Susan Järjellä ja tunteella -blogissa on käynnissä ihastuttava haaste:
"Valitse vähintään kolme sellaista kirjaa, jotka ovat aikanaan tehneet sinuun niin vahvan vaikutuksen, että edelleenkin muistelet kirjoja kaihoten ja saatat jopa nimetä ne lempikirjoja kysyttäessä.
Kirjojen lukemisesta täytyy olla vähintään viisi vuotta aikaa, mielellään toki enemmänkin. Mutta koska blogini lukijakunta on iältään uskoakseni kaikkea noin 20-60 vuoden väliltä, ei tuo raja voi siksi olla esimerkiksi 10 vuotta, vaikka sitä alunperin ajattelinkin.
Lukuaikaa on vuoden loppuun asti."
Minusta tämän haasteen idea on mitä mainioin, ja tiesin heti että haluan osallistua tähän. Haastekirjoja ei kuitenkaan ollut ihan helppo keksiä, koska olen aina ollut erittäin ahkera uudelleenlukija. Lapsena luin suosikkikirjojani niin usein, että olisin varmaan osannut siteerata niistä pitkiä pätkiä ulkoa. Aikuisenakin uskon, että erinomainen kirja kannattaa lukea ainakin yhden kerran uudelleen: tekstistä löytyy toisella lukukerralla uusia ulottuvuuksia, ja kirja myös painuu paljon syvemmälle tietoisuuteen, kun sen lukee toistamiseen. Joskus toki käy niin, että kirja ei ollutkaan ihan niin loistava kuin oli muistanut, tai se ei jostain muusta syystä iske entisellä tavalla. Mutta ei sekään ole minusta kauhea vahinko: eipähän tarvitse hehkuttaa maailman parhaaksi kirjaa, joka ei sellainen ollutkaan.
Eri mielentiloissa myös kaipaa erilaista lukemista. Aina ei jaksa lukea klassikoita tai korkeakirjallisuutta vaan haluaa tarttua viihdyttävään lukuromaaniin. Samoin tietyissä tilanteissa haluaa lukea jotain tuttua ja turvallista, jonka parissa takuuvarmasti viihtyy. Esimerkiksi sairastaessa aivot eivät pysty käsittelemään mitään kovin vaikeatajuista, eikä mihinkään kovin synkkäänkään kirjaan tee mieli tarttua. Vanhat tyttökirjat sen sijaan ovat täydellistä sairasvuode-luettavaa: lohdullisia ja lämminhenkisiä.
Tiedän, että joidenkin mielestä vanhojen kirjatuttavuuksien kertaaminen on kummallista - maailmassa on niin paljon kirjoja ja niin vähän aikaa, joten miksi tuhlata aikaa lukemalla jo luettuja kirjoja. Ymmärrän kyllä tämänkin näkökulman, mutta itse saan niin paljon iloa vanhoista kirjaystävistäni, etten voisi kuvitellakaan luopuvani tästä tavasta. En toki lue kaikkia hyvinä pitämiäni kirjoja uudelleen, mutta parhaimmat kirjat haluan useimmiten lukea toisen kerran. Joskus kirja tosin saattaa olla hyvyydestään huolimatta esimerkiksi aiheeltaan niin rankka, ettei sen pariin halua palata. Joskus myös tuntuu siltä, että kirjan muistaa yhdelläkin lukukerralla niin hyvin, ettei sitä ole tarvetta lukea uudelleen.
Mutta takaisin haastekirjoihin. Ei ollut aivan helppo keksiä kirjoja, jotka täyttäisivät haasteen vaatimukset, koska useat nostalgiakirjat olen jo ehtinyt vuosien varrella lukea uudelleen. Vähitellen varsinkin lapsuudesta ja nuoruudesta alkoi kuitenkin nousta mieleen kirjoja, joita olen aikoinaan rakastanut, mutta joihin en ole myöhemmin palannut.
F.H. Burnettin Salainen puutarha oli lapsena ärsyttävä ja kiehtova kirja. Muistan ärsyyntyneeni ainakin siitä, että kirjan loppupuolella päähenkilötyttö jäi jotenkin täysin serkkupoikansa (oliko kyseessä sekku?) varjoon. Toisaalta puutarhakuvaukset ovat tehneet niin suuren vaikutuksen, että varsinkin keväisin saatan ajatella maiseman olevan kuin Salaisesta puutarhasta, vaikka en kirjasta ja luontokuvauksista hirveästi muistakaan.
Jean Richardson: Miiru tahtoo balettikouluun, Miiru tanssii, Miiru vastaa haasteeseen. En ole koskaan ollut mikään tanssija, mutta olen aina ihaillut tanssia ja tanssijoita. Se varmaan näissäkin kirjoissa on viehättänyt - tanssimaailman kuvaus. En muista, olivatko nämä mitenkään erityisen hyviä kirjoja, mutta muistan kyllä pitäneeni näistä paljon. Ainkin ensimmäisen osan voisi nyt lukea uudestaan.
S.E. Hintonin Me kolme ja jengi piti lukea ja arvostella yläasteen äidinkielen tunnilla. Rakastin tätä kirjaa, mutta en edes silloin aikoinaan lukenut tätä koskaan uudestaan. Taisi mennä siihen "liian rankka uudelleen luettavaksi" -kategoriaan: muistan nimittäin itkeneeni hillittömästi lukiessani.
