tiistai 14. toukokuuta 2013

TTT: ahdistavat kirjat


Kaj Korkea-ahon Tummempaa tuolla puolen -kirjan luettuani jäin miettimään kirjojen pelottavuutta, jännittävyyttä ja ahdistavuutta. En juuri koskaan lue ensisijaisesti pelottavaksi tarkoitettuja kirjoja, kuten kauhua, yksinkertaisesti siitä syystä, etten pidä pelkäämisestä lukiessani. Joskus sen sijaan tekee mieli lukea jotain jännittävää, ja silloin saatan tarttua vaikkapa dekkariin. Minulla on kuitenkin jännittävien ja juonivetoisten kirjojen kanssa joku ongelma, sillä liian usein tunnen itseni pettyneeksi niiden jälkeen. Juonet lipsahtavat epäuskottavan puolelle, tai sitten en tunne saaneeni kirjasta irti juuri muuta kuin sen juonen.

Korkea-ahon kirja oli jännittävä, mutta syystä tai toisesta olin kuvitellut sen olevan jotenkin ahdistavampi ja häiritsevämpi. Ja vaikka kartan kauhua ja kaipaan harvoin jännitystä, haluan toisinaan lukea ahdistavia kirjoja – sellaisiakin joiden lukeminen ei ole varsinaisesti nautinto. Luulen, että haen ahdistavilta kirjoilta ainakin osittain samaa, mitä jotkut muut hakevat kauhulta tai jännitykseltä: tällaisten kirjojen kautta voi käsitellä vaikeita, pelottavia ja synkkiä asioita.

Millaiset kirjat sitten ahdistavat? Top Ten Tuesdayn merkeissä listasin kymmenen ahdistavaa lukukokemusta, ja sen perusteella näyttäisi siltä, että ainakin seksuaalinen hyväksikäyttö, mielenhäiriöt ja synkät tulevaisuusvisiot aiheuttaisivat ahdistusta. Millainen olisi sinun listasi? Entä luetko pelottavia tai ahdistavia kirjoja ja mitä tällaisilta kirjoilta haet? 

1. A.M. Homes: The End of Alice
Vankilassa tuomiotaan istuva pedofiili kertoo elämästään ja suhteestaan tyttöön nimeltä Alice. Kirjasta tekee erityisen häiritsevän ja epämiellyttävän se, että tapahtumat kerrotaan pedofiilin näkökulmasta. Rivien välistä voi lukea, ettei kaikki mene aivan niin kuin kertoja kuvailee, mutta niin vakuuttavan kuvan sairaasta mielestä Homes rakentaa, että jotkut ovat tulkinneet kirjan puolustavan hyväksikäyttäjää.

2. Nathanael West: Vastaathan kirjeeseeni Miss Lonelyhearts
En pitänyt tästä kirjasta sitten yhtään. Synkkyys oli niin mustaa, ettei kirja edes inspiroinut pohdiskeluun vaan pelkkään ahdistukseen. Ahdistavuuden määräkin voi siis ylittää lukijan sietokyvyn rajan, ja silloin kirja ei enää palvele sitä tarkoitusta, että sen kautta voisi käsitellä omia kipupisteitään.

3. Maria Peura: On rakkautes ääretön
Tämän kirjan lukeminen oli niin rankkaa, että pystyin aluksi lukemaan vain kymmenisen sivua kerrallaan. Toisin kuin Homesin kirjassa, tässä hyväksikäyttötarinassa on rumuuden ja ahdistuksen lisäksi kuitenkin myös kauneutta ja toivoa.

4. George Orwell: Vuonna 1984
Isoveljen valvovaa silmää ei pääse pakoon.

5. Nevil Shute: Viimeisellä rannalla
Ydinsota on tappanut lähes koko ihmiskunnan, mutta laskeuma on vasta matkalla Australiaan. Miten elää, jos tietää että aikaa on vain pari kuukautta.

6. Lionel Shriver: Poikani Kevin
Kirjat eivät tunge uniini läheskään niin usein kuin esimerkiksi elokuvat, mutta Poikani Kevinin jälkeen näin painajaisia.

7. John Fowles: Neitoperho
Tässä sieppaustarinassa kenties häiritsevintä on se, kuinka lukijana samaistuu niin sieppaajaan kuin siepattuunkin.

8. Agatha Christie: Väärän vänkyrä talo
En ole uskaltanut lukea tätä kirjaa nuoruuden jälkeen, koska muistan edelleen sen järkyttyneen puistatuksen, minkä kirjan loppuratkaisu aiheutti.

9. John Steinbeck: Helmi
Toinen nuoruuden lukukokemus. Luulen että ahdistavuus liittyi osittain siihen, että kirja rikkoi monia lapsuuden kirjoista tuttuja sääntöjä vastaan, kuten sitä että paha saa palkkansa tai että loppu on onnellinen.

10. John Gray: Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta  
Luin tämän kirjan saadakseni nauraa Grayn parisuhdekäsityksille – ja nauroinkin, vedet silmissä – mutta onhan tämän kirjan antama kuva sukupuolista ja parisuhteista myös kovin ahdistava. 

33 kommenttia:

  1. Minulle tuli heti otsikosta mieleen Neitoperho (ja kieltämättä se on ollut mielen taustalla muutenkin viimeaikaisen uutisoinnin vuoksi), hrrr mikä kirja!

    Minäkin luin Väärän vänkyrän talon nuorena, taisin olla yläasteella, ja kirja on kyllä järkyttävyydessään toista kuin Dame Agathan useimmat, kotoisat dekkarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, muistelen olleeni suorastaan hiukan loukkaantunut Christielle Väärän vänkyrästä talosta, kun olin tottunut niihin herttaisiin dekkareihin, joista verisyydestä huolimatta jäi yleensä lopussa hyvä mieli.

      Neitoperho on karmiva, mutta vaikuttava.

      Poista
  2. Oi, täältähän sai hyviä vinkkejä! Minä kun en karsasta tippaakaan edes niitä "kauheimpia" kirjoja. =D Näistä olen lukenut vain Poikani Kevinin, joka olikin aivan loistava. Minulla eivät tule kirjat uniin, hyvin harvoin edes elokuvat, ja niitäkin on tullut katsottua vaikka minkälaisia. (Sanoo tyttö, jonka lempielokuviin kuuluvat mm. Saw-leffat.) Tuosta Väärän vänkyrästä talosta kiinnostuin todella! Christieltä olen lukenut vain Eikä yksikään pelastunut. Orwellin teos on ollut lukulistalla pitkään. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, hyvä jos tämä toimii vinkkilistana. :) Minulla elokuvat ja tv-sarjat tulevat ihan liian helposti uniin, ja tietysti varsinkin ne kaikkein kamalimmat.

      Orwellin kirja on hieno, suosittelen.

      Poista
  3. Samat kuin Irenellä, minuakin alkoi hiukkasen nämä kiinnostaa... Osaan etäännyttää itseni aika hyvin tarinasta, joten en vierasta rankkaakaan tekstiä. Toisaalta saatan ahdistua kirjasta, jonka valtaväestö kokee melko kiltiksi. Viimeksi tällainen oli Ihana maa.

    Ja Irenen tavoin (moi Irene :D) olen lukenut Christieltä vain Eikä yksikään pelastunut, mutta tuon Talon aion pistää muistilistalle.

    Vaikka kykenen lukemaan miltei mitä tahansa, en juurikaan lue kauhua. Ja kauhuleffat jätän aina hyllyyn.

    Täytyisipä laatia itsekin joskus vastaava lista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, minä taidan olla aika eläytyvä lukija, vaikka lukemisen jälkeen toisaalta rakastan pohdiskella kirjan merkityksiä.

      Minulla oli joskus 13-14 -vuotiaana vaihe, jolloin kahlasin lähes kaikki Christien kirjat läpi. En tiedä ahdistaisiko tuo Talo enää tällä iällä, mutta silloin se oli hyvin järkyttävä.

      Olisi kiva lukea muidenkin listoja tästä aiheesta. :)

      Poista
  4. Täällä jo ties mones, joka innostui lukuvinkeistä :D Oikein hamuan raskaita ja ahdistavia aiheita, joita yleensä siedän hyvin.

    Tältä listaltasi olen lukenut vain kaksi, tai periaatteessa yhden, kirjan. Tuo Miehet marsista jne. jäi minulta joskus kesken - se alkoi kyllästyttää alun naurujen jälkeen.

    Pikani Kevinin kahlasin loppuun, vaikka se pitkästytti minua. Aihehan oli karmiva, mutta jaarittelu pilasi kirjan. Monen mielestä ei kylläkään pilannut, mutta itse en siis lämmennyt.

    Näistä mainitsemistasi kirjoista alkoi nyt erityisesti kiinnostaa The End of Alice, Vuonna 1984 ja Neitoperho (joka kuulostaa jotenkin hyvin tutulta, hmm).

    Niin ja tuo Agatha Christien kirja Väärän vänkyrä talo - mikä ihana nimi muuten! Luin muuten tuon kommenteissa mainitus Christien kirjan ennen kuin sen nimi muutettiin. Sehän julkaistiin alun perin nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa. Hyvä kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, minun on vaikea ymmärtää, miten Poikani Kevin voi kenenkään mielestä olla pitkästyttävä, koska minusta se oli aivan loistava alusta loppuun. :D

      Neitoperho, 1984 ja Alice ovat kaikki hyvin vaikuttavia kirjoja. Alice ei ehkä ole mikään kuolematon klassikko kirjallisesti, mutta aihetta käsitellään oivaltavasti.

      Poista
  5. Eri tavoin ahdistavia on olleet esim. Ian McEwanin Sementtipuutarha ja Véronique Olmin Beside the Sea. Listaamistasi olen lukenut Poikani Kevinin, joka ei ollut jostain syystä minulle ahdistava, mutta sitäkin parempi, ja Helmen, jota en ainakaan muista ahdistavana, mutta lukemisesta lienee yli 20 vuotta.

    Huomaan ahdistuvani kirjoissa paljon paitsi henkisestä ilmapiiristä myös fyysisestä ympäristöstä, esim. liasta, hajuista ja kylmyydestä. Jos kirjassa on koko ajan pimeää ja kylmä ja vaikka vielä sataa, on lukeminen ahdistavan raskasta, vaikka sisältö ei muuten olisi niin paha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, Poikani Kevinissä oli minulle paljon muutakin kuin ahdistusta (melkeinpä kaikki mahdolliset tunteet), mutta varsinkin loppu kyllä ahdisti minua pahasti. Mikä ei yhtään vähentänyt kirjan hienoutta.

      Sementtipuutarhasta olen ymmärtänyt hyvin monen ahdistuneen. Taidan jättää sen väliin, kun en muutenkaan ole oikein McEwanin ystävä. :)

      Minulle kaikenlaiset eritteet ovat lukiessa aika ahdistavia. Esimerkiksi tuossa listani ensimmäisessä kirjassa oli kaiken muun kamalan lisäksi paljon kaikenlaisia eritteitä ja rupien syömistä ja muuta mukavaa...

      Poista
    2. Yäk, eritteet ovat minullekin tosi nou-nou.

      Halusin vielä selventää, että minustakin Poikani Kevin oli tosi järkyttävä, etenkin se loppu, mutta jostain syystä se ei ollut sellainen pahan mielen kirja, joka olisi jäänyt mieleen vellomaan.

      Poista
    3. Juu, minullekin Kevin oli ahdistava lukiessa, mutta ei niinkään jälkikäteen. Eli ahdistava mutta ei pahan mielen kirja. Tärkeitä, pieniä eroja. :)

      Poista
    4. Minulla on hyllyssä lukematta tuo Karoliinan mainitsema Cement Garden. Hommasin sen taannoin juuri siksi, että jostain blogista luin sen olevan ahdistava ja karmaiseva. Piti sitten heti metsästää se käsiini, mutta olen unohtanut lukea sen, apua! :)

      Poista
  6. Näistä olen kolme lukenut, Westin tottakai sekä nuo Orwellin ja Christien. Ja ainakin Fowles ja Steinbeck kiinnostavat...synkistely ja kieroutuneet ihmissuhteet ja sen sellainen kiinnostaa vaikka esim. seksuaalinen hyväksikäyttö on usein aika helppo ratkaisu kirjoittaa "rankka" kirja, ja dystopiatkaan eivät niin suuresti innosta...

    Mutta minulle taas tökkii vastaan sellainen välinpitämätön julmuus ja sadismi, esim. pari Evelyn Waughin "komediaa" on saanut sappeni kiehumaan, mutta tietysti nuokin ovat voimakkaina lukukokemuksina kiinnostavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hdcanis, olen samaa mieltä, että seksuaalinen hyväksikäyttö voi kirjoissa usein olla sellaista helppoa ja jopa viihdyttävää rankkuutta. Aihe kun kuitenkin on sellainen, että lukemisen pitäisi oikeasti tuntua pahalta: siinä Peura ja Homes minusta onnistuvat.

      Poista
  7. Kiinnostava lista! Minulle ei näin äkkiseltään tullut mieleen kuin Precious - Harlemilaistytön tarina, joka on kuvottavan ahdistava. Mutta aivan loistava kirja, yksi parhaimpia.

    Minäkin olen Annikan tavoin aika hyvä etäännyttämään itseni kirjoista, joten roisienkaan kirjojen lukeminen ei sinänsä ole este. Mutta tätä aihetta voisi kyllä pohtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, Precious onkin minun lukulistallani. En ole nähnyt elokuvaversiotakaan, mutta olen saanut sen kuvan, että rankasta tarinasta on kyse, mutta ei ehkä ihan toivottomasta? Kirja kiinnostaa kyllä paljon.

      Poista
  8. Ahdistavin lukukokemukseni, joka jäi pyörimään mieleen viikoksi jälkeenpäin, oli ihan varmasti Puhdistus. Eikä vähiten siksi, että minulla on Ingelin tyttären Lindan ikäinen ja oloinen liinatukka tyttö. Lukukokemus oli todella rankka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, Puhdistus ei tosiaan myöskään ole kirja kevyimmästä päästä. Minäkin muistan joitakin kohtia edelleen hyvin kirkkaasti, vaikka lukemisesta on jo muutama vuosi.

      Poista
  9. Minä huomaan karttelevani kirjoja, jotka tuntuvat ahdistavilta. Jos ahdistavan kirjan luen, täytyy siihen olla joku syy.

    Poikani Kevin oli tosiaan varsin ihon alle menevä. Syksyllä lukemani Tulitikkutyttö oli myös sellainen, jossa ahdistus oli piilevänä mutta koko ajan lähellä.

    Garpin maailma ahdisti minua kovasti yläasteikäisenä, mietin että pitäisikö se lukea uudelleen.

    Orwell kiinnostaa.

    Yksi ahdistavimmista lukukokemuksista on ehkä ollut Joanne Harrisin Sinisilmä. Kirjassa ei ollut yhtään mukavaa henkilöä ja kaikki oli niin synkkää ja ikävää.. Huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, minäkään en ehdoin tahdoin hakeudu ahdistuksen pariin, jos en usko saavani kirjasta jotain muutakin. Esimerkiksi tuosta Sinisilmästä minulla on sellainen kuva, että se olisi sellaista vähän sensaatiohakuista ahdistuksella mässäilyä, josta tulee vain inha olo. (Näin siis kirjaa lukematta, ennakkoluuloisesti.)

      Garpin maailma kannattaa ehdottomasti lukea uudelleen. :)

      Poista
  10. Minäkin siedän ahdistavia ja pelottavia kirjoja todella hyvin (sitä oikeasti pelottavaa kauhukirjaa yhä etsien!). Elokuvien suhteen olen samanlainen; vaikka kuinka veri lentäisi tai kummiteltaisiin, minua harvemmin alkaa etoa tai pelottaa.

    Listaltasi olen lukenut Poikani Kevinin ja Helmen. Helmen luin yläasteella, joten en muista sen ahdistavuudesta mitään. Poikani Kevin taas oli kyllä kammottava, ei niinkään ahdistava. Muista lukemistani tuoreimpana mielessäni on Ollikaisen Nälkävuosi. Se oli jo minunkin mittapuullani hyvin ahdistava. Toisella tavalla ahdistava oli myös Schofieldin January First, joka kertoo kirjailijan pienen tyttären skitsofreniasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, minä olen todella huono katsomaan kauhua. Toivon vain koko ajan, että elokuva loppuisi, ettei tarvitse enää pelätä. :)

      Nälkävuosi toisaalta ei ahdistanut minua, koska kirja jäi jotenkin niin etäiseksi kauniine kielikuvineen.

