"Oijoi, onko mitään, mitä sie et rakastais, kallehin?"
"On mukavaa rakastaa kaikkea, Judy."
"Jospa et vain rakastais liikaa. Jos rakastat...sie tuut saamaa haavoi."
"En Silver Bushista. Silver Bush ei koskaan loukkaa minua, Judy.""
Joskus harmittelen sitä, että suurta osaa Montgomeryn tuotannosta ei oltu suomennettu lapsuudessani. Esimerkiksi tätä Vanhan kartanon Patia olisin varmasti rakastanut lapsena. Toisaalta taas olen iloinen siitä, että voin nyt aikuisena lukea Montgomeryä myös ilman nostalgiaa, niin että oma lapsuus ei suodatu lukukokemukseen. Sillä nautin kovasti Vanhan kartanon Patin lukemisesta ensimmäisen kerran näin aikuisen silmin, ja poimin siitä varmasti hiukan erilaisia asioita kuin mihin lapsena olisin kiinnittänyt huomiota.
Aikuisena on esimerkiksi mielenkiintoista lukea näitä vähemmän tunnettuja Montgomeryjä sillä silmällä, miten ne vertautuvat Anna- ja Runotyttö-kirjoihin. Montgomeryhän tuntuu kierrättävän kirjoissaan tiettyjä teemoja ja varioivan niitä hiukan erilaisiin muotoihin. Myös henkilöhahmoissa on tiettyä toistuvuutta. Näiden samankaltaisuuksien ja toistuvien aiheiden kautta voi myös yrittää mielessään hahmottaa jonkinlaista kuvaa Montgomerystä itsestään. Ja koska Montgomery itse on kertonut kirjoittaneensa juuri Patiin eniten itseään, on tämä kirja tietysti erityisen mielenkiintoinen nimenomaan matkana Montgomeryn mieleen.
Kirja on Montgomerylle tyypilliseen tapaan nuoren tytön kasvutarina. Pat Gardiner varttuu kirjassa 7-vuotiaasta tytöstä 18-vuotiaaksi nuoreksi naiseksi. Kantava teema kirjassa on Patin kiintymys perheeseensä ja kotitaloonsa Silver Bushiin. Kiintymykseen kuuluu myös Patin kyvyttömyys ottaa yhtäkään perhepiirissä tapahtuvaa muutosta vastaan ilman kapinointia, vastalauseita ja kyyneliä - oli sitten kyse uusista tapeteista, lapsen syntymästä tai isän viiksistä. Tässä kiintymyksessä paikkoihin ja vanhoihin perinteisiin on kaikuja Runotyttöjen Emiliasta, ja se on ilmeisesti ollut ominaista myös Montgomerylle itselleen.
Toisin kuin Anna ja Emilia, Pat ei ole orpo vaan hänellä on ympärillään vanhemmat ja useita sisaruksia. Sisarukset ja varsinkin vanhemmat jäävät kirjassa kuitenkin etäisiksi hahmoiksi, ja pääpaino on ystävyyssuhteilla ja ennen kaikkea Patin suhteella perheen vanhaan palvelijaan Judy Plumiin. Judyssa on hiukan samaa kuin Anna-kirjojen Susan Bakerissa: henkeen ja vereen perheelle uskollinen palvelija, jonka suurin pelko on vanhentua niin ettei enää kykene työntekoon. Mutta Judy on paljon huumorintajuisempi ja avarakatseisempi kuin yksitotinen Susan. Hän on myös tarinankertoja, ja Pat oppii paljon elämästä kuunnellessaan Judyn totta ja tarua sekoittavia kertomuksia keijukaisista, Gardinerin suvusta ja kyläläisistä.
Alkuperäisessä tekstissä Judy puhuu leveää irlannin murretta. Murteiden kääntäminen on varmasti aina haastavaa, eivätkä englannin ja suomen murteet ole suoraan verrattavissa toisiinsa. Sisko Ylimartimo on Judyn tapauksessa päätynyt käyttämään eräänlaista murteiden sekoitusta, keinotekoista murretta. On tietysti makuasia, pitääkö tällaista ratkaisua onnistuneena, mutta vilkuilin hiukan alkukielistä tekstiä netistä, ja sen perusteella sanoisin että Ylimartimo on innostunut vääntämään Judyn puhetta hiukan liikaa. Lisäksi jotkut Ylimartimon sanavalinnat ovat suoraan sanottuna kummallisia: silmille suorastaan hyppäsivät ainakin "sinkku" ja "iisi". Montgomeryn runollisemman puolen Ylimartimo kyllä tavoittaa ihan hyvin.
