Mari A. laittoi liikkeelle Yksi musiikki viikossa -haasteen, jonka ideana on esitellä viikoittain musiikkia tietyn teeman puitteissa. Idea on siis sama kuin 30 days of books -haasteessa, joka kiersi kirjablogeja huhtikuussa. Koska en tuoreena bloggaajana ole luonnollisestikaan tuota kirjahaastetta tehnyt, ajattelin yhdistää sen tähän musiikkihaasteeseen, koska olen mielessäni kuitenkin miettinyt senkin haasteen kysymyksiä, ja olen hiukan harmitellut sitä etten päässyt siihen haasteeseen osallistumaan.
Ainakin Sara on jo tarttunut musiikkihaasteeseen, ja toivottavasti moni muukin innostuisi lähtemään mukaan. Ainakin minusta on hirveän mielenkiintoista päästä kurkistamaan ihmisten musiikillisiin maailmoihin: ihmiset kokevat musiikin niin eri tavoilla, ja musiikillisia mieltymyksiä on usein vielä vaikeampi perustella kuin esimerkiksi kirjallista makua. Musiikki joko koskettaa tai ei kosketa - mitkään rationaaliset selitykset eivät juurikaan selitä, miksi joku kappale saa sielun laulamaan ja joku toinen riipii kuin hiekkapaperi.
Yritän listata musiikit ja kirjat aina viikonloppuisin, lauantaina tai sunnuntaina. Yritän myös sekä musiikki - että kirjahaasteen kohdalla antaa vastaukseksi vain yhden teoksen, niin vaikealta kuin se varmaan joissakin tapauksissa tuntuisikin. (Perusteluissa saattaa toki tulla esille myös muita ehdokkaita, mutta yritän päätyä aina yhteen vastaukseen.)
Aloitetaan kirjoilla. Kirjahaasteen ensimmäinen kysymys kuuluu:
Paras viime vuonna lukemasi kirja
Tähän kysymykseen on suht helppo vastata. Suurimman vaikutuksen teki ehdottomasti Lionel Shriverin Poikani Kevin. Luultavasti luin viime vuonna monia kirjoja, jotka olivat teknisesti taidokkaampia tai joissa kielenkäyttö oli omaperäisempää tai jotka ovat tunnustettuja klassikoita. Minulle kirjojen (tai minkä tahansa taiteen) hyvyys on kuitenkin aina liittynyt siihen, kuinka paljon teos koskettaa ja ravistelee, ja Poikani Kevin teki juuri niin: se meni syvälle ja sai tuntemaan ja ajattelemaan.
Musiikkihaasteessa lähdetään liikkeelle melkein mahdottomalla kysymyksellä eli haussa on
Lempikappaleesi
Jos suosikkikirjan nimeäminen on vaikeaa, niin suosikkikappaleen miettiminen vasta haastavaa onkin. Mihin tahansa kappaleeseen päätyykään, kyseessä on joka tapauksessa vain yksi lempikappaleista, joten yritin valita kappaleen melko intuitiivisesti. Halusin valita kappaleen, joka olisi monivuotinen suosikki, ja joka edelleen koskettaisi muutenkin kuin nostalgiamielessä. Päädyin Björkin kappaleeseen Jóga, joka on minusta yksi kauneimmista kappaleista ikinä. Pidän musiikissa surumielisyydestä hilpeyttä enemmän ja lauluääni on minulle yksi tärkeimmistä instrumenteista: nämä elementit löytyvät Jógasta, ja lisäksi siinä on jotain selittämättömällä tavalla pakahduttavaa tunnetta, joka ei koskaan jätä kylmäksi.
Minulla on sama kriteeri "hyvälle" tai "parhaalle" kirjalle: sen täytyy koskettaa tai ravistella juuri minua (toki kielen, rakenteen ja kerronnan jne. täytyy olla tietyllä tasolla että näin voi tapahtua). Taidokkaista, mutta minut kylmäksi jättävistä kirjoista voin sitten todeta, että tunnustan kirjan ansiot mutta "ei minun kirjani".
VastaaPoistaAion lukea Poikani Kevin -romaanin vielä joskus, olen lukenut siitä useita vakuuttavia arvioita.
Kiitos musiikista, kuuntelen kun pääsen koneelle :).
