Eilen matkustin Hämeenlinnaan ja takaisin katsomaan yhtyettä, joka on minulle kenties se Maailman Paras Bändi. Manic Street Preachers on kulkenut mukanani yli kymmenen vuotta, ja bändiin liittyy niin paljon tunteita, kokemuksia ja muistoja että se on jo kauan sitten noussut jonnekin musiikin yläpuolelle. Itse asiassa Manicsit tuskin pelkällä musiikillaan edes ansaitsisivat minulta tuota parhaan bändin titteliä, mutta jotkut yhtyeet kerta kaikkiaan ovat paljon muutakin kuin pelkkä musiikkinsa. Eilen Wanaja-festareilla muistin taas, miksi Manicsien kohdalla on juuri niin. Tanssin hämärtyvässä, kauniissa kesäillassa, nuorruin kymmenen vuotta, lauloin satojen muiden ihmisten kanssa Everlastingia ja A Design For Lifea, ihoni nousi kananlihalle ja sydämeni pakahtui kaiken kauneudesta.
Manic Street Preachers on aina ollut tunnettu kantaaottavista sanoituksistaan: suurimmat hitit käsittelevät muun muassa Espanjan sisällissotaa, työväenluokan identiteettiä ja kulutusyhteiskunnan merkityksettömyyttä. Toinen asia, jonka ainakin fanit ovat aina yhdistäneet bändiin on sen vahva yhteys kirjallisuuteen. Levyjen kansilehdissä on lainauksia kirjailijoilta ja ennen kaikkea yhtye on aina innostanut fanejaan lukemaan. Jokainen bändiin vähänkin enemmän perehtynyt osaa luetella, keitä kirjailijoita kuuluu kliseisen MSP-fanin lukemistoon: George Orwell, Sylvia Plath, Primo Levi, Albert Camus, Philip Larkin, Yukio Mishima, J.D Salinger. Tunnustan itsekin tutustuneeni Sylvia Plathiin juuri Manicsien takia.
Manicsit ovat minulle esimerkki siitä, ettei taide tai populaarikulttuuri merkitse pakoa todellisuudesta. Taide koskettaa juuri siksi, että se on yhteydessä elämään. Taide auttaa näkemään asioita, herättää ajatuksia, tarjoaa yhteisöllisyyden kokemuksia. Toisaalta taide on myös elämää suurempaa: se kohottaa arjen yläpuolelle ja tarjoaa elämyksiä joita ei muista lähteistä saa. Taide - erityisesti musiikki ja kirjat - ovat auttaneet minut monen vaikean hetken yli ja pitäneet kasassa kun elämä tuntuu pettävän.
Varhain lauantai-aamuna linja-autossa matkalla kotiin avasimme jonkun istuimelle jättäneen sanomalehden ja luimme Norjan tapahtumista. Olo oli epätodellinen. Tuntui kuin olisi pudonnut takaisin todellisuuteen. Mutta onko maailman pahuus todellisempaa kuin hyvyys tai kauneus? Ihminen kykenee käsittämättömään julmuuteen mutta yhtä lailla ihmisellä on kyky tehdä hyvää ja luoda ympärilleen kauneutta. Pahojen asioiden tapahtuessa arki saattaa tuntua merkityksettömältä ja taide triviaalilta. Kuitenkin juuri arki ja siihen kuuluvat asiat - myös taide ja viihde - kannattelevat ja auttavat selviytymään järkytyksestä ja surusta.
***
Manic Street Preachers, A Design For Life ja yksi maailman hienoimmista sanoituksista. Libraries gave us power. Then work came and made us free.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti