Fannie Flagg: Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Cafe

"Later on, still looking, she had tried to get involved with the Women's Community Center. She liked what they stood for but secretly wished they would wear just a little lipstick and shave their legs. She had been the only one in the room in full makeup, wearing pantyhose and earrings. She had wanted to belong, but when the woman suggested that next week they bring a mirror so they could all study their vaginas, she never went back.
Ed said that those women were nothing but a bunch of frustated old maids and too ugly to get a man anyway. So there she was, too bored for Tupperware parties and too scared to look at her own vagina."

Paistetut vihreät tomaatit on minulle - kuten varmasti monelle muullekin - tuttu elokuvana. Olen nähnyt elokuvan useaan kertaan, ja kirjoitin siitä opiskeluaikana jopa esseen naistutkimuksen kurssille: aiheena oli "Äitiys, rotu ja seksuaalisuus elokuvassa Paistetut vihreät tomaatit". Elokuvan parissa olen siis viihtynyt ja liikuttunut, sekä pohtinut sen merkityksiä puolelta jos toiseltakin. Kirjankin lukeminen on kiinnostanut jo pidempään, ja erityisesti olen halunnut tietää, käsitelläänkö kirjassa naisten välistä rakkautta eri tavalla kuin elokuvassa. Elokuvaahan on jonkin verran kritisoitu siitä, että kahden keskeisen henkilön, Ruthin ja Idgien rakkaussuhde on ilmaistu siinä määrin rivien välissä, että suhteen romanttinen puoli saattaa jäädä katsojalta kokonaan huomaamatta ja suhde on helppo tulkita "vain" ystävyydeksi.

Pääpiirteissään kirja ja elokuva ovat tarinaltaan hyvin samanlaiset. Keski-ikäinen, vaihdevuosista kärsivä ja masentunut Evelyn Couch tutustuu kahdeksankymppiseen mutta elämäniloiseen Ninny Threadgoodeen, joka alkaa kertoa tarinoita nuoruudestaan Whistle Stopissa, Alabamassa, sekä Threadgooden suvusta ja erityisesti hurjapäisestä poikatytöstä Idgie Threadgoodesta. Evelynin ja Ninnyn välille kehittyy lämmin ystävyyssuhde, ja samaan aikaan kun Evelyn kuulee yhä enemmän Whistle Stopista, hänen oma maailmasa alkaa vähitellen muuttua: estynyt ja alistunut nainen oppii uskomaan itseensä ja nauttimaan elämästään. Kirja on elokuvaa monipolvisempi: siinä missä elokuva keskittyy pitkälti neljän naisen tarinaan, kirjassa seurataan elämää Whistle Stopissa monien sivuhenkilöiden kautta .

Flagg kuvaa vanhan Etelän pikkukaupungin elämän äärimmäisen nostalgisessa valossa. Whistle Stopissa ihmiset pitävät yhtä eikä ketään jätetä yksin. Varsinkin Idgien ja Ruthin kahvilassa ruokitaan niin mustat kuin kulkuritkin, ja paikallinen Ku Klux Klankin on kovin harmiton pikku salaseura. Elämää värittävät  kepposet, ihastumiset ja pienet avioriidat. Minun on tunnustettava, että tämä ylenpalttinen herttaisuus teki kirjan lukemisesta välillä jopa hiukkasen pitkästyttävää. Lukeminen oli miellyttävää mutta vähän etäistä: vaikka kirjassa tapahtuu kaikenlaisia kauheita asioita raiskauksista murhiin ja kuolemiin, kaikki on kerrottu jotenkin niin pehmeän pumpulisesti, etteivät tapahtumat tuntuneet kovin kamalilta. Samoin monet henkilöhahmot jäävät kaikessa suloisuudessaan yksiulotteisiksi.

Ruthin ja Idgien suhteen kuvaus siis kiinnosti minua etukäteen aivan erityisesti. Kirjassa tehdään selväksi, että Ruth ja Idgie rakastuvat toisiinsa, ja heidät kuvataan pariskuntana, jolla on yhteinen lapsi. Toisaalta elokuva taas keskittyy naisten suhteeseen muuten paljon enemmän - kirjassa suhde jää taka-alalle sen jälkeen kun Ruth ja Idgie asettuvat yhteen asumaan, eivätkä naiset taida vaihtaa kirjassa edes yhtä suudelmaa. Ruth häivytetään taustahahmoksi, jonka kerrotaan lähinnä olevan suloinen ja kaikkien rakastama, ja huomio keskittyy Idgieen. Vaikka elokuvassa ei puhuta suoraan rakkaudesta, Ruthin ja Idgien suhde on kirjaan verrattuna paljon isompi osa tarinaa, ja naisten välillä tuntuu myös olevan paljon enemmän tunnetta ja jännitettä. Onkin vähän vaikea sanoa, kummassa versiossa suhde oikeastaan on intiimimpi.

Ikuisuuskysymys: onko kirja parempi kuin elokuva? Tässä tapauksessa täytyy sanoa, että kummallakin on puolensa. Elokuva on yhtenäisempi - kirjassa oli ehkä hiukan liikaa erilaisia sivujuonteita, eivätkä kaikkien henkilöiden elämäntarinat jaksaneet kiinnostaa minua. Elokuva on sentimentaalisempi, kun taas kirjan ote on kepeän nostalginen. Makuasia, kummasta pitää enemmän - minä taidan kallistua elokuvan tunteellisuuden puolelle. Kirjalle taas annan pisteet Evelynin hahmosta ja tämän masennuksen kuvaamisesta: ne olivat minusta kirjassa koskettavammin ja aidommin kerrottu kuin elokuvassa. Pidin myös kirjan lopusta enemmän kuin elokuvan lopetuksesta.

Kaiken kaikkiaan olen iloinen siitä, että luin tämän kirjan, vaikka se ei ehkä ollutkaan aivan niin ihana kuin odotin. Mutta se oli mielenkiintoinen ja viihdyttävä lukukokemus. Ja kieltämättä se sai minut myös kaipaamaan elokuvaversiota, joka ehkä nostalgiapisteiden ansiosta saattaa kuitenkin olla, jos ei parempi, niin minulle se rakkaampi versio tästä tarinasta.

Karoliina kuunteli äänikirjan ja kuvaa sitä lämminhenkiseksi ylistykseksi ystävyydelle ja naiseudelle. Zephyr piti kirjaa sanomaltaan feministisenä ja naisia voimaannuttavana. Katja on kirjoittanut kirjasta lyhyesti osana äänikirjakokeilujaan.

Osallistun kirjalla So American -haasteeseen, kategoriassa Southern Fiction.

Fannie Flagg: Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Cafe, 1987
Ballantine Books, 2000