perjantai 9. maaliskuuta 2012

Dorothy L. Sayers: Clouds of Witness


Tämä Sayersin Wimsey-sarjan toinen osa on suomennettu nimellä Kuolema keskiyöllä. Suomennosta on kuitenkin hiukan hankala saada käsiinsä: esimerkiksi pääkaupunkiseudun kirjastoissa on kirjasta tasan yksi kappale eikä sitäkään saa lainata. Antikvariaateissa kirja liikkuu toki jonkin verran, mutta se ei ole koskaan osunut minun reittejeni varrelle. Olen siis lukenut kirjan vain englanniksi, ja myös paljon myöhemmin kuin muut Wimsey-kirjat, sillä en moneen vuoteen edes tajunnut kirjan olemassaoloa.

On sääli, ettei suomennoksesta ole otettu uusia painoksia, sillä vaikka tämä ei missään nimessä ole paras tai merkittävin Wimsey-dekkari, Clouds of Witness on kuitenkin tarinaltaan varsin oleellinen osa Wimsey-saagaa. Myöhemmissä kirjoissa viitataan varsin usein tämän kirjan tapahtumiin, ja siksi minulle oli aikoinaan erinomaisen riemuisa kokemus päästä lukemaan näistä Wimseyn suvun varhaisemmista vaiheista.

Clouds of Witnessissä nimenomaan Wimseyn perhe on monia muita kirjoja suuremmassa roolissa. Wimseyn eksentrinen äiti, Denverin leskiherttuatar tosin on merkittävä sivuhenkilö koko sarjan ajan, mutta Wimseyn veli ja sisar eivät missään muussa kirjassa nouse yhtä merkittävään rooliin kuin tässä kirjassa. Korsikassa hermojaan lepuutellut Wimsey joutuu nimittäin palaamaan lomaltaan hiukan suunniteltua vikkelämmin, kun lehdet uutisoivat näyttävästi, että Denverin herttua (Peterin vanhempi veli siis) on syytettynä murhasta. Kaiken lisäksi uhri on heidän sisarensa Maryn sulhanen. Lordi Peter joutuu siis varsin arkaluonteiseen asemaan selvitellessään tapausta.

Tämän kirjan vahvuus ei minusta ole niinkään juonessa, joka on aika perinteinen dekkariviritelmä, jossa riittää johtolankoja ja epäiltyjä. Välillä lipsahdetaan suorastaan melodraaman puolelle vaarallisen kauniiden naisten ja tappavan mustasukkaisten aviomiesten myllerryksessä. Myöskään henkilöhahmot eivät ole ihan niin herkullisia kuin Sayersilla parhaimmillaan. Wimseyn hahmo ei juurikaan kehity vaan on oikeastaan yksiulotteisempi kuin ensimmäisessä kirjassa. Sen sijaan pidän aina siitä kun Wimseyn ystävä Charles Parker saa tilaa, sillä tässä hiukan jäykässä ja harkitsevaisessa miehessä on jotain kovin sympaattista. Vai mitä sanotte tästä kohtauksesta, jossa Parkerilla on hetki vapaata aikaa Pariisissa:

"It was still early evening and not too cold; he determined, therefore, to banish gloomy thoughts by a café-cognac on the Boul' Mich'followed by a stroll through the Paris of the shops. Being of a kindly, domestic nature, indeed, he turned over in his mind the idea of buying something Parisian for his elder sister, who was unmarried and lived a rather depressing life in Barrow-in-Furness. Parker knew that she would take pathetic delight in some filmy scrap of lace underwear which no one but herself would ever see."

Eniten pidän Clouds of Witnessissä Sayersin ironisista luonnehdinnoista, joissa oman osansa saavat niin joutilaat, tyhjäpäiset aristokraatit kuin herrasmiessosialistitkin. Sayersin huumori on usein hiukan ilkeää, ja niin myös tässä kirjassa hänen kuvatessaan rikkaita yläluokan edustajia, joiden vasemmistolainen idealismi karisee heti törmätessään todellisuuteen. Myös taiteelliset ja intellektuellit piirit ovat usein lempeän ivan kohteena, niin tässäkin kirjassa:

"'Scenes which make emotional history', said Miss Heath-Warburton, 'should ideally be expressed in a series of animal squeals.'
'The D.H. Lawrence formula', said the other.
'Or even  Dada', said the authoress.
'We need a new notation', said the curly-haired man, putting both elbows on the table and knocking Wimsey's bread on the floor. 'Have you heard Robert Snoates recite his own verse to the tom-tom and the penny whistle?'"

Kaiken kaikkiaan tämä toinen Wimsey-kirja on aivan kelpo viihdettä, mutta paljon parempaa on tulossa sarjan edetessä.

Dorothy L. Sayers: Clouds of Witness, 1926
New English Library, 1988

10 kommenttia:

  1. Kiitos kun palautit tämän mieleen! Olen varmaan kolmeen kertaan lukenut, ihan siitä ilosta että saa palata Wimseyn tarinaan... Tämä ja Murder must advertise tosiaan tuovat Parkerin parhaiten esiin. Se aamiaispöytäkohtaus äimistytti aikoinaan, luokkatietoisuus jotenkin ällistytti. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain :) Minulle Sayersit ovat sellaisia hyvän mielen kirjoja, joiden pariin on aina ihanaa palata. Odotan muuten innolla että ehdin tällä lukukiertoksellani juurikin tuon Mainosmurhan kohdalle, koska olen lukenut sen vain kerran, enkä muista siitä juuri muuta kuin että pidin siitä kovasti.

      Poista
  2. Minä en ole Sayersia lukenutkaan, mutta nyt on jo jonkin aikaa ollut sellainen olo, että tekee mieli lukea dekkareita. Panen hänen nimensä korvan taakse. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brittiläisyyden ystävänä voisit kyllä pitää näistä kovastikin :) Näissä kun on aivan ihanaa 1900-luvun alun Englannin tunnelmaa - toki varsinkin ensimmäisissä kirjoissa varsin tyyliteltynä, myöhemmissä sitten jo realistisemmin.

      Poista
  3. Minusta Sayersit ovat hyviä dekkareita, sääli, että niitä on niin vähän, ja saatavuus on heikkoa. Voisihan niitä englanniksikin yrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan harmi, ettei näitä ole enempää, mutta toisaalta taso on korkea, ja minusta kirjat kestävät hyvin uudelleenlukemistakin.

      Yritä toki englanniksi. Sayers kirjoittaa varsin helppoa mutta kaunista englantia.

      Poista
  4. Mä olen lukenut nämä kaikki nimenomaan englanniksi, sillä aloin lukea Sayersia ja muutaman kirjan jälkeen tuli jotenkin mahdottomaksi ajatus lukea näitä suomeksi...

    Tästä on jo hetki aikaa mutta muistelen tässä olleen kirjailijalle tyypillisesti taas absurdin monimutkaisia juonenkäänteitä mutta Wimseyn perhe oli tosiaan viihdyttävä...ja tosiaan, luokkatietoisuus :) Suuri osa Sayersin muista ja Christien kirjoista tuntuu keskittyvän ihmisiin alemman keskiluokan ja varakkaiden porvarien välillä, varsinainen yläluokka on harvinaisempi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen lukenut tietyt Sayers-suosikkini sekä suomeksi että englanniksi. Olin aika järkyttynyt, kun huomasin että ainakin Kuolema vierailee kerhossa -kirjaa oli lyhennetty aika reippaalla kädellä. Se kai oli 50-luvulla ihan yleinen käytäntö.

      Viimeisissä kolmessa kirjassa suomentajana on suosikkini Kersti Juva, joka tekee niistä suomennoksistakin minulle rakkaita kirjoja.

      Tosiaan, näissä ei kauheasti siellä yläluokan parissa liikuta, mutta muuten henkilögalleriat ja tapahtumapaikat vaihtelevat mukavasti, kun on mainostoimistoa ja pientä maalaiskylää ja yliopistoväkeä. Lakimiehet, papisto ja taiteilijat tuntuvat olevan sellaisia ihmisryhmiä joita vilahtelee vähän joka kirjassa.

      Poista
  5. En ole tainnut tätä Wimsey-kirjaa lukeakaan! Suomenkielisenä kirjaa on kyllä vaikea saada kuten totesit. Ei löydy omastakaan kotikirjastosta. Jos löytyisi jostain antikvariaatista, koska tämä dekkari kiinnostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin yksi ystäväni onnistui löytämään tämän suomeksi divarista joitakin vuosia sitten. Toivottavasti sinuakin onnistaa :)

      Poista