lauantai 6. heinäkuuta 2013

Lukumaratonin summausta


Maratoonari on päässyt maaliin väsyneenä mutta onnellisena. Myös tämä elämäni toinen lukumaraton oli ihana kokemus, ja olen varma ettei maratoonaaminen jää tähän. On mahtavaa omistaa vuorokausi (lähes) pelkälle lukemiselle, kulkea kirjasta kirjaan pysähtymättä, unohtaa muu maailma.

Nyt kun takana on jo kaksi maratonia, voin jonkin verran vertailla kokemuksia, mutta kerrotaan ensin tilastofaktat. Luin yhteensä seitsemän kirjaa ja 1033 sivua. Ja kirjathan olivat:

Kristina Carlson: William N. päiväkirja, 153 s.
Simone de Beauvoir: Lempeä kuolema, 97 s.
Erich Segal: Love Story, 154 s.
Tommi Melender: Yhden hengen orgiat, 172 s.
Eeva Kilpi: Kuolinsiivous, 117 s.
Banana Yoshimoto: Kitchen, 172 s.
Ursula K. Le Guin: Maanpakolaisten planeetta, 166 s.

Ensimmäisellä maratonilla luin kahdeksan kirjaa ja 1324 sivua. Osaksi ero selittyy sillä, että ensimmäisellä maratonilla minulla oli useampi varsin väljästi taitettu kirja. Suurempi ero kuitenkin oli se, että otin maratonin tällä kertaa rennommin. Pidin enemmän pikku taukoja, valitsin kirjoja tuumiskelevammin ja nukuinkin vähän pidemmät yöunet. Lisäksi otin valokuvia kirjoista (ja eväistä!), mitä en viimeksi tehnyt. Hiukan jännitti, kun aloin laskea sivumääriä, pääsisinkö yli 1000 sivun (jota ilmeisesti pidän jonkinlaisena tavoitemääränä), ja niukasti pääsin. Rennommallakin otteella ehtii siis lukea melkoisesti. Viimeksi muistan myös olleeni maratonin jälkeen pari tuntia aivan puhki, mutta nyt olen ollut pikemminkin raukean väsynyt.

Yksi mukavimmista asioista maratonilla on lukuvalintojen tekeminen suorituksen aikana. Siinä voi yllättää itsensäkin: vaikka tälläkin kertaa olin etukäteen aavistellut, mitä kirjoja ainakin tulisin lukemaan, eivät ennakkoaavistelut nytkään pitäneet läheskään joka kirjan kohdalla paikkaansa. Viimeksi luettu kirja vaikuttaa kuitenkin aina siihen, mitä seuraavaksi tekee mieli lukea, ja tilanne elää koko ajan. Kirjojen välille syntyy myös odottamattomia siltoja: nyt hyomasin jo maratonin aikana, että kuolema oli aiheena vahvasti läsnä useimmissa kirjoissa. En ollut todellakaan valinnut kirjoja alunperin tällä periaatteella, ja oli aika jännittävää huomata yhden teeman nousevan niin vahvasti esiin.

Pidin kovasti oikeastaan kaikista tämä maratonin kirjoista. Segalin Love Story ei toki ole mikään kirjallisuuden mestariteos, mutta omalla tavallaan se oli viehättävä, ja sopi juuri omalle paikalleen maratonissa erinomaisesti. Kaikkein eniten pidin Carlsonista, de Beauvoirista ja Kilvestä.

Tiedän, että moni aikoo vielä tänä kesänä maratoonata, joten annan vielä muutaman konkarin vinkin:

- Kokoa riittävästi kirjavaihtoehtoja maratonia varten. Kirjojen valitseminen lukupinosta on hauskaa, vaikka harmittaisikin, kun kaikkea ei ehdi millään lukea.

- Panosta eväisiin! Ainakin jos olet herkutteluun taipuvainen. Mutta maratonin aikana tulee oikeasti nälkä, joten tankkaus on tärkeää jaksamisen kannalta.

- Vaihda lukupaikkoja ja -asentoja. Maratonin aikana jäykistyy väistämättä, mutta pieni liikkuminen ja venyttely virkistää niin kehoa kuin mieltäkin!

- Uuden kirjan alussa voi esiintyä pieniä keskittymisvaikeuksia. Älä hätäile, vaan lue rauhallisesti eteenpäin. Kirja lähtee kyllä rullaamaan.

-Valitse erilaisia kirjoja. Faktaa, fiktiota, novelleja, esseitä, vakavaa ja kevyttä. Vaihtelu tekee hyvää!

- Älä vilkuile liikaa kelloa.

- Nauti!

25 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä Liisa! Ajattelin että jos, jos vaikka ehtisin toteuttaa edes puolimaratonin tässä kesällä. :)

    Oma maratonisi kuulostaa mainiolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi toteuta Linnea! Olen lukumaraton-hullu ja seuraan mielelläni myös muiden "urakointia".