Maria, juuri noin. On kirjoja, joiden kyllä ymmärtää olevan hyviä, mutta jotka eivät jätä sen suurempaa jälkeä. Ja sitten on kirjoja, jotka ovat henkilökohtaisesti tärkeitä: ne ovat niitä parhaita kirjoja. Niiden takia lukeminen loppujen lopuksi on niin tärkeää.
VastaaPoistaKiva kun olet mukana, molemmissa. Björkin musiikki on suloista ja videot, vähintäänkin omaperäisiä!
VastaaPoistaLiisa, minä olen kohta kolme vuotta soittanut keskimäärin biisin viikossa. Lopulta vein palkkiin lempimusiikkini, jonka voin joko linkittää kokonaan tai sitten valita tilanteen mukaan.
VastaaPoistaMusiikki on kirjablogeissakin kiva juttu, joten tulen kuuntelemana muiden musiikkeja ja tartun kyllä mieleiseen.
Kuuntelen tuon Björkin huomenna, sillä nyt alkaa virta loppua ja vielä pitäisi alkaa lukea.
Poikani Kevin on minulta vielä lukematta.
Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!
Mari: kiitos kun toit tämän haasteen kirjablogeihin! Björkin videot ovat tosiaan mielenkiintoisia, eivät mitään tusinatavaraa.
VastaaPoistaLeena: kiitos kivasta kommentistasi :) Minusta on mukavaa, jos kirjablogissa on jotain muutakin kuin kirjoja, jotain kirjoittajalle itselleen tärkeää: se tuo blogiin henkilökohtaisuutta. Vaikka toki pelkkiin kirjoihin keskittyvä blogi voi aivan yhtä hyvin olla mielenkiintoinen ja persoonallinen.
Poikani Kevinin luulisin olevan sellainen kirja, joka jättää harvan kylmäksi, niitäkään jotka eivät siihen sataprosenttisesti ihastu.
Joku suositteli minulle Poikani Keviniä kun kirjoitin blogissani Doris Lessingin Viides lapsi -romaanista. Pitäisi siis tarttua kirjaan, vaikka aihe kuulostaakin kovin raskaalta. Sopii ehkä syksyn pimeneviin iltoihin...
VastaaPoistaZephyr: minä puolestani en ole lukenut Viidettä lasta, mutta olen huomannut että nämä kirjat on blogeissa yhdistetty toisiinsa.
VastaaPoistaKevin on raskas, mutta loppujen lopuksi minulle jäi kirjasta jotenkin puhdistunut olo.
Hauskaa, että tämä musiikki ilahduttaa syksyä blogistaniassa! Minulla on ollut lauantain laulut ja siihen yhteyteen tämä sopii oivallisesti. Lisäsin haasteeseen tosiaan ne valokuvat, katsotaan ja kuullaan.
VastaaPoistaIhana kuunnella erilaista musiikkia!
Ainii, piti vielä kommentoida tuota Poikani Keviniä. Se on karmivan taidokas kirja. Olen lukenut Shriveriltä kaiken, mikä on käännetty. Ja Kevinin kanssa kävi niin, että se piti jättää lepäämään, sillä satuin lukemaan sitä juuri koulusurmien aikaan. En voinut lukea. Puoli vuotta piti kypsytellä, että kykenin kirjaan tarttumaan ja luin vereslihalla. Uh. Kirja on todellakin raskasta luettavaa, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen.
VastaaPoistaValkoinen kirahvi: minustakin on mielenkiintoista seurata tätä musiikkihaastetta. Ja hauskaa että sinä yhdistit tähän tuon kuvahaasteen, kun minä puolestani toin mukaan kirjat.
VastaaPoistaEn minäkään olisi varmasti pystynyt lukemaan Keviniä heti koulusurmien jälkeen. En tiedä, pystyisinkö tai haluaisinko yleensäkään lukea kirjaa, jossa koulusurmat olisivat kirjan pääpointti. Kevinissä ne olivat kuitenkin vain yksi teema, eivätkä ainakaan minulle läheskään tärkein. Surmista lukeminen oli ahdistavaa, mutta enemmän ajatuksia herättivät kuitenkin muut asiat kuten äitiys, lapsen ja vanhemman suhde ja ihmisen pahuuden syyt.
En heti Kevinin jälkeen halunnut lukea lisää Shriveriä (se oli niin vaikuttava kokemus), mutta viime aikoina on tullut sellainen olo että häntä pitää saada lisää.