Judyn hahmo on kirjassa hyvin olennainen, sillä hän tuo kirjaan reilusti huumoria ja Montgomerylle olennaista lempeää piikittelyä. Ilman Judya kirja sattaisikin lipsahtaa liiaksi tunnelmoinnin ja romantiikan puolelle. Minä kyllä nautin myös Montgomeryn luontokuvauksista ja vanhan ajan tunnelmista, mutta ne tarvitsevat ehdottomasti vastapainoksi hiukan kirpeyttä ja kitkeryyttä etteivät kirjat käy liian herttaisiksi. Tässä kirjassa vastapainoa tuo huumori Judyn hahmossa, sekä tietty melankolia ja surumielisyys, jotka tuntuvat pienenä pohjavireenä läpi kirjan. Ajan väistämätöm kuluminen, muutokset, erot ja pettymykset kuuluvat Patin elämään siinä missä unelmat, ilo ja kauneudesta hurmioituminenkin.
Pat on kirjallisena hahmona ehdottomasti enemmän sukua Emilialle kuin Annalle, vaikka olennainen ero Emiliaan on se ettei Patilla ole kirjallisia harrastuksia. Pat ei myöskään ole yhtä särmikäs ja itsenäinen kuin Emilia, eikä toisaalta yhtä rakastettava ja impulsiivinen kuin Anna. Pidin kuitenkin Patin vakavuudesta, omistautuvuudesta ja jopa tietystä tosikkomaisuudesta jolla Pat maailmaan suhtautuu. Ja voisin kuvitella, että juuri näissä piirteissä on myös paljon Montgomeryä itseään.
Innolla jään odottamaan kirjan jatko-osan, Pat, vanhan kartanon valtiatar lukemista.
Osallistun kirjalla Marian Tuntemattomat tyttökirjat -haasteeseen.
Patin ovat lukeneet myös Leena, Sara ja Jenni.
L.M. Montgomery: Vanhan kartanon Pat (Pat of Silver Bush, 1933)
Suom. Sisko Ylimartimo
Minerva, 2009
Judy oli minulle tässä kirjassa vaikein pala kestää;-) Tuo murre...
VastaaPoistaKunpa nyt sitten lukisit Pat - Vanhan kartanon valtiatar, josta tuli minulle enemmän. Mutta olinkin siihen mennessä jo lukenut Ylimartimon kirjan Anna ja muut ystävämme, joka aukaisi tietoisuttani. Aikuisesta Patista tuli minulle melkein ystävä. Ehkä myös sinulle.
Minäkään en oikein sulattanut judyn murretta, ja syytän siitä kyllä kääntäjää, koska alkukielellä Judyn puhe oli minusta ihan erilaista luonteeltaan.
PoistaAion ehdottomasti lukea toisenkin osan, toivottasti piakkoin :)
Minerva kustantamo tekee hienoa työtä kustantaessaan näitä.
VastaaPoistaEn ole tätä lukenut, mutta Hedelmätarhan Kilmenyn, vaikka en teoksen kohderyhmään kuulukaan, pidin kirjaa korkeatasoisena ja hyvänä, vaikka päähenkilö oli tosin mies, mutta naisesta tavallaan oli kyse :)
Kyllä, on hienoa että Montgomeryjä on nyt viime vuosina suomennettu.
PoistaMinulla on vielä paljon Montgomeryjä lukematta, myös tuo Kilmeny. Näitä voi sitten aina nautiskella Montgomery-nälkään.
No nyt olen lukenut tämänkin. Judyn murre näyttää ärsyttävän monia, minua se ei ärsyttänyt lähinnä siitä syystä, että kääntäjä oli avannut ratkaisuaan. Sitä, miksi hän ei valinnut jotain tiettyä murretta ihmettelen paljon.
PoistaJokke, tykkäsin kyllä paljon siitä, että kirjaan sisältyi tuo Ylimartimon selvitys kääntämisestä: se oli mielenkiintoinen, vaikka ratkaisuista Judyn kohdalla niin pitänytkään.
PoistaMinulla tuo Judyn murre häiritsi niin pahasti, että jätin kirjan lopulta kesken puolen välin tietämillä... Jotenkin en oikein muutenkaan Patin maailmaan päässyt sisälle. Mutta ehkä jatko-osa on parempi?
VastaaPoistaMinuakin tuo murre häiritsi välillä niin etten oikein tajunnut mitä Judy sanoi, kun kiinnitin huomiota vain murteeseen.
PoistaMinä pääsin oikeastaan tähän kirjaan paremmin sisälle vasta puolenvälin jälkeen, kun Pat vähän vanheni. Montgomery kuvaa minusta paremmin 12-18-vuotiaita kuin 7-vuotiaan maailmaa.
Minun on pakko tunnustaa, että niin paljon kuin Montgomerya rakastankin, Vanhan kartanon Pat oli minusta paikoin varsin pitkäveteinen... Lapsena olisin varmaan osannut eläytyä tarinaan paremmin. Jatko-osa tuntui paljon kiinnostavammalta, ja ihmissuhteetkin kuvattiin siinä paljon kompleksisemmiksi.
VastaaPoistaTuo mitä sanot Patin perheen etäisiksi jäävistä henkilöhahmoista on aivan totta. Minusta tuntuu, että Montgomery ei oikein osannut kuvata ns. tavallista ydinperhettä luontevasti ja värikkäästi (esim. kirja Annan perhe on aika kökkö), sen sijaan kuvaukset esim. Annan ja Marillan tai Emilian ja Elisabeth-tädin/Jimmy-serkun suhteesta ovat ihan parhautta.
Minuun tämä upposi aika hyvin - lukuhetkikin oli oikein otollinen, sillä kaipasin juuri jotain tällaista luettavaa alkukevään harmauteen. Jatko-osalta odotan kyllä vielä enemmän.
PoistaAnnan perhe on lukemistani Montgomeryistä ollut minulle ehdottomasti suurin pettymys. En jaksanut edes lukea sitä kunnolla, vaan suuren osan vain selasin läpi.
Voin sanoa olevani aika lailla samaa mieltä Marian kanssa. En oikein päässyt sinuksi Patin kanssa ja olen kuitenkin pitkän linjan Montgomery-fani. Pat - vanhan kartanon valtiatar jäikin sitten lukematta, mutta vielähän sen toki ehtii. :) Sitä ennen tulen luultavasti lukemaan Hedelmätarhan Kilmenyn, jota suunnittelen erääksi alkukesän kirjakseni.
VastaaPoistaMinulla on tosiaan vielä paljon näitä myöhemmin suomennettuja kirjoja lukematta. Myös tuo Kilmeny, joka tulee varmasti myös jossain vaiheessa luettua, vaikka se ei ole tainnut ketään vielä suorastaan hurmata.
PoistaOlihan tässä Patissa vähän tyhjäkäyntiä (ja se murteen käännös), mutta pidin tästä silti paljon. Jossain toisessa hetkessä kirjan tunnelmointi olisi voinut pitkästyttää - nyt oikein nautiskelin sillä :) Jotenkin kirjasta myös huomasi, että Montgomery on nauttinut kirjoittamisesta.
Hei Liisa, minulla kesti muutama sivu päästä murteeseen sisään, mutta aika nopeasti kuitenkin. Pidin Judyn hahmosta ja huumorista. Enpä kiinnittänyt huomiota noihin iisi ja sinkku sanoihin. Joskus luen vielä Montgomeryä alkukielellä, mutta ensin kuitenkin suomennokset. Odottelen myös Patin jatko-osan lukemista, mutta myöhemmin!
VastaaPoistaMinä taas olen sitä mieltä, että Montgomeryllä on erinomainen kyky kuvata lasten ja nuorten maailmaa iästä riippumatta. 7-vuotias Pat oli minusta uskottava! Oletko lukenut Sara-kirjoja vielä? Suosittelen Sara Tarinatyttöä. Muutamia Montgomeryn lapsihahmoja minulla on lukematta kuten Marigold ja Jane Victoria, mutta ihana niitä on säästellä ja lueskella sitten kun tuntuu siltä.:)
Minäkin pidin Judyn hahmosta, mutta en päässyt sinuiksi käännöksen kanssa.
PoistaEn ole lukenut vielä kokonaista Montgomeryä englanniksi, mutta Anna-kirjoista olen lukenut pätkiä ihan nähdäkseni millaista kieltä Montgomery kirjoittaa. Runotytöt hankin vähän aikaa sitten englanniksi hyllyyni, ja aion lähiaikoina lukea ne.
En ole lukenut Sara-kirjoja vielä, mutta minustakin on mukava lukea näitä vähitellen, aina kun kaipaa Montgomeryn maailmaan.