Christiane on järjestänyt maalle viikonloppujuhlat nuoruudenystävilleen. Kun vanhat ystävät tapaavat yhdessä ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin, luvassa on väistämättä menneisyyden muistelua, vanhojen kaunojen ja riitojen esiinkaivamista ja ihmisten uudelleenarviointia. Nämä juhlat poikkeavat kuitenkin monista muista vastaavista jälleennäkemisistä, sillä juhlien "kunniavieras" Jörg on juuri vapautunut vankilasta istuttuaan vuosia tuomittuna terrorismista.
Ystävykset ovat nuoruudessaan kuuluneet opiskelijaradikaaleihin. He ovat järjestäneet mielenilmauksia, osallistuneet Vietnam-mielenosoituksiin, vastustaneet imperialismia ja kapitalismia. Mutta kun muut vähitellen irtautuivat poliittisesta toiminnasta, menivät töihin ja perustivat perheitä, Jörg otti askeleen toiseen suuntaan ja liittyi RAFin eli Punaisen armeijakunnan jäseneksi. Ryhmässä toimiessaan Jörg on ryöstänyt ja tappanut, mutta nyt hänet on armahdettu. Miten Jörg itse kaiken jälkeen suhtautuu tekoihinsa, ja merkitseekö armahdus myös anteeksiantoa ja unohdusta?
"Hän tunsi melodian, mutta ei muistanut sen nimeä eikä soittajaa. Aikoinaan he olivat viheltäneet sitä tunnusmerkiksi käydessään hakemassa toisiaan. Aikoinaan. Mitä pitempään hän viipyi vanhojen ystävien seurassa ja mitä tarkemmin hän muisteli, mitä hän ja he kerran olivat halunneet ja tehneet, sitä vieraammalta menneisyys tuntui."
Bernhard Schlinkin Viikonlopun lähtökohta on varsin herkullinen. Pieni joukko ihmisiä viettämässä mukavaa viikonloppua kun taustatilanne on näin tulenarka antaa aiheena mahdollisuuksia vaikka minkälaisiin kirjallisiin draamoihin. Samoin terrorismi lupailee jotakin ravistelevaa ja voimakasta. Valitettavasti Viikonloppu ei aivan täyttänyt antamiaan lupauksia. Pidin kirjan alkupuolesta melkoisesti, mutta loppu tuntui hiukan lattealta, ja terrorismi-teema jäi henkilökohtaisten tunteiden ja ongelmien jalkoihin. Tämä olikin minusta kirjan suurin ongelma. Jos yhtenä kirjan pääteemana on terrorismi, kirjan toivoisi sanovan aiheesta jotakin oleellista.
Terrorismia ei kirjassa varsinaisesti käsitellä Jörgin kautta, vaan erään toisen henkilöhahmon - Ilsen - kirjoittaman tarinan kautta. Sinänsä pidin siitä, että Ilse kirjoittaa tarinaa, koska siinä voitiin samaan aikaan kuvata terroritekoja ja Ilsen suhtautumista omaan menneisyyteensä vasemmistoradikaalina: Ilselle kirjoittaminen on keino käsitellä sitä kuinka läheltä terrorismia hänen elämänsä on kulkenut. Mutta Ilsen kirjoitukset jäävät irrallisiksi, koska Jörgin tai muiden henkilöiden teot ja suhde terrorismiin saavat niin vähän huomiota. Ne jäävät vanhojen ja orastavien romanssien, kompleksien ja ihmissuhdesotkujen jalkoihin.
Luulen, että olisin pitänyt Viikonlopusta enemmän jos olisin nähnyt sen teatterissa. Kirjan asetelmissa on jotakin hyvin näytelmällistä, ja näinkin lukiessani monen kohtauksen mielessäni teatterin lavalla. Tietyt ratkaisut olisivat voineet toimia näytelmässä hyvin, kun ne kirjassa jäivät jotenkin asetelmallisiksi ja keinotekoisiksi. Myös Schlinkin tapa antaa henkilöiden kertoa itsestään ja menneisyydestään toisilleen pitkillä puheenvuoroilla sopisi paremmin teatterin lavalle kuin kirjan sivuille.
Ei Viikonloppu kuitenkaan huono kirja ollut. Luin kirjan nopeasti, pidin peruslähtökohdasta ja monin paikoin Schlink kirjoittaa hyvin kauniisti. Vähemmän pidin henkilöhahmoista, dialogista ja kirjan loppupuolesta. Loppujen lopuksi kun kirja tuntui luisuvan aika tavanomaiseksi vanhojen ystävien kohtaamiseksi, luokkakokoukseksi jonka aikana hiukan tuuletetaan tunteita ja palataan sitten mukavasti uudistuneina ja seestyneinä takaisin arkeen.
Viikonlopun ovat lukeneet myös Leena johon kirja teki suuren vaikutuksen, Nora jolle kirja jäi vaisuksi ja Mari joka ei osaa sanoa mikä kirjassa oikein tökki.
Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen.
