Patricia Highsmith: Trafalgarin pulut

"Nainen kiljahti. Hyvä! Maud tiesi että ulosteen ruiskauttamisella saattoi olla kauaskantoiset seuraukset: se merkitsi muun muassa halveksuntaa. Maudia oli muutaman kerran tieten tahtoen potkaistu, kun hän oli ulostanut omalla maaperällään Trafalgar Squarella, vaikkei ollut edes tarkoittanut sitä loukkaukseksi. Mutta ihmiset eivät olleetkaan normaaleja, he olivat hulluja, suurin osa heistä. Koskaan ei tiennyt, mitä ihminen saattoi tehdä. Antoi yhtenä hetkenä pähkinöitä, huitaisi seuraavana kepillä."

Maud ja Claud ovat kiukkuisia puluja, jotka matkustavat välillä maanalaisella Hampstead Heathiin. Yhdellä tällaisella retkellä pari lasta pyydystää pulut pahvilaatikkoon ja vie ne kotiinsa. Selvitytyvätkö Maud ja Claud, pääsevätkö ne takaisin Trafalgar Squarelle, ja yhdistääkö tämä seikkailu riitaisan pulupariskunnan?

Miksi Helene tuntuu hurmaavan kaikki vieraat itävaltalaisessa hotellissa, vaikka hänessä ei päällisin puolin ole mitään epätavallista? Miksi tunnettu science fiction -kirjailija katoaa jäljettömiin mökkiretkellä? Onnistuuko Joel Lucas lavastamaan vaimonsa rakastajattaren syylliseksi murhaan, jonka on itse tehnyt? Miksi George Leisterin luona alkaa yhtäkkiä vierailla hänen oma haamunsa?

Patricia Highsmith rakentaa novelleissaan kutkuttavia asetelmia, jotka sekä ihastuttavat nokkeluudellaan että jäävät vaivaamaan mieltä. Monissa tarinoissa liikutaan jonkinlaisten rikosten tai petosten parissa: on murhia ja varkauksia, mutta myös aviorikoksia ja hyväntahtoisia huijauksia. Osa novelleista taas venyttää todellisuuden rajoja tai kertoo mielen hajoamisesta. Mukaan mahtuu myös muutama eläintarina, ja pari juttua jotka eivät millään tavalla liity rikoksiin tai jännitykseen. Tarinat ja teemat olivat virkistävän vaihtelevia, eikä kertomusta aloittaessaan koskaan oikein tiennyt, minne Highsmith aikoo lukijansa viedä.

Yleissävy novelleissa on melko pessimistinen. Elämä osoittautuu pettymykseksi ja tehdyt valinnat vääriksi. Itsemurha on toistuva teema, samoin ihmisten pinnallisuus ja epäluotettavuus. Kuitenkin jotenkin viihdyin näiden tarinoiden parissa: synkeiden sävyjen seassa pilkotti huumoria ja välillä lempeyttäkin. Highsmith kuvaa säälimättä ihmismielen nurjia puolia, eikä hän aina kuvaa edes rikollistensa uhreja kovin sympaattisessa valossa. Mutta paha saa tarinoissa usein palkkansa, tavalla tai toisella, ja toisinaan hyvyyskin palkitaan.

Olen aikaisemmin lukenut Highsmithiltä Lahjakkaan Herra Ripleyn, ja nämä novellit tekivät minuun oikeastaan suuremman vaikutuksen kuin tuo kuuluisampi romaani. Molempien kirjojen kohdalla tosin vaivasi hiukan kömpelö käännös ja kirjoitusvirheiden runsaus - mistä tosin ei voi syyttää Highsmithiä.

Osallistun kirjalla So American -haasteesen, kategoriassa American Crime.

Patricia Highsmith: Trafalgarin pulut (The Uncollected Short Stories, 2002)
Suom. Jorma-Veikko Sappinen
Book Kari, 2007