      Hyviä vinkkejä Liisa!

      Poista
    2. Komppaan Hannaa. On mahtavaa paitsi itse martoonata, myös seurata muiden suorituksia. Kaikki siis joukolla maratoonaamaan, Linnea myös! :)

      Poista
  2. Minäkin kiitän vinkeistä ja ihailen suoritustasi! Kyllä minäkin vielä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Morre, varmasti joskus löytyy sopiva rako maratoonata. :)

      Poista
  3. Vinkit laitettu muistiin, tavoitteena 10.7. eka oma maraton!

    VastaaPoista
  4. Hyviä vinkkejä! Oon töissä heinäkuun, joten en pääse yhteismaratonille, mutta juttusi innosti niin, että ilmoitin jo miehelle, että tää meinaa kokeilla, kun sopiva ajankohta löytyy. Tuskin maltan odottaa! Kiitos raportista ja innostamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, ihan mahtavaa, jos innostut itsekin maratoonaamaan. Parasta palautetta mitä voi martoonari saada. :)

      Poista
  5. Hieno suoritus Liisa ja mainiot vinkit! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitän myös vinkeistä, vaikka oma maratoonaamiseni onkin vielä kovin epävarmaa. (Olen kyllä kehottanut miestä vaatimaan tietyn päivän vapaaksi, mutta katsotaan nyt...)

    Paljon ehdit kyllä lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, martonin valmistelussa on kyllä tärkeää tuo läheisten menojen järjestely, eli olet ainakin oikealla tiellä kohti maratonia. :)

      Poista
  7. Hurjan paljon kyllä saat vuorokaudessa luettua! En usko, että itse saisin ihan tuhatta sivua ylitettyä, vaikka mistäs sitä tietää. Tarkoitus olisi itsekin maratoonailla ensimmäistä kertaa tämän kesän aikana, joten kiitos vinkeistä! Kirjapinoa olen jo alkanut kasailla valmiiksi, saa nähdä kuinka valtavaksi ehdin paisuttaa sen ennen kuin pääsen oikeasti maratonini aloittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olga, lukunopeutta on vaikea arvioida, ennen kuin joutuu tällaiseen todelliseen testiin. :) Mutta paljonhan on kiinni myös kirjoista: toisia lukee nopeammin ihan sisällön vuoksi, toisissa on hyvin tiivis taitto jne.

      Hyvää tulevaa maratonia! Kirjapinoa kannattaa kyllä kasvattaa hyvissä ajoin.

      Poista
  8. Hyviä vinkkejä! Laitan nämä korvan taakse. Vähän jo jänskättää ensimmäinen maraton-kokemus... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Booksy, minuakin jännitti ennen ensimmäistä maratonia. :) Tällä kertaa ehkä vasta puoli tuntia ennen suoritusta alkoi vähän jännittää, sitä ennen olin ollut vain innoissani.

      Hyvää maratonia!

      Poista
  9. Hieno suoritus :)

    Kiitos vinkeistä, toivottavasti tulevat käyttöön kesän aikana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, toivottavasti pääset sinäkin maratonille! :)

      Poista
  10. Minunkin on ollut tarkoitus pitää maraton viime keväästä asti, mutta enpä vielä toistaiseksi ehtinyt, eli kiitos vinkeistä, jos jossain välissä saisin aikaiseksi. Ja JEE, de Beauvoirille taas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, yritä löytää maratonrako, sillä se on kyllä mielettömän antoisaa. Ja de Beauvoir on todellakin JEE:n arvoinen. :)

      Poista
  11. Lempeä kuolema ja Love Story ovat minullekin listaltasi tuttuja. Beauvoirilta taidan olla lukenut kaikki suomennnetut.

    Minä aina ihmettelen, miten muut näihin ehtivät...luin yöllä sudenhetkeen ja jo aamulla piti rynnätä aivan muihin asioihin, tänään päivä, jolloin kirjan kimppuun pääsen vasta klo 23...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, eipä minullakaan usein ole mahdollisuutta omistaa koko päivää vain lukemiselle, mutta sitten kun siihen tarjoutuu tilaisuus, on se kyllä ihan parasta itsensä hemmottelua. :)

      Poista
  12. Olipa kiva lukea maratonistasi, näin jälkikäteenkin:) Tämän vuoden maratonit on varmaan itseltä jo pidetty, ehkä joku lastenkirjoihin liittyvä tempaus tulee vielä syksyllä pidettyä. Ensi vuonna kyllä sitten taas ehdottomasti uudelleen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, maraton vuodessa pitää mielen virkeänä. :) Olisi hauska osallistua kimppamaratoniinkin, joten täytyy katsoa, jos syksellä tai talvella sellainen sopisi omiin aikatauluihin.

      Poista