Bernhard Schlink: Viikonloppu (Das Wochenende, 2008)
Suom. Leena Vallisaari
Wsoy, 2010
Liisa, pidän kovasti Schlinkin tyylistä kirjoittaa, vaikka olenkin moittinut Lukijaa minulle liian ennalta-arvattavaksi. Mutta Viikonloppu olikin sitten täysin minun kirjani. Tämä on muuten jakanut mielipiteitä blogien ulkopuolisessakin kritiikissä.
VastaaPoistaMinulle tämä on hyvin kiinnostavaa, sillä 10 vuotta Saksan kirjallisuus oli kotimaani ja olen myös hyvin kiinnostunut Baader-Meinhof -ryhmästä. Myös Böll muistaakseni käsittelee Saksan terrorismia joissakin teoksissaan (en omista kaikkia Böllin kirjoja, joten vaikea muistaa), mutta mieleeni on jäänyt sitä hiukan sivuava Suojaverkko.
Pidän kovasti pienen tilan kirjoista, jotka näkee/kokee kuin näyttämöesityksenä.
Ilse oli oikein sopiva kertoja menneisyyden tapahtumille.
Tämä onkin varmasti mielipiteitä jakava kirja. Oikeastaan tämä jakoi omiakin mielipiteitäni, koska kirjassa oli minusta sekä hyvää että huonoa.
PoistaMinuakin jotenkin kiinnostaa saksalaisen terrorimin historia, ja ehkä juuri siksi vähän petyin Viikinloppuun, koska aiheen käsittely jäi minusta pinnalliseksi.
Niin, tässä oltiinkin enemmän ihmissuhteissa, mutta minua kiinnostaa sellainenkin, joten en voi moittia. Onhan se kiinnostavaa, mitä entinen terroristi tai terrosimia henkisesti tukeneet ajattelevat tänä päivänä. Kovin syvälle tämä ei vienyt, mutta jotenkin vain pidän Schlinkin tyylistä.
PoistaPidin ehkä juuri siksi eniten Ilsen hahmosta, koska siinä tuotiin tuon kirjoittamisen kautta esiin Ilsen suhdetta menneisyyteen, mutta sitä ei kuitenkaan selitetty liikaa auki. Pidin myös siitä kohatauksesta jossa innostuttiin illallispöydässä kynttilänvalossa muistelemaan nuoruutta nostalgisesti, kunnes tuli muistutus siitä että nekin nuoruusmuistot liittyvät läheisesti terrorismiin.
PoistaMielenkiintoni heräsi, vaikka sinä et aivan vakuuttunut ollutkaan. Minulla on Lukija TBR-listalla, pitänee lisätä sinne tämäkin. Aihepiiriä sivuten haluaisin lukea myös Katriina Lehdon Ulrike Meinhofia koskevan kirjan.
VastaaPoistaMinä olen lukenut tuon Lehdon kirjan, ja vaikka se oli mielenkiintoinen minua hiukan häiritsi se, miten ihailevasti ja kritiikittömästi Lehto Meinhofiin suhtautui.
PoistaMutta lue ihmeessä Lehto ja tämä Viikonloppu - olisi kiinnostavaa kuulla ajatuksiasi niistä.
Minä luin juuri Lukijan ja tykkäsin niin paljon, että haluan ehdottomasti lukea tämänkin pian vaikka et ihan vakuuttunut ollutkan:)
VastaaPoistaMinä olen nähnyt Lukijan vain elokuvana, mutta voisin ehkä jossain vaiheessa lukea kirjankin, koska sitä pidetään kai yleensä Schlinkin parhaana, ja tässä Viikonlopussakin tosiaan oli minusta hyvääkin.
PoistaTämä oli ensimmäinen Schlinkini. Luin sen syksyllä 2010, kun Leena sitä erikseen minulle suositteli. Tykästyin kirjailijaan ja hänen tyyliinsä heti, vaikkei kirja kokonaisuutena ehkä minullekaan ollut ihan täysosuma. Lukijan luin sitten muutama kuukausi myöhemmin ja ihastuin vielä enemmän.
VastaaPoistaTäytyy varmaan tosiaan lukea tuo Lukija jossain vaiheessa, niin saa täydennettyä Schlink-kuvaansa. Olisin halunnut pitää tästäkin kirjasta enemmän kuin lopulta pidin, mutta koska en pitänyt kirjan lopusta, koko kirja tuntui vähän lässähtävän mielessäni.
PoistaPekka, annoin kirjan sitten Tuurelle ja katso mitä hän kirjoitti siitä http://leenalumi.blogspot.com/2011/04/bernhard-schlinkin-viikonlopusta.html
PoistaMyös kirjailija Tuula-Liina Varis asettui puolustamaan kirjaa;-)
Leena, kyllä Viikonloppu siis minustakin hyvä oli, eli kiitos vielä suosituksesta! Tarkemmat muistikuvani ovat jo himmenneet, mutta kirjan tekemän vaikutuksen voi päätellä jo siitä, että haalin sen jälkeen kaikki suomennetut Schlinkit hyllyyni. :)
Poista