Colm Tóibín: Äitejä ja poikia

"Häntä ei pelottanut nyt mikään muu kuin se, ettei tämä tunne koskaan haihtuisi. Sydän sykki hirvittävän tyytymättömänä senhetkiseen elämään; korvissa soi vielä musiikin kaiku ja silmissä välkkyivät valojen heijastukset. Hänestä tuntui että jokin vihlaiseva tieto oli pyyhkäissyt häntä siivillään, jokin ihmeellinen ja salaperäinen tunne, joka vaikutti miltei yhtä voimallisesti kuin edellisen viikon tapahtumat. Hän makasi sohvalla typertyneenä ja lannistuneena siitä, ettei ollut onnistunut tarttumaan siihen mitä hänelle oli tarjottu, ja vajosi horteeseen joka ei ollut unta."

Äitejä jotka lähtevät. Poikia jotka yrittävät selvitytyä äidin kuolemasta. Äitejä jotka  haluaisivat rakentaa tulevaisuutta pojilleen. Poikia joista on tullut äideilleen vieraita. Colm Tóibínin novelleissa äitien ja poikien väliset suhteet eivät ole helppoja tai yksinkertaisia. Moni tarina käsittelee tavalla tai toisella menetystä: äidit ja pojat kadottavat toisensa joko kirjaimellisesti tai henkisesti. Haikea surumielisyys sävyttää lukukokemusta, eikä Tóibín päästä lukijaansa helpolla. Vähäeleisten tarinoiden taakse kätkeytyy kerroksia, joiden tummat sävyt paljastuvat vähitellen.

Ihastuin rajattomasti Tóibínin ensimmäiseen suomennettuun romaaniin Brooklyniin ja vaikka tämä novellikokoelma ei ollut minulle samanlainen täydellinen lukukokemus, vaikutuin suuresti ja ihastuin taas Tóibínin kirjalliseen ääneen. Brooklynissa pidin erityisesti niukan kauniista kerronnasta ja arkisen elämän merkityksellisestä kuvauksesta, ja samat elementit löytyvät myös näistä novelleista. Jotkut tarinat ovat hyvin lyhyitä ja melkeinpä vailla tapahtumia ja tarinaa –kuin satunnaisia otoksia kenen tahansa eletystä elämästä – ja vasta novellin päätyttyä alkaa pohtia, mitä pienten vihjeiden taakse oikeastaan kätkeytyi.  

Matka on kahdeksan sivun mittainen tuokiokuva äidistä, joka on tuomassa masennusta sairastavaa poikaansa kotiin sairaalasta. Äiti yrittää puhella arkisesti, mutta poika istuu takapenkillä vaitonaisena ja vihamielisenä. Kotona odottaa halvaantuneena vuoteessaan makaava isä. Millainen elämä odottaa poikaa, jonka masennus on äidin mielestä synkeä lahja josta tämä ei suostu luopumaan. Ja millainen yhteinen elämä heillä on takanaan – äidillä ja pojalla, jonka syntymä ei ollutkaan niin suuri muutos kuin vanhemmat olivat arvelleet? Tóibín ei kerro, mutta lukijan mieleen jäävät tyhjässä talossa kaikuvat ontot askeleet ja tympeän likaisenkeltaisina palavat katuvalot.

Toiset tarinat rakentavat laajempia kaaria. Pelin hengessä leskeksi jäänyt Nancy yrittää määrätietoisesti rakentaa perheelleen tulevaisuutta, miehen jätettyä kuollessaan hänelle huonosti kannattavan kaupan ja hunningolla olevat raha-asiat. Nancy uurastaa tarjotakseen lapsilleen paremman elämän kuin rasvalta haiseva pikaruokapaikka ja viinakauppa. Mutta rakentaako Nancy unelmaa itselleen vai pojalleen? Karhean kaunis Kolme ystävää taas kertoo äitinsä hautajaisista palaavasta Fergusista, joka lähtee ystäviensä kanssa rannalla järjestettäviin reiveihin. Huumeiden, tanssin ja seksin aiheuttamat euforian aallot eivät voi estää mieleen nousevia muistoja äidistä. Äidistä, joka oli aina rohkein uimari ja nopein marjanpoimija.

Kokoelman päättävä Pitkä talvi sijoittuu pieneen espanjalaiskylään, jossa Miquelin perhe on juuri lähettämässä tämän nuorempaa veljeä asepalvelukseen. Veljen lähdön jälkeen Miquel alkaa tajuta, että äidillä ei ole kaikki kunnossa. Tässä tarinassa Tóibín on parhaimmillaan – samanaikaisesti julmimmillaan ja  lempeimmillään. Ihmissuhteiden monimutkaisuus, sanomatta jääneet sanat, syyllisyys ja lohtu kuvataan alleviivaamatta mutta riipaisevasti. Tarina on kirjan pisin ja sai ajattelemaan, että kenties Tóibínin verkkainen ja hillitty tyyli pääsee kuitenkin parhaiten oikeuksiinsa pidemmässä  kerronnassa, jossa on aikaa ja tilaa rakentaa henkilöitä ja tunnelmia kerros kerrokselta, kunnes pienistä aineksista syntyy melkein pakahduttava kokonaiskuva. Mutta kyllä Tóibín osaa lyhyilläkin novelleillaan koskettaa – välillä hellästi, välillä sivaltaen. Kuten usein novellikokoelman kohdalla, tähänkin kirjaan mahtui pari tarinaa, jotka jäivät vähän vaisuiksi, mutta kokonaisuutena jälkimaku oli vahva.

Osallistun kirjalla Kirjallisuuden äidit -haasteeseen.

Colm Tóibín: Äitejä ja poikia (Mothers and Sons, 2006)
Suom. Kaijamari Sivill
Kansi: Markko Taina
Tammi, 2013