Johan Bargum: Syyspurjehdus

Johan Bargumin Syyspurjehdus taitaa olla niitä kirjoja, jotka jäävät elämään mieleen. Pidin kirjasta kovasti lukiessani sitä, mutta nyt kun kirjan lukemisesta on kulunut muutama päivä, pidän siitä vielä enemmän. Kirja on piirtynyt mieleeni kuin valokuva tai katkelma filmistä. Se loistaa pehmeästi syksyn syvissä väreissä, hiukan haalistuneena ja kuultavana kuvana.

Syyspurjehdukselle ovat kirjassa lähteneet Olof ja Harald, eläke-ikäiset miehet jotka eivät yhteisestä retkestään huolimatta ole ystäviä. Heitä yhdistävät vanhat liikeasiat ja nainen jonka kanssa molemmat ovat olleet naimisissa, Elin. Purjehduksen aikana vanhat kaunat ja katkeruudenaiheet nousevat väistämättä pintaan, ja Olof palaa matkalta yksin kotiin. Mutta mitä purjehduksen aikana ja miesten menneisyydessä oikeastaan on tapahtunut? Sekä Olof että Harald saavat kertoa asiasta omat versionsa, mutta kertooko kumpikaan puhdasta totuutta? Voiko totuutta edes kertoa asioista, jotka nähdään muistojen ja tunteiden värittämän linssin läpi?

"Myöhemmin illalla, kun Elin tuli kotiin, kysyin missä hän oli ollut. Kirkossa, hän vastasi. Sitten hän purskahti yhtäkkiä itkuun. Sinua on niin kauhean sääli, hän nyyhkytti. Hän ei suostunut sanomaan miksi, eikä minulla ollut taitoa lohduttaa häntä."

Kahden miehen kertomusten perusteella Bargum purkaa taitavasti pienen mysteerinsä verkkoa. Mutta verkossa on solmuja ja aukkoja. Kaikkea ei kerrota, eivätkä asiat aina ole sellaisia kuin ensi silmäyksellä luulisi. Bargum johdattelee usein lukijaa tiettyyn suuntaan, arvailemaan ja aavistelemaan tapahtumia ja ihmisten motiiveja - mutta sitten perspektiivi kääntyy hiukan ja lukija löytää uusia mahdollisia merkityksiä. Paljon tässä kirjassa jää selittämättä ja lukijan oman tulkinnan varaan.

Vaikka lukiessani keskityinkin aika paljon siihen, mitä oli tapahtunut ja miksi, lukemisen jälkeen mieleeni on jäänyt ennen kaikkea kirjan tunnelma. Se on hiukan surumielinen mutta ei kuitenkaan masentava vaan enemmänkin kaihoisa. Kirjan henkilöhahmot eivät suinkaan ole täydellisiä, mutta mitä pidemmälle kirja eteni, sitä lempeämmin ja ymmärtäväisemmin heihin suhtautui. Ihmisten kyvyttömyys ymmärtää toisiaan, taipumus puhua toistensa ohi tai vaieta tärkeistä asioista, yksinäisyys ja läheisyyden kaipuu, rakkaus - kirjan henkilöiden tarinat kasvavat näistä jokaista koskettavista ilmiöistä.

Syyspurjehdus on myös nimensä mukaisesti aivan täydellinen kirja syksystä ja merestä. Sitä lukiessa alkaa kaivata syksyn sateita ja märkiä katuja, meren rantoja suolaisine tuulineen, kalliorantoja ja pimeneviä iltoja.

"Lähteä merelle, irrottaa köydet, nostaa purjeet, ottaa suunta, luovia kohti horisonttia, laskea satamaan, istua joutilaana istuinkaukalossa hiljaisella lahdella hämärän laskeutuessa ja tähtien syttyessä, nukahtaa veden liplatukseen veneen runkoa vasten, herätä kalalokkien pajatukseen, nostaa purjeet ja palata kotiin.
Niin, tätä hän lienee ollut hakemassa."

Syyspurjehduksella ovat käyneet myös  Leena, Katja, Karoliina, Joana, Maria, Sanasulka ja Linnea.

Osallistun kirjalla Underbara finlandssvenskar -haasteeseen.

Johan Bargum: Syyspurjehdus (Seglats i september, 2011)
Suom. Marja Kyrö
Tammi, 2012