Juho Nieminen: Saattaa sisältää pähkinää

Luen mielelläni runoja, ja haluaisin lukea niitä nykyistä enemmänkin. Runoja vain tuntuu olevan paljon vaikeampi löytää luettavaksi kuin muuta kaunokirjallisuutta. Kiinnostavista romaaneista on suorastaan ylitarjontaa, ja pelkästään kirjablogien kautta löytäisi helposti romaaneja luettavaksi koko loppuelämäkseen. Runoja sen sijaan ensinnäkin luetaan vähemmän, ja ehkä ihmiset myös hiukan pelkäävät runoista puhumista.Takaraivossa saattaa piillä ajatus siitä, että runoja pitäisi jotenkin hienosti analysoida ja tulkita ollakseen runon arvoinen lukija. Epäilemättä runouden harrastajien piireissä runokeskusteluja käydään vilkaasti, ja runouden ilmiöt ja julkaisut tunnetaan, mutta harva runokirja tuntuu nousevan puheenaiheeksi noiden piirien ulkopuolella. Mistä siis tavallinen romaaninlukija saisi helposti runovinkkejä?

Tässä tapauksessa runovinkki tuli suoraan kirjailijalta. Juho Nieminen tarjosi kokoelmaansa luettavakseni – kenties siksi, että olen jonkin verran kirjoittanut runoista blogiini. Kävin lukemassa pari runonäytettä Niemisen blogista, ja ne vaikuttivat kiinnostavilta, joten tartuin kirjatarjoukseen.

"Junan ikkunasta avautuvasta maisemasta näyttäisi puuttuvan jotakin.
Missä on draaman kaari ja vangitseva ristiriita? Pellot ja valtateiden
liittymät eivät kerro tarinaa."

(Runosta Junan ikkunasta)

Niemisen runoissa havainnoidaan arkisia ilmiöitä, usein yllättävästä näkökulmasta. Välillä seuraillaan tajunnanvirtamaista ajatuskulkua, joka saattaa saada alkunsa vaikkapa siitä useimmille tutusta tilanteesta, kun kaivetaan kännykkä taskusta tarkoituksena katsoa paljonko kello on, mutta ei kuitenkaan havainnoida kellonaikaa: katsotaanko silloin kelloa vai puhelinta vai vain puhelinta pitelevän käden suuntaan? Ja miksi kellonaika ei tallennu tajuntaan? Elääkö kellonkatsoja jo tulevassa, vai vielä menneisyyden keskeneräisissä pohdikeluissa? Vai tarkistaako hän kännykkään tarttumalla vain, että "kaikki on niin kuin oletan."

Tällaisten arkisen elämän outoksien tarkastelun parissa viihdyn aina erinomaisesti: maailma näyttää hiukan erilaiselta, kun joku kehottaa katsomaan tuttuja asioita uusin silmin. Esimerkiksi öinen taksijono saa aivan uuden ulottuvuuden, kun sitä kuvaillaan näin:

"Alhaalla kadulla liehuu ihmisletka.
Sen toinen pää
on sidottu
taksitolppaan
ja toinen liehuu vapaana tuulessa."

(Runosta Taksi)

Monesti Nieminen myös tavoittaa ajatuksia ja ilmiöitä, jotka on helppo tunnistaa tutuiksi. Kuten esimerkiksi sen, että "Jos matka ei ole vastannut odotuksia, se voi vielä onnistua muistoissa [...]" (Turisti 3). Tai kuinka hyvin marraskuista aurinkoa kuvaa runo Aurinko on allapäin:

"Aurinko on vältellyt katsettani jo jonkun aikaa.

Iltapäivällä näin vain nopean vilauksen sen selkäpuolesta,
kaukana kujan toisessa päässä, kun bussini pyyhälsi ohitse.

Kahden korttelin välissä Aurinko lymysi
niska kumarassa
kuin odotellen epäluotettavaa huumekontaktia."

Saattaa sisältää pähkinää oli minulle erittäin mieluisa lukukokemus. Niemisen runot eivät ole muodoltaan tai teemoiltaan vaikeita, mutta niihin sisältyy niin paljon oivalluksia ja ajatuksia, että lukeminen ikään kuin ravisteli mieltä ja piti sen virkeänä. Uskaltaisin suositella näitä myös vähemmän runoja lukeville ihmisille – heille jotka hiukan pelkäävät runojen lukemista. Jonkin verran tätä olisi voinut minusta tiivistää, ja esimerkiksi hiukan turhan nokkelia liitteitä ja alaviitteitä olisi voinut karsia, jolloin kokonaisuudesta olisi tullut vielä kirkkaampi. Mutta tällaisenakin pidin tosiaan kovin paljon. Ilahduttavaa runoutta!

Juho Nieminen: Saattaa sisältää pähkinää
Kansi/kannen maalaukset: Santeri Vieteri/Sanni Seppä
Kuvat: Karoliina Mäkelä ja Paula Pauliina
Helsinki Poetry Connection, 2013