En varmastikaan olen ainoa joka kokee novellit jotenkin vaikeiksi luettaviksi. Romaanimuotoon tottuneena tuntuu aina vähän kummalliselta, että kertomus loppuu juuri kun on alkanut päästä tekstiin sisälle. Eikä henkilöhahmoihinkaan ole aikaa kiintyä samalla tavalla kuin pidemmässä tekstissä.
Onkin aina ilahduttavaa löytää novellikokoelma, joka tempaa mukaansa kuin romaani konsanaan. Suosikkini viime vuosina lukemistani novellisteista on ehdottomasti Jhumpa Lahiri, jonka novelleihin ihastuin vähintään yhtä paljon kuin romaaniinsa Kaima. Lahirin innoittamana päätin antaa novelleille mahdollisuuden useamminkin. Liian paljon onnea pääsi siis lukulistalle, ja kyllä Munrokin onnistui vakuuttamaan tämän novelliepäilijän.
Munro kirjoittaa hyvin hienovararaisesti ja pienieleisesti, vaikka aiheet tässä kokoelmassa ovat aika rankkoja: murhia, väkivaltaa, hyväksikäyttöä. Teksti on välillä vähäeleisyydessään jopa kylmäävän tuntuista, mutta ei missään nimessä tunteetonta. Munroe ei leikittele tai taituroi kielellä vaan kirjoittaa kirkkaasti ja terävästi. Usein halusin novellin lopussa palata tiettyihin kohtiin tarkastamaan, miten joku asia olikaan ilmaistu, ja kuinka merkitykset avautuivat uudella tavalla.
Moni on pitänyt kokoelman päättävää niminovellia heikoimpana, eikä se minustakaan ollut yhtä mielenkiintoinen ja intensiivinen kuin muut tekstit. Moni muu novelli jäi kyllä vaivaamaan mieltä pitkään lukemisen jälkeen. Lasten leikkiä sai minut miettimään, kuinka paljon lasten ennakkoluulot ja julmuus loppujen lopuksi poikkeavat aikuisten ennakkoluuloista. Kuinka meidän tulisi elää taas herätti kysymyksen siitä, mitkä omat ajattelemattomat tekoni ovat jääneet itseltäni huomaamatta tai tajuamatta. Kaiken kaikkiaan novellit herättivät paljon ajatuksia tekstin yli, asioista joista ei teksteissä suoraan puhuttu. Novellit puhuvat hienosti arjen luiskahduksista, pienistä sattumuksista, joiden vaikutukset ovat suurempia kuin alunperin arvaisikaan. Kaiken kaikkiaan herättelevää, mielen sisälle tunkevaa kirjallisuutta. Vaikutuin.
Alice Munro: Liian paljon onnea (Too Much Happiness, 2009)
Suom. Kristiina Rikman
Tammi, 2010
Olen lukemassa juuri nyt tätä kirjaa. En siis vielä lue arviota, mutta palaan kyllä tänne myöhemmin.
VastaaPoistaTervetuloa uudelleen :) Ja kun varmaan kirjoitat kirjasta myös oman arviosi, minä tulen vuorostani kurkkaamaan sitä.
VastaaPoista