Leena Lander: Käsky

Vuosi 1918. Entinen hermoparantola (suorasukaisemmin ilmaistuna hourula) on muutettu pikaisesti kenttätuomioistuimeksi. Sotatuomarina toimii kirjailija ja viinisieppo Emil Hallenberg – mies joka pitää valtapeleistä, ajojahdeista ja tarinoista. Eräänä päivänä parantolaan saapuu nuori jääkäri, joka tuo mukanaan naisvangin. Jääkäri ja nainen ovat tuntemattomasta syystä viettäneet yli viikon läheisellä saarella, ilman venettä tai ruokaa. Sieltä heidät on löydetty ja tuotu tuomioistuimeen, jonne jääkäri on ollut kuljettamassa naista ennen outoa reitiltä eksymistä. Hallenberg ryhtyy kuulustelemaan naista: häntä kiinnostaa, mihin rikoksiin tämä on syyllistynyt, mutta ennen kaikkea se, mitä saarella oikeastaan tapahtui.

En ole aikaisemmin lukenut Landeria, mutta olin kuitenkin muodostanut päässäni tietynlaisen kuvan hänen kirjoistaan ja niiden ominaislaadusta. Käsky ei aivan vastannut ennakko-oletuksiani. Kuvittelin, että Landerin tyyli olisi jotenkin omalaatuisempi. Runollisempi ja mystisempi. Käskyssä oli kyllä vertauskuvallisuutta ja kielikuvia, mutta yleisesti ottaen se oli kuitenkin kerronnaltaan minusta aika perinteinen suomalainen romaani. Se, miten henkilöt replikoivat ja kuinka tarinaa kuljetettiin, tuntui tyylillisesti hyvin tutulta.

Toinen piirre, jonka olin Landeriin yhdistänyt, ja jonka kirjasta löysinkin, oli tietty dramaattisuus. Ei ole yllättävää, että Käskystä on tehty niin elokuva- kuin näyttämösovituksiakin, sillä tarinassa on jotakin hyvin näytelmällistä. Esimerkiksi henkilöiden tapa pitää pitkiä monologeja ja kertoa tarinoita sopisi hyvin teatterin lavalle – kenties paremmin kuin romaanin sivuille. Vierastan jossain määrin romaaneja, jotka kallistuvat liiaksi näytelmällisyyden puolelle, sillä niissä on usein jotakin asetelmallista. (Teatteri kun on taiteenlajina erilainen kuin romaani, ja tietty asetelmallisuus ja tyylittely istuu minusta näyttämölle paremmin.)

Käskyn tarina on kuitenkin mielenkiintoinen, ja Lander nostaa esiin tärkeitä teemoja. Esimerkiksi naisiin kohdistuva väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö sodassa, koston kierre ja sankaruus nousevat esiin. Sotilaan tehtävä on noudattaa käskyjä, mutta onko sankaruutta kuitenkin se, että jättää tietyllä hetkellä käskyn huomioimatta? Minkä puolesta soditaan, ja mikä on älymystön rooli sodan ja sen jälkipyykin hetkinä?

Lander on rakentanut tarinansa osittain todellisten tapahtumien pohjalle, ja yksi lähtökohta on ollut hänen isoisänsä elämä. Isoisän kuvitteelliset vanhemmat luonnehditaan kirjassa siten, että isä ei ollut kansanvihollinen " vaan oli menehtynyt vain ja ainoastaan pillun takia, josta kaikki miehiset erehdykset johtuvat. Ja että äiti oli päätynyt sosialistiksi, koska oli kaunis ja koska hänen kiinnostuksensa miehiin oli ollut laaja-alaista." Tämä sitaatti kuvaakin tavallaan hyvin osuvasti Käskyä, sillä kirja oli minusta pohjimmiltaan kolmiodraama ja sukupuolten välisten valtasuhteiden kuvaus. Tässä päästään taas lukijan ennakko-oletuksiin, mutta koska olin odottanut lukevani nimenomaan sisällissotaromaanin, olin hiukan pettynyt siihen, että loppujen lopuksi melkein kaikki motiivit ja teemat tuntuivat kirjassa kiertyvän seksuaalisuuden ympärille.

Yhteenvetona: Käsky oli mielenkiintoinen ja hyvä kirja, jolle en kuitenkaan juurikaan lämmennyt.

Käskystä on kirjoittanut myös Sonja.

Leena Lander: Käsky
Kansi: Kirsikka Mänty
WSOY, 2003