina, Zephyr sekä Sara.
Osallistun tällä kirjalla Totally British -haasteen Modern Women Writers -osioon.
Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus (The Thirteenth Tale, 2006)
Suom. Salme Moksunen
Tammi, 2007
Kolmastoista kertomus on kirja, jota ajattelen suurella lämmöllä. En tiedä, onko kirja hyvä vaiko ei, koska luin sen kuopukseni ollessa parikuinen. Olin vain iloinen, että minun onnistui uppoutua tarinaan (esikoiseni oli koliikkivauva, joten silloin en jaksanut lukea edes naistenlehtiä) ja siksi Kolmastoista kertomus kuuluu "elämäni kirjojen" joukkoon. Pitäisi melkein lukea se uudelleen.
VastaaPoistaLiisa, sinulle on yllätys blogissani!
VastaaPoistaKatja, tiedän tuon tunteen kun teos kietoutuu niin tiiviisti omaan elämäntilanteeseen, ettei sitä osaa oikein enää arvioida pelkkänä taideteoksena. Sellaiset kirjat ovatkin usein juuri niitä rakkaimpia.
VastaaPoistaVoisin kuvitella että Kolmastoista kertomus toimii uudelleenluettunakin. Ainakaan itselleni pääasia kirjassa ei ollut niinkään se arvoituksenratkaisu, vaan enemmän tunnelma ja miljöö.
Hei Liisa, kirjoitin blogiini kirjasta viime vuonna ja minulle se oli silloin todella vaikuttava lukukokemus. Tarinan ja vanhojen kirjojen maailma veti minut mukaansa ja osaksi siihen vaikutti sekin, että Kotiopettajattaren romaani on lempikirjojani. Muistan Kolmannentoista kertomuksen niin hyvin, että en sitä lue uudestaan ainakaan tosi pitkään aikaan! Ehkä se on jotenkin visuaalisesti päässäni...
VastaaPoistahttp://sarankirjat.blogspot.com/search/label/Diane%20Setterfield
Minun oli ihan pakko lukea oma arvosteluni tästä, sillä muistin, että pidin kirjaa hieman hömppänä, mutta taisin sekoittaa sen yhteen toiseen eli Shakespearen salaisuuteen, josta en niin pitänyt. Mutta muistan kyllä tästäkin että ärsytystä oli, mutta sitten päätin ottaa kevyemmällä otteella eli antaa mennä vaan ja kyllähän se siitä sitten. Ihan liikutuin oman lyhyehkön arvosteluni lopusta;-)
VastaaPoistaTosiaankin: Liian usein liian monet kikkailevat monilla kuuluisilla romaaneilla. Suorastaan huutavan räikeällä oranssilla stabilolla yliviivaten.
Sara: kiitos vinkistä, linkitän sinutkin :)
VastaaPoistaKolmastoista kertomus oli kyllä hyvin visuaalinen kirja: näin koko ajan henkilöt ja tapahtumapaikat mielessäni. Ja on kyllä aina ihanaa lukea tällaisia kirjojenrakastajien kertomuksia, joissa ymmärretään lukemisen lumoa.
Leena: minusta tämä kirja oli hyvää viihdettä. Vaikka jotkut asiat tosiaan hiukan ärsyttivät, eivät ne lukiessa haitanneet tarinan mukaan heittäytymistä. Aina en jaksaisi lukea tällaisia kirjoja, mutta nyt tämä sopi hyvin siihen hetkeen, jossa kirjaan tartuin.