torstai 22. maaliskuuta 2012

Johan Bargum: Syyspurjehdus


Johan Bargumin Syyspurjehdus taitaa olla niitä kirjoja, jotka jäävät elämään mieleen. Pidin kirjasta kovasti lukiessani sitä, mutta nyt kun kirjan lukemisesta on kulunut muutama päivä, pidän siitä vielä enemmän. Kirja on piirtynyt mieleeni kuin valokuva tai katkelma filmistä. Se loistaa pehmeästi syksyn syvissä väreissä, hiukan haalistuneena ja kuultavana kuvana.

Syyspurjehdukselle ovat kirjassa lähteneet Olof ja Harald, eläke-ikäiset miehet jotka eivät yhteisestä retkestään huolimatta ole ystäviä. Heitä yhdistävät vanhat liikeasiat ja nainen jonka kanssa molemmat ovat olleet naimisissa, Elin. Purjehduksen aikana vanhat kaunat ja katkeruudenaiheet nousevat väistämättä pintaan, ja Olof palaa matkalta yksin kotiin. Mutta mitä purjehduksen aikana ja miesten menneisyydessä oikeastaan on tapahtunut? Sekä Olof että Harald saavat kertoa asiasta omat versionsa, mutta kertooko kumpikaan puhdasta totuutta? Voiko totuutta edes kertoa asioista, jotka nähdään muistojen ja tunteiden värittämän linssin läpi?

"Myöhemmin illalla, kun Elin tuli kotiin, kysyin missä hän oli ollut. Kirkossa, hän vastasi. Sitten hän purskahti yhtäkkiä itkuun. Sinua on niin kauhean sääli, hän nyyhkytti. Hän ei suostunut sanomaan miksi, eikä minulla ollut taitoa lohduttaa häntä."

Kahden miehen kertomusten perusteella Bargum purkaa taitavasti pienen mysteerinsä verkkoa. Mutta verkossa on solmuja ja aukkoja. Kaikkea ei kerrota, eivätkä asiat aina ole sellaisia kuin ensi silmäyksellä luulisi. Bargum johdattelee usein lukijaa tiettyyn suuntaan, arvailemaan ja aavistelemaan tapahtumia ja ihmisten motiiveja - mutta sitten perspektiivi kääntyy hiukan ja lukija löytää uusia mahdollisia merkityksiä. Paljon tässä kirjassa jää selittämättä ja lukijan oman tulkinnan varaan.

Vaikka lukiessani keskityinkin aika paljon siihen, mitä oli tapahtunut ja miksi, lukemisen jälkeen mieleeni on jäänyt ennen kaikkea kirjan tunnelma. Se on hiukan surumielinen mutta ei kuitenkaan masentava vaan enemmänkin kaihoisa. Kirjan henkilöhahmot eivät suinkaan ole täydellisiä, mutta mitä pidemmälle kirja eteni, sitä lempeämmin ja ymmärtäväisemmin heihin suhtautui. Ihmisten kyvyttömyys ymmärtää toisiaan, taipumus puhua toistensa ohi tai vaieta tärkeistä asioista, yksinäisyys ja läheisyyden kaipuu, rakkaus - kirjan henkilöiden tarinat kasvavat näistä jokaista koskettavista ilmiöistä.

Syyspurjehdus on myös nimensä mukaisesti aivan täydellinen kirja syksystä ja merestä. Sitä lukiessa alkaa kaivata syksyn sateita ja märkiä katuja, meren rantoja suolaisine tuulineen, kalliorantoja ja pimeneviä iltoja.

"Lähteä merelle, irrottaa köydet, nostaa purjeet, ottaa suunta, luovia kohti horisonttia, laskea satamaan, istua joutilaana istuinkaukalossa hiljaisella lahdella hämärän laskeutuessa ja tähtien syttyessä, nukahtaa veden liplatukseen veneen runkoa vasten, herätä kalalokkien pajatukseen, nostaa purjeet ja palata kotiin.
Niin, tätä hän lienee ollut hakemassa."

Syyspurjehduksella ovat käyneet myös  Leena, Katja, Karoliina, Joana, Maria, Sanasulka ja Linnea.

Osallistun kirjalla Underbara finlandssvenskar -haasteeseen.

Johan Bargum: Syyspurjehdus (Seglats i september, 2011)
Suom. Marja Kyrö
Tammi, 2012

13 kommenttia:

  1. Kauniisti kirjoitit! Hyvä huomio, että perspektiiviä käännetään aina välillä, sepä tekikin kirjasta niin mielenkiiintoisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo näkökulman vaihdokset oli minusta kuvattu todella hyvin. Ei sillä tavalla että ne olisivat tuntuneet vain kirjalliselta kikkailulta, vaan aidosti ja todentuntuisesti.

      Elinin näkökulmaahan lukija voi vain arvailla, mutta jossain rivien välissä sekin ehkä on.

      Poista
  2. Taas ollaan kirjoitettu samasta kirjasta samoihin aikoihin, hauska sattuma!;)

    Minäkin pidin tästä, hieno kirja ja paljon jää tulkittavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan ole montaa minuuttia ollut kirjoituksillamme eroa :)

      Pidin kovasti tuosta avoimesta tulkinnanvaraisuudesta. Bargum oli jättänyt juuri sopivasti asioita kertomatta.

      Poista
  3. Ei kuulosta aiheen puolesta minun kirjaltani, mutta piti silti tulla kommentoimaan, että kirjoititpas tästä kauniisti. Tuo kaihoisuus tuli läpi jotenkin niin... alkaa ihan huokailuttaa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) En ollut itse asiassa etukäteen ihan vakuuttunut siitä, olisiko tämä minunkaan kirjani. Eikä minuun sitten varsinaisesti aihe tehnytkään vaikutusta vaan enemmän se miten tarina oli kerrottu.

      Mutta voi tosiaan olla ettei tämä ihan sinun kirjasi ole. Ohut ja helppolukuinenhan tämä on, eli jos jää kiinnostamaan niin kokeile toki.

      Poista
  4. Kaunis kirjoitus hienosta kirjasta. Kiitos tästä!

    Itse olen miettinyt, mitä oikein tästä kirjasta osaisin kertoa. Luin kirjan nopeasti yhtenä iltana noin viikko sitten, mutta sen jälkeen ei ole ollut oikein aikaa kirjan tunnelmiin palata. Varmaan pitää silmäillä ja lukea pätkiä uudelleen, niin pääsen taas tunnelmaan ja pystyn jotain kirjoittamaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minulla ainakin toimi juuri tuo kirjan selailu siihen, että sain kiinni kirjan tunnelmasta ja tiesin mitä halusin kirjasta sanoa.

      Poista
  5. Kirjoitettu juuri täydellisen kirjan henkeen!

    Tätä kirjaa olen uskaltanut kutsua neroksi.

    Jos olet lukenut Graham Greenen Jutun lopun, löydät samat elementit: kolmiodraama, katolisuus, katumus, tragedia ja lopulta kaksi miestä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa on kyllä jotakin hienonhienoa.

      En ole lukenut Jutun loppua (enkä nähnyt elokuvaakaan), mutta se kiinnostaa kyllä.

      Poista
  6. No nyt kyllä kiinnostuin. Meni listalleni.

    VastaaPoista
  7. Kirjoituksestasi huokuu kauniisti kirjan tunnelma, tarvitsinkin juuri tällaista muistutusta kohta alkavaa vinkkausta varten.

    Ja tuo mitä sanot perspektiivin hienoisesta muuttamisesta tarinan kuluessa, se on totta, ja se juuri luo sitä tunnetta, että tässä on jokin salaisuus juuri ratkeamaisillaan...

    VastaaPoista