John Steinbeck: Helmi. Toinen yläasteen lukukokemus. Pidin kirjasta mutta myös vihasin sitä sen julmuuden takia. En kyllä muista, miten tarina tarkalleen ottaen meni, mutta nyt voisi senkin palauttaa mieleen.
Hiukan tuoreempi nostalgiakirja voisi olla Jeffrey Eugenidesin Virgin Suicides. Lukemisesta on muistaakseni kahdeksan vuotta, ja kirja on jäänyt kiehtomaan mieltä. Muistan ainakin sen, että kirjan siskokset olivat paljon mielenkiintoisempia ja selittämättömämpiä kuin elokuvaversion vähän liian kauniit unelmoijat.
Luetteko te suosikkejanne useita kertoja vai tutustutteko mieluummin aina uusiin kirjallisiin tuttavuuksiin?
Monta vanhaa suosikkia olen lukenut useampaan kertaan ja mielelläni lukisin edelleenkin kirjoja uudelleen, mutta blogien myötä tietoisuuteeni on tullut niin paljon uusia kiinnostavia nimiä etteivät vanhat meinaa ikinä saada vuoroa! :)
VastaaPoistaAion kyllä palata tuohon tapaan, sillä niin moni kirja on ansainnut ainakin sen toisen lukukerran...
Satu, en minäkään ehdi samalla tavalla lukea vanhoja suosikkeja kuin joskus nuorempana: ei riitä aika ja on liikaa houkutuksia. Kirjablogit ovat kyllä erinomainen keino löytää luettavaa, sen huomaa jo pelkästään blogeja lukemalla. Kiinnostavien kirjojen lista vain kasvaa kasvamistaan.
VastaaPoistaKiinnostavien kirjojen listat ovat kyllä niin kasvaneet. Luin vähän aikaa sitten lapsuudenkodissa käydessäni Nostalgia-haasteen siivittämänä vanhoja nuoruusajan kirjojani. Oli toisaalta vähän virhe, koska tietty taika niistä oli karissut.
VastaaPoistaOoh, onkohan Miiru juuri SE tanssikirja, jota minäkin luin lapsena?! Nyt kun monet ovat kirjoittaneet lapsuudenkirjoistaan, olen alkanut muistella, että luin jotain balettikoulukirjaa (tai -sarjaa?) innoissani. Odotan siis kirjoitustasi Miirusta. :)
VastaaPoistaMe kolme ja jengi on sen sijaan kirja, jonka muistan lukeneeni aivan varmasti, ja vielä tosi tosi monta kertaa. Luulen, että se löytyy vieläkin hyllystäni. Hmmm, pitäisiköhän kokeilla?
Hanna: varsinkin lasten ja nuortenkirjoissa on kieltämättä se vaara, ettei kirjasta enää löydykään vanhaa lumovoimaa. Itse en esimerkiksi aikuisena jaksanut lukea Narnia-kirjoista edes ensimmäistä osaa loppuun, vaikka olin suunnitellut ihanaa paluuta lapsuudessa rakastamieni kirjojen pariin. Tuollaiset tapaukset ovat aina vähän harmillisia, mutta onneksi on niitäkin kirjoja, joiden taika on säilynyt.
VastaaPoistaJenni: nuo Miiru-kirjat saattavat kyllä olla juuri sellaisia kirjoja, jotka eivät toimi enää aikuisiällä, mutta tuon tanssi-teeman takia minua kuitenkin kiinnostaa lukea ne uudelleen.
Me kolme ja jengi teki muistaakseni ainakin meidän luokallamme vaikutuksen varmaan kaikkiin - niihinkin jotka eivät muuten lukeneet laisinkaan.
Jos siis pitää valita vain kolme kirjaa, niin tähän tulee minullakin Burnettin Salainen puutarha. Omistan jopa kirjasta tehdyn filmin kahden eri ohjaajajan kuvaamana sekä kirjan innoittamana rakensin oman salaisen puutarhani, josta tulikin sitten kuuluisa.
VastaaPoistaMitkä voisivat olla ne kaksi muuta kirjaa? Valikoima on valtaisa..., mutta jotain minkä olen lukenut aina uudestaan: Bo Carpelan Axel ja Anne Delbéen Camille Claudel.
Tyttökirjoista muistan myös aina Annat ja Rauha S. Virtasen Luumupuu kukkii.
Leena: sinun puutarhasi onkin todellinen salainen puutarha. Se on jo kuvista katsottuna niin uskomattoman kaunis - voin vain kuvitella miltä tuntuisi astella siellä kauneuden keskellä.
VastaaPoistaMontgomery ja Virtanen ovat minulle hirveän tärkeitä kirjailijoita. Montgomeryä en tämän haasteen puitteissa voisi lukea, koska Annat ja Runotytöt olen lukenut usein aikuisiälläkin, ja muita Montgomeryjä en ole vielä lukenut. Lapsena en edes tajunnut, että hänellä on muitakin kirjoja, eikä niistä suurta osaa oltu silloin edes suomennettu. Nyt kun olen kirjablogeista lukenut muista Montgomeryistä, haluan ehdottomasti lukea nekin.