sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Rain Mitchell: Tasapainoilua – Joogasalin naiset




"Kun Imani alkoi käydä joogassa Beckyn kanssa, joogakeskustelut olivat hänestä vähän ärsyttäviä. Ihme suullisia asanoita.
Tunsin itseni iltapäivällä uskomattoman avoimeksi vaa'assa tanssija-asennossa.
Luomoavaa!
Minusta oli ihanaa, kun kurkotimme käsivartemme kohti taivasta puuasennossa.
Niin minustakin. Vaikka taisimme kurkottaa "oksiamme".
En saanut ardha chandrasanaa toimimaan illalla.
Kultaseni, minä en ole saanut sitä toimimaan vuosiin!"

Kaikkea joogaharrastus saakin tekemään! Ei riitä, että käy joogatunneilla ja taivuttelee toisinaan kotonakin itseään asanoihin, lukee joogalehtiä ja vaahtoaa ihmisille joogan hyväätekevistä vaikutuksista. Sitä saattaa myös päätyä lukemaan chick litiä. En juurikaan lue kyseistä genreä, enkä harvojen kokemuksieni perusteella ole siitä pahemmin nauttinut, mutta joogasalille sijoittuva chick lit – sehän herätti heti kiinnostukseni! En tosin odottanut, että Tasapainoilua olisi sen kummoisempi kuin muutkaan chick lit -kirjat, eikä se varmaan ollutkaan. Kirja oli sinänsä aika keskinkertainen, mutta jooga toi siihen ihan hauska lisän, jonka ansiosta viihdyin lukiessani kuitenkin varsin hyvin.

Positiivista oli se, ettei Tasapainoilussa kauheasti käsitelty parisuhdeasioita ja miesten metsästystä. Päähenkilö Leen avioliitto-ongelmien ja yhden naisen ihastuskuvioiden lisäksi kirjassa ei juuri parisuhteisiin sotkeuduttu, ja hyvä niin, sillä kumpikaan noista ihmissuhdesäädöistä ei ollut kovin kiinnostava. Enemmän keskitytään naisten välisiin ystävyyssuhteisiin, uraongelmiin – ja siihen joogaan. Kirjan naiset kohtaavat Leen pienessä joogakoulussa, ja kaikille heistä jooga toimii jonkinlaisena oman elämän ymmärtämisen työkaluna. Joku hoitaa ennen kaikkea kehoaan, toinen mieltään, yksi toipuu vaikeasta menetyksestä ja toinen pyrkii joogan avulla eroon huumeriippuvuudesta.

Mitchell kuvaa joogaa  ja sen harrastajia parhaimmillaan ja pahimmillaan. Kuka tahansa joogaan hurahtanut varmaan tunnistaa kirjasta niitä hetkiä, kun jooga tuntuu todella toimivan mielen ja ruumiin rentouttajana. Mutta Mitchell tekee myös lempeää pilaa joogateeskentelijöistä, narsistisista tähtiopettajista, kilpailuhenkisyydestä ja joogan kaupallisesta puolesta. Myös hyvinvointikulttuuri viherpirtelöineen ja suodatettuine vesineen saa oman osansa pilanteosta.

Kirjoittajana Mitchell ei ole mitenkään erityisen säkenöivä. Henkilöhahmot ovat aika kapoisia ja muistuttavat toisiaan siinä määrin, että menin välillä sekaisin siitä, kenen tarinaa nyt seurataankaan. Juoni on aika ennalta-arvattava, mikä ei tosin minua haitannut: en kaivannutkaan lukiessani mitään ihmeellisiä yllätyskäänteitä. Sen sijaan suomennoksessa minua häiritsi melkoisesti se, että samat henkilöhahmot saattoivat välillä puhua kirjakieltä, ja vaihtaa kesken keskustelun tökeröön mä-sä -puheeseen.

Harmitonta viihdettä, joka tuskin jättää kovin syvää jälkeä, siis. Pidin kuitenkin kirjan positiivisesta otteesta ja toisiaan tukevista ystävistä, ja siinä mielessä kirja jätti jälkeensä ihan hyvän mielen.

Myös Arja ja Jum-Jum ovat lukeneet Joogasalin naisista.

Rain Mitchell: Tasapainoilua. Joogasalin naiset (Tales from the Yoga Studio, 2011)
Suom. Terhi Kuusisto
Kansi: Eevaliina Rusanen
Tammi, 2012

4 kommenttia:

  1. Hauska kuulla, että chick lit sisältää välillä muutakin kuin miehenmetsästystä:) Osaan kuvitella, että genrestä oli kieltämättä ihan hauskaa lukea sellainen teos, joka sivuaa omia kiinnostuksenkohteita. Muuten en minäkään juuri viihderomaaneja lue kuin korkeintaan kokeilumielessä. Dekkarit tarjoavat minulle samaa aivot-narikkaan-ja-viihdytään -fiilistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, minäkin luen aivot narikkaan -tunnelmissa ehkä mieluummin dekkareita tai sitten vaikka vanhoja tyttökirjoja. Periaatteessa olisi kiva lukea hyvin kirjoitettua chick litiäkin, mutta sellaista tuntuu olevan aika vaikea löytää.

      Poista
  2. Minä kanssa ostin ja luin molemmat joogasalin naiset kesällä. Tuon jooga-aiheen vuoksi kirjat kiinnostivat ja tykkäsin kirjojen keveydestä vaikka oli niissä traagisuuttakin Kirsi/Kaikkea kirjasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsimaarit, luulen että minäkin luen jossain vaiheessa sen jatko-osankin, kun kaipaan jotakin kepeää. Jooga tosiaan toi kirjaan yhden asteen verran enemmän kiinnostavuutta.

      Poista