Olli-Pekka Tennilän runokokoelma päätyi lukulistalleni sen voitettua viime vuonna Runeberg-palkinnon. Ja hyvä että päätyi, sillä Yksinkeltainen on kaksinkeltaista oli kaikin puolin kiehtova tuttavuus.
"Olisipa hän vain osannut lukea. Olisipa hän osannut vain lukea."
Kokoelman alaotsikko on osuvasti tekstisiruja. Suurin osa runoista on hyvin lyhyitä, parin rivin tai jopa vain parin sanan mittaisia. Tämä tekee lukemisesta jollakin tavoin kepeää: yhden tekstisirun ääreen on helppo pysähtyä mietiskelemään ja maistelemaan, mutta kokonaisuus on niin ilmava että usempikin sivu solahtaa kevyesti läpi. Lukemista voi rytmittää oman halunsa mukaan hitaammaksi tai nopeammaksi.
Runojen keskiössä ovat kieli ja havainnointi. Miten kielen merkitykset syntyvät ja muuttuvat – kätkeytyykö kielen lipsahduksiin ja tekstin virheisiin uusia merkityksiä? Runojen kertojaääni tekee havaintoja maailmasta, niin pienistä kuin suuristakin asioista. Havainnot ovat välillä niin yksinkertaisia, että tuntuvat lähes merkityksettömiltä, mutta juuri se saa miettimään havaintoja ja niiden sanallistamista. Miten lapsi havainnoi; miten ihminen tarkastelee maailmaa ollessaan yksin tai keskustelleessan toisen ihmisen kanssa? Kuinka havaintoihin vaikuttavat suru tai kuolema?
"Näin laajalle ei painajainen ole vielä koskaan levinnyt.
Joutuu tunnustamaan useasti pävässä, että kävi näin.
Todellisuus ei ole nyt entisensä. Se on aivan toinen, vaikka
minä olen minä. Mutta nyt juuri täällä missä kävi näin."
Merkitysten ja kielen yhteys tulee esille eritoten niissä runoissa, joissa Tennilä leikittelee "virheillä" ja kaksoismerkityksillä. Kun r-kirjain lipsahtaa l-kirjaimeksi sanojen merkitys saattaa muuttua tavalla, joka saa katsomaan asiaa aivan uudesta näkökulmasta – tavattoman virkistävää! Tai kun sana tai sanonta saa totutusta poikkeavia merkityksiä, ja tavanomainen lausahdus muuttuukin yllättäväksi oivallukseksi. Toisaalta nämä kielen lipsahdukset muistuttavat siitä, että kommunikaatio perustuu kielen pysyvyydelle ja säännönmukaisuudelle: virheillä voi leikitellä vain, jos kielen perusta on vahva.
"Otaksuessaan etteivät merkitykset synny tyhjästä,
olettaa jokaisen virheen paljastavan jotain
tekijästään tai itse todellisuuden luonteesta."
Myös muita teemoja nousee esiin. Esimerkiksi kuolema ja menetys kulkevat mukana, ja kenties juuri kuolema saa havainnoimaan maailmaa ja elämää tuoreesti. Samaan tapaan kuin lapsi tarkkailee asioita ilman vakiintuneita selityksiä ja valmiiksi annettuja merkityksiä: lapsen ääni ja tapa katsoa maailmaa ovatkin myös vahvasti esillä runoissa. Jotkut tekstisirut taas jäivät vaille merkitystä eivätkä auenneet useammallakaan lukukerralla. Mutta tarvitseeko kaikkea ymmärtääkään nauttiakseen lukemisesta? Ainakaan tämän runoelman kohdalla hetkittäinen ymmärryksen puuttuminen ei haitannut kokonaisuudesta nauttimista.
Tennilän kielen merkityksiä ovat ihastelleet myös Kirjanainen, penjami ja Maukka.
Olli-Pekka Tennilä: Yksinkeltainen on kaksinkeltaista
Kansi: Olli-Pekka Tennilä
Poesia, 2012
Tämä pitäisi saada käsiin. Kuulostaa kiehtovalta - kuulosti jo silloin, kun kuulin tästä ensimmäisen kerran!
VastaaPoistaHelmi-Maaria, suosittelen, tämä oli ehdottomasti kiehtova ja antoisa.
PoistaHienoa kun kirjoitit tästä. Minä kyllä viehätyin ja uskon, että tähän kokoelmaan voisi palata moneen kertaan löytämään jotain uutta.
VastaaPoistaKirjanainen, minäkin uskon että nämä runot vain parantuvat, mitä enemmän niitä tutkii. Oli kyllä ilahduttava tuttavuus.
PoistaKivasti olit ilmaissut tuon useampien sivujen "solahtamisen". :) Itsellekin jäi tosiaan näistä aika hyvä jälkimaku, vaikka runoja en olekaan juuri yhtään lueskellut ja kynnys oli aikamoinen.
VastaaPoistaMaukka, moni potee rimakauhua runojen suhteen (minäkin joskus), mutta niiden pariin kannattaa silti aika ajoin heittäytyä. :)
Poista