      Poista
  11. Minulle on jäänyt mieleen esim. Stephen Kingin Eksyneiden jumalan ja Brett Easton Ellisin Lunar Parkin ahdistavat tunnelmat. Helmi oli minusta vain hirveän masentava.

    Tuo Poikani Kevin pitäisi kyllä edelleen lukea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zephyr, minulla on Kingin kokoinen aukko sivistyksessä. Enkä tiedä, tuleeko se aukko koskaan paikattua.

      Poikani Kevin kyllä kannattaa lukea.

      Poista
  12. Hanna-Riikka Kuisman kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuisman kirjoja en ole lukenut - ovat tuttuja vain joistakin arvioista, joista on tosiaan syntynyt kuva hiukan ahdistavista kirjoista.

      Poista
  13. Minä olen näistä lukenut vain tuon Christien. Luin sen aikuisiällä ja kaiken lisäksi arvasin loppuratkaisun etukäteen, niin ei jäänyt mieleen mitenkään erityisen ahdistavana. Sen sijaan Maria Peuran toinen kirja, Valon reunalla, jätti minuun ahdistusjäljet. Pohjoista synkkyyttä ja teinitytön angstia, tosin ihan hyvin kirjoitettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, en tiedä, olisinko minäkään tuosta Christien kirjasta enää aikuisena ahdistunut, mutta nuorena se oli rankka juttu.

      Pitäisi lukea tuokin Peuran kirja, koska kaksi muuta lukemaani ovat olleet niin vahvoja kokemuksia.

      Poista
  14. Poikani Kevin jäi minulle mieleen pitkäksi aikaa - vieläkin - ja toivon etten olisi lukenut sitä. Loistava kirjana, mutta huh. Liian rankka. Yhteydet todellisiin tapahtumiin juuri samoihin aikoihin, lapsen hätä jne. Yleensä ahdistun eniten juuri lasten kärsimyksestä, näitä yritän vältellä. En uskalla lukea Huonetta. Mielen järkkyminen on toinen todella pelottava teema. Ja vaikuttavimmat dystopiat, kuten Atwoodin Oryx ja Crake tai Maarit Verrosen Karsintavaihe. Ne ovat kuitenkin muutaman asteen kaukaisempia kuin nuo ensin mainitut aiheet, joihin voi törmätä aivan arkielämässä - sen takia ne ovatkin niin ahdistavia ja pelottavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, minulle Poikani Kevin ei ollut liian rankka, vaikka ahdistava olikin. En yleensä kadu ahdistavien kirjojen lukemista, jos ne ovat hyviä - sen sijaan huono tai keskinkertainen ahdistava kirja voi jättää sellaisen ällöttävän nihkeän olon, että toivoisi kirjan jääneen väliin.

      Poista
  15. Liisa, hyvä aihe. Minulla on tälä hetkellä mielessä kaksi kirjaa, jotka olivat todella hyviä, mutta ne jättivät minut pimeään: Shriverin Poikani Kevin sekä Oatesin Sisareni, rakkaani. Vaikka kerään molempia kirjailijoita ja pidän heidän muista kirjoistaan paljonkin, laitoin nämä kirjat eteenpäin, sillä en halunnut pitää niitä kirjahyllyssäni. En olisi ikinä, ikinä lukenut niitä enää uudelleen, vaikka niiden kirjalliset arvot myönnänkin.

    En etsi tietoisesti ahdistavia kirjoja, mutta kylläkin kirjoja, joissa on vahva jälkimaku. Mainitsemani kaksi ylittivät kohtuullisen jälkimaun rajat.

    Sementtipuutarha ei ahdistanut minua yhtään, mutta se on ainoa kirja yli neljän blogivuoteni aikana, josta joku kommentoi, että minun olisi pitänyt kertoa, miten kauhea se on, mutta kun minä en kokenut niin;) Minusta McEwanin Vieraan turvakin on paljon, paljon järisyttävämpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, koskaan ei voi ennustaa, mikä kirja kenellekin ylittää sietokyvyn. Minulle Poikani Kevin ei ollut sellainen, mutta esimerkiksi tuo listani Miss Lonelyhearts ylitti jonkun rajan. Vahvaa jälkimakua minäkin kaipaan, mutta en halua kuitenkaan suuhuni pahaa makua kirjan jäljiltä.

      Poista