Per Petterson: Hevosvarkaat

"Koko elämäni olen kaivannut sitä että saisin olla yksin tällaisessa paikassa. Jopa silloin kun minulla oli kaikki hyvin, eikä se ollut kovin harvinaista. Sen verran voin sanoa. Että ei se ollut harvinaista. Minulla on ollut onnea. Mutta silloinkin, kesken syleilyn jonka aikana korvaani kuiskittiin niitä sanoja joita halusin kuulla, saatoin kaivata paikkaan jossa olisi aivan hiljaista. Kului vuosia etten ajatellut sitä, mutta se ei merkitse etten kaivannut sinne. Ja nyt olen täällä, ja on melkein täsmälleen sellaista kuin olin kuvitellut."

Per Petterson on niitä kirjailijoita, jotka ovat tulleet tutuiksi kirjablogeista, ja päätyneet myös luettavaksi ihastuneiden blogijuttujen perusteella. Täytyy kuitenkin sanoa, että monien blogiarvioiden jälkeenkään minulla ei ollut päässäni kovin tarkkaa ennakkokuvaa siitä, millaiseen kirjailijaan olin tutustumassa kun tartuin Hevosvarkaisiin. Kirjan luettuani en oikeastaan ihmettele sitä, että mielikuvani olivat jääneet epämääräisiksi, sillä Petterson on niitä vähäeleisiä, hiljaisen voimakkaita kertojia, joiden viehätystä ja erityislaatua on vaikea kuvailla – ne täytyy kokea. Lukea.

Hevosvarkaiden kertojana toimii 67-vuotias Trond, joka on juuri muuttanut pieneen taloon syrjäiselle seudulle Norjan itäkolkkaan. Samalla seudulla Trond on viettänyt myös yhden käänteentekevän kesän 15-vuotiaana, ja paluu lapsuuden maisemiin palauttaa kesäiset muistot Trondin mieleen. Kerronta etenee vuoroin nykyajassa ja nuoruusmuistoissa, ja molemmissa aikatasoissa ovat vahvasti läsnä luonto ja maaseudun arkiset askareet. Vanha Trond korjailee hiljalleen asuntoaan, kävelyttää Lyyra-koiraansa ja odottelee, koska marraskuinen myöhäissyksy kääntyy talveksi. Muistojen Trond puolestaan elää helteistä kesää, osallistuu tukinuittoon ja pesytyy rankkasateessa. Elämä sykkii voimakkaasti joka hetkessä – ilon, väsymyksen, pettymyksen ja onnistumisen tunteina.

Petterson kuljettaa tekstiään verkkaisesti mutta intensiivisesti. Oma lukukokemukseni ehkä kärsi hiukan siitä, että luin kirjaa pienissä pätkissä, ja usein aika väsyneenä: tunnelma olisi varmasti päässyt paremmin oikeuksiinsa, jos olisin voinut uppoutua kirjaan rauhassa, viipyillen sanojen ja tapahtumien parissa.

Mutta pidin kyllä näin pätkäluettunakin kirjasta paljon, ja aivan erityisesti ihastuin vanhan Trondin erakkoelämää kuvaaviin jaksoihin. Nuoruuskuvaukset olivat hienoja nekin (ja kirjan tarinan ja sisällön kannalta tietysti olennaisia), mutta tällä hetkellä minua tuntuvat jostakin syystä viehättävän aivan erityisesti kuvaukset vanhenemisesta ja vanhuudesta. Nostalgisia nuoruuskuvauksia on ehkä tullut luettua sen verran paljon, etten juuri nyt kaipaa erityisesti niiden pariin. Mutta vanhuus, yksinäisyys ja yksinkertainen arki: ne viehättävät, ja niiden parissa viihdyin Hevosvarkaitakin lukiessani.

Hevosvarkaista ovat lukeneet myös esimerkiksi Sara, Katja, Margit, Karoliina ja Arja.

Per Petterson: Hevosvarkaat (Ut og stjæle hester, 2003)
Suom. Katriina Huttunen
Otava, 2009