"Sinä liikutuksen hetkenä hän peitti Forsytein itsessään, unohti itsensä, etunsa, omaisuutensa – oli vamis melkein mihin tahansa, oli kohotettu epäitsekkyyden ja epäkäytännöllisyyden puhtaaseen eetteriin.
Sellaiset hetket menevät nopeasti ohi."
Forsytein taru on yksi lempikirjoistani. Olin suunnitellut sen uudelleenlukemista mielessäni jo jonkin aikaa, ja tänä kesänä sain syyn tarttua tuumasta toimeen, kun Lukemisen kartasto -blogissa järjestettiin kimppaluku kirjasta. Kimppalukeminen toikin hienon uuden ulottuvuuden tuttuun kirjaan, ja oli erityisen antoisaa vaