lauantai 13. elokuuta 2011

Blogihaaste ja muuta mukavaa

Vietin muutaman päivän mökillä. Lukeminen rajoittui laiskahkoon naistenlehtien selailuun. Ei ollut malttia lukea, kun aika kului uimiseen, syömiseen, pelailuun, souteluun, rantakallioilla istuskeluun, viinin särpimiseen, saunomiseen, nauramiseen, kesässä olemiseen.

No, onneksi junassa tuli sentään luettua kirjojakin.

Kotona odotti pari iloista asiaa blogin tiimoilta. Booksy oli lähettänyt yllätyspalkinnon pienen blogivisan voitosta: paketista löytyi Marisha Rasi-Koskisen Katariina, jonka olinkin jo lisännyt päänsisäiseen lukulistaani. Kirja oli siis erittäin mieluinen yllätys - kiitos Booksy!

Sinisen linnan kirjaston Maria puolestaan oli muistanut minua tällä suloisella tunnustuksella - kiitos!.



Haasteen saaneen tulee kertoa lempivärinsä, lempiruokansa ja minne haluaisi matkustaa.

Lempivärini löytyvät yleensä luonnosta. Taivaan eri sävyt, ruskan värit, puiden viherrys keväällä - ne kaikki ilahduttavat minua. Jos yksi väri pitäisi valita, voisin sanoa esimerkiksi sen sinisen sävyn, joka meressä on keväällä auringon paistaessa. Jos mukaan lisätään vielä rantakaislojen keltaisuus, ollaan lähellä täydellistä väriyhdistelmää.

Lempiruokiakin minulla on lukuisia. Pidän intialaisista ja nepalilaisista kasvisruuista, ruokaisista salaateista, voipohjaisista piirakoista ja itsetehdyistä lihapullista hyvässä tomaattikastikkeessa. Yksi omista luottoruuistani on kuskus-salaatti, jossa on mm. punasipulia, rucolaa, papuja, päärynää ja vuohenjuustoa.Olkoon siis se lempiruokani.

Haluaisin matkustaa joskus ainakin Irlantiin, Islantiin ja Japaniin. Myös Amsterdam on kiehtonut jo pitkään - onneksi pääsenkin lähtemään sinne jo ylihuomenna. En ole matkustanut kovinkaan paljoa, joten kiinnostavia paikkoja kyllä riittäisi. Toisaalta kotimaanmatkailukin riittää usein tyydyttämään minun kaukokaipuuni, ja haluaisinkin koluta Suomesta vielä monta kolkkaa. Yksi haaveeni olisi päästä mökkilomalle Ahvenanmaalle.

Aika moni bloggaaja on tainnut tämän haasteen tehdä tai ainakin jo saada jostakin blogista. Haastan kuitenkin mukaan Sallan ja Valkoisen kirahvin, jotka eivät ainakaan vielä ole haasteeseen vastanneet.

6 kommenttia:

  1. Kiva kun vastasit tähän! Luonnosta löytyvät tosiaan kauneimmat värisyhdistelmät; suosikkejani ovat esimerkiksi ruskan lehdet kirkkaansinistä taivasta vasten ja tummat männyt iltaruskoa vasten...

    VastaaPoista
  2. Mukavaa Amsterdamin matkaa! Minäkin olen sinne jo kovasti halunnut, mutta toistaiseksi olen päässyt vain lentokentälle;-)

    Irlanti on upea matkakohde ja sinne palaamme aina vaan.

    Kaislat ovat todellakin kauniita eri väreissään.

    VastaaPoista
  3. Maria: luonnossa oikeastaan kaikki värit ovat kauniita, sellaisetkin joista ei muissa yhteyksissä niin paljon välitä. Mäntyjä iltaruskoa vasten tuli ihailtua juuri mökkireissullakin: se on kyllä aina yhtä pysäyttävän kaunis näky.

    Kiitos Leena. Amsterdamin matka on ollut haaveissa jo monta vuotta - ihanaa että se häämöttää aivan nurkan takana.

    Walesissa ja Englannissa olen käynyt, mutta Skotlanti ja Irlanti ovat käymättä. Molemmat haluaisin kokea - varsinkin Irlannin.

    VastaaPoista
  4. Nyt vasta huomasin tämän. Hyvää matkaa Amsterdamiin. Kävin siellä mieheni kanssa toukokuussa 2010 ja ihastuin kaupunkiin.

    VastaaPoista
  5. Voi kiitos! Katotaan saanko aikaiseksi vastata haasteeseen vai nautiskelenko muffinssin täällä...

    VastaaPoista
  6. Katja: Amsterdamista on nyt kotiuduttu, ja mekin ihastuimme kaupunkiin. Niin tunnelmallinen, kaunis ja ystävällinen paikka.

    Salla: ole hyvä. Muffinsin voi minusta vallan hyvin nauttia myös vastaamatta kysymyksiin :)

    VastaaPoista