Kaj Korkea-aho: Tummempaa tuolla puolen

"Hän päästi huudon ja silmät kyyneltyivät. Hän makasi selällään ja vapisi kykenemättä irrottamaan silmiään ulkona seisovasta varjohahmosta. Huokaava ääni kuului taas, heikosti mutta mahdottomana kieltää, ja se tuli hahmosta, siitä ei ollut epäilystäkään, se oli tuo olento ulkona joka huokaili, ja sitten kuului sana, suhina, kuin kangasta olisi vedetty lattian yli. 
Se kuulosti yhtä murheelliselta kuin huokailu.
Kuin se olisi sanonut
...apua..." 

Pohjanmaalla tapahtuu kummia. Ensin maa järisee, ja jotkut pitävät tätä jälkiviisaasti enteenä myöhemmistä tapahtumista. Pidetty opettaja Sofie kuolee auto-onnettomuudessa. Uskonkriisissä kamppaileva pappi huijaa juoksukilpailussa. Ja ihmiset alkavat taas nähdä vilauksia myyttisestä demonista, joka näyttäytyy mustaa mustempana varjohahmona. Viimeksi havaintoja tuosta hahmosta – Raamtista – oli nähty 1990-luvulla, kun pieni tyttö löytyi kuolleena metsästä.

Sofien hautajaisiin saapuvat änkyttävä Loke-veli ja Christoffer, joka tekee graduaan Raamtista. Kotikylässä he kohtaavat lapsuudenystävänsä, Sofien kihlatun Benjaminin sekä Simon-papin. Kaikilla neljällä on nykyhetkessä huolensa ja murheensa, mutta myös lapsuuden ja nuoruuden haamut väijyvät taustalla. Seksuaalisuus, suhteet vanhempiin ja sisaruksiin, uskonto, perheväkivalta, traumat ja petokset nousevat pintaan, kun Sofien kuolema pakottaa kohtaamaan menneisyyden.

Sanottakaan ensimmäiseksi, että Tummempaa tuolla puolen on hyvä kirja: koukuttava, kekseliäs ja tunnelmaltaan vanhva. Sanottakoon toiseksi, että omaan lukukokemukseeni vaikutti kenties liikaa se, että olin kuvitellut kirjan olevan jotenkin erilainen. Odotin jotakin oudompaa, häiritsevämpää, mystisempää. Mutta loppujen lopuksi Tummempaa tuolla puolen oli minusta varsin perinteinen jännityskertomus. Vaikka siinä oli elementtejä reaalifantasiasta ja kauhusta, se muistutti kokonaisuutena aika lailla dekkaria. Kirjassa on pieni kyläyhteisö, jonka idyllisen kuoren alla muhivat synkät salaisuudet. Henkilöiden elämää taustoitetaan perusteellisesti, kuvataan niin menneisyyttä kuin nykarkeakin yksityiskohtaisesti, melkein pitkästyttävästi. Luvut päättyvät usein koukkuihin, jotka usuttavat lukemaan eteenpäin. Ja vaikka Korkea-aho ei (onneksi) anna kaikille tapahtumille luonnollisia selityksiä, hänen yliluonnolliset olentonsa käyttäytyvät loppujen lopuksi niin loogisesti ja tervejärkisesti, että kirjan lopussa viimeisetkin mystisyyden rippeet olivat ropisseet jonnekin lukumatkan varrelle.

Kyse oli siis jossain määrin omista odotuksistani. Jos olisin lähtenyt lukemaan perinteistä jännäriä, mystiset mausteet olisivat voineet tuntua virkistäviltä. Mutta kun odotin jotakin hyvin nyrjähtänyttä ja todellisuuden rajoja venyttävää, koin auttamatta kirjan aika tavanomaiseksi. Vierastin myös hieman sitä, että jokaisen henkilöhahmon tausta oli niin täynnä traumaa ja kieroumaa: kaikki se seksuaalisten turhautumien, ääriuskonnollisen hurmoksen ja väkivallan määrä alkoi jossain vaiheessa tuntua tarkoituksellisen raflaavalta. Ja vaikka pidän itseäni aika säikkynä lukijana, en odotuksistani huolimatta pelännyt kirjan parissa. Jännittävä se kyllä oli, ja ehdottomasti koukuttava, mutta mitään väristyksiä kirja ei aiheuttanut.

Pelkään antavani kirjasta liian negatiivisen kuvan. Kirjahan ei siis missään nimessä ole huono, ja minäkin viihdyin sen parissa vallan hyvin. Se oli hyvin kirjoitettu ja varsinkin kirjan alkupuoli oli mukavan kutkuttava tunnelmaltaan. Enkä muista koska olisin lukenut yhtä aitoa änkytystä kuin tässä kirjassa: puhevikaisen Loken ongelmansa kanssa oli yksi kirjan vaikuttavimmista elementeistä. Kirjan upea kansikuva ansaitsee myös erityismaininnan. Ja uskon, että ihmiset jotka lähtökohtaisesti pitävät jännäreistä ja dekkareista minua enemmän, osaavat antaa tällekin kirjalle enemmän arvoa.

Muita blogiarvioita: Katjalle tämä oli jännityskirja, jonka kaltaisen hän on aina halunnut lukea; Taika löysi kirjasta myös 80-luvun lasten sukupolviromaanin; Annikan mielestä kirja oli kaunis ja herkkä kaikessa rujoudessaan; Kirsin mielestä Korkea-aho on taitava tarinaniskijä; Mari A. eli täysillä mukana.

Kaj Korkea-aho: Tummempaa tuolla puolen (Gräset är mörkare på andra sidan, 2012)
Suom. Laura Beck
Kansi ja kuvitukset: Sanna Mander
Teos & Schildts & Söderströms, 2012