Ostin Miki Liukkosen toisen runokokoelman, koska olin lukenut muutaman lehtijutun, joissa Liukkosen esikoiskokoelmaa oli hehkutettu poikkeuksellisen lupaavaksi ja suorastaan loistavaksi runokirjaksi. Ja esimerkiksi Parnassossa Karri Kokko pitää Elisabetia jopa esikoista parempana ja kypsempänä.
En voi väittää olevani mikään kotimaisen nykyrunouden asiantuntija, eli en osaa arvioida Elisabetia suhteessa muihin teoksiin. Mutta löysin kyllä kirjasta paljon sellaista, mistä pidin. Ja toisaalta - kuten usein runokokoelmien kohdalla käy - mukana oli myös sellaisia runoja, jotka jäivät mykiksi eivätkä puhuneet minulle.
Monissa runoissa Liukkonen tekee hauskoja oivalluksia, jotka kiehtovat mieltä yllättävyydellään. Hän kuvailee, vertaa ja rinnastaa asioita ja ilmiöitä tavalla, joka saa katsomaan maailmaa uusin silmin. Värit, äänet, eläimet ja kasvit saavat uusia muotoja ja ilmentymiä Liukkosen käsittelyssä.
"Väreilläkin on menneisyytensä!
violetti irrotettiin auringosta
ja lainattiin salonkien satiiniin
purppura on kaskelotin epigrammi ja roomalainen yö
ruskea on punaiselle kateudesta vihreä"
Hauskimmillaan nämä Liukkosen havainnot ovat kokoelman päättävässä Viimeisessä runossa, jossa yhdistellään epätodennäköisiä asioita riemastuttavaksi ajatusketjuksi:
"kun kaktukselle ilmestyy bändipaita
kun sateenvarjon alla on lämmintä
kun häissä tapahtuu lentonäytös
kun se epäonnistuu
ja kun kaksi sateenkaarta joista
toinen soi c-duurissa toinen d-mollissa
kun kadotettu mökki sitten löytyykin
ja tulee talvi
ja kaikki on niin ystävällistä!"
Osa runoista liikkuu tarinoiden ja kuvaelmien maisemissa, osa taas esittää pieniä tuokiokuvia arkielämästä. Mukana on myös tajunnanvirtamaisia runoja, joissa minäkertoja kuvailee havaintojaan ja ruumiintoimintojaan tai kirjoittaa runoa siitä, kuinka hän kirjoittaa runoa. En saanut näistä runoista kovin paljon irti, mutta toisaalta henkilökohtaisuudesta syntyvät myös kokoelman koskettavimmat runot: syöpään kuolleelle äidille omistettu Elisabet on kaunis ja yksinkertainen surun, rakkauden ja luopumisen kuvaus.
Äiti olet minulle kaikki keski-ikäiset naiset
punaisissa tuulipuvuissa
kaikki stereolaitteet päässä huhkivat sauvakävelijät
kaikki Liza Marklundia lukevat 160-senttiset pullukat
kaikki naisellinen liha
kaikki jotka haluaisivat minut synnyttää
kaikki salkkarifanaatikot
kalakeiton tuoksu ja Pelle Miljoona
maitoa tihkuvat rinnat
kaikki hiilipiirustuskurssille haluavat, mutta väsyneet
kaikki huulet minun korvaani"
Kaiken kaikkiaan pidin tästä kokoelmasta hyvin paljon, ja kirjasta löytyi useampi runo, jonka pariin uskon palaavani vielä myöhemminkin. En usko löytäneeni uutta suosikkirunoilijaa - olen hyvin nirso runojen lukija - mutta kiinnostava ja lahjakas kirjoittaja Liukkonen kyllä on.
Miki Liukkonen: Elisabet
Kansi: Riikka Sormunen
WSOY, 2012
Ihanaa, kun joku lukee ja esittelee blogissaan nykyrunoutta! :) Kirjassa on todella kaunis kansi.
VastaaPoistaMaria, minustakin tuo kansi on hurjan kaunis. (Ja harmittaa, kun vanha pokkarimme ei näin hämärällä oikein suostu ottamaan tuon parempia kuvia.)
PoistaKuulostaa kiehtovalta! Minultakin on pian tulossa runopostaus, sillä olen niihin aivan hurahtanut viime aikoina. Raikastavaa todella lukea nykyrunoista. Huikeat lainaukset!
VastaaPoistaHelmi-Maaria, runoihin on ihana aina välillä hurahtaa. Minulla runohurahdukset tuppaavat osumaan näihin vuoden pimeämpiin päiviin.
PoistaTäytyy sitten tulla kurkkaamaan runopostauksesi :)
Onpas tosiaan virkistävää, että joku esittelee vaihteeksi nykyrunouttakin! :) Itse tykkään hirmuisesti lukea nimenomaan runoja, sillä niihin ei tarvitse "sitoutua" samalla tavalla kuin romaaneihin, joiden lukemiseen itselläni menee helposti pitkänkin aikaa, kun lukemiseen on kuitenkin käytettävissä varsin rajallisesti aikaa. Noiden esimerkkirunojen perusteella voisi olla ihan aiheellista tutustua tähänkin runoilijaan! :)
VastaaPoistaNanna, runoja on tosiaan mukava lukea välipaloina vaikka silloin, kun ei ehdi tai jaksa lukea mitään pitkää ja hitaastietenevää.
PoistaSuosittelen kyllä tutustumaan Liukkoseen :)
Olen iloinen kun huomasin, että olet lukenut ja kirjoittanut tästä Miki Liukkosen kirjasta, joka kuuluu mielilukemistooni. Minustakin tämä hänen toinen julkaisunsa on parempi kuin se ensimmäinen (joka oli hyvä sekin).
VastaaPoistaOlen lukenut tätä Elisabetia enemmän kuin yleensä runokirjoja, palannut siihen usein. Joka lukemisella löydän siitä jotain uutta.
Se on herkästi kirjoitettu mutta on vahva. Se kuvaa minullekin tuttuja asioita, mutta uudesta näkökulmasta. Se on samalla runoa ja elämää. Siinä historiakin (alkupuolella) saa uuden elävän elämän.
Nyt odotan sitä ensimmäistä proosateosta, joka tietääkseni on tekeillä.
Liisu, kivaa että sinäkin olet lukenut tämän. Uskon kyllä että Liukkosen runoista löytyy erilaisia tasoja useammallakin lukukerralla.
PoistaJännittävää nähdä, millaista proosaa Liukkoselta syntyy.
Kävin Miki Liukkosen kanssa vuoden samaa lukiota. En ole itse päässyt kyseisen herran kanssa tutustumaan, mutta äidinkielenopettajani ja muutama puolituttu kehuivat joskus hänen ensimmäistä teostaan. Tästä syystä haluaisin joskus lukea nämä runokokoelmat ja tekeillä olevan romaanin. En ole ollut kovin innostunut lukemaan runoja, vaikka niistä pidänkin. Ehkä tämä olisi juuri oiva keino tutustua runouteen tarkemmin? Nykyrunous onkin enemmän mieleeni, kuin perinteiset runot.
VastaaPoistaLaura, kieltämättä tuollaisten etäisestikin tuttujen ihmisten tekemiset usein kiinnostavat :) Liukkonen voisi kyllä olla hyvä väylä lähestyä ruoutta: nämä runot eivät olleet mitenkään hirveän vaikeatajuisia, mutta niissä oli kuitenkin paljon sisältöä ja vaihtelevuutta.
PoistaKiva esittely. Minä aina välillä kaipaan runoja, mutta niiden lukeminen vaatii jotain pysähtymisen kaltaista, mihin en aina pysty, vaan on helpompi solahtaa kirjan maailmaan.
VastaaPoistaKiitos, Kirjanainen. Minulla runojen lukeminen on lisääntynyt, kun olen oppinut siihen, että voi ihan hyvin lukea vaikka pari runoa päivässä, muiden tekemisten ja lukemisten välissä :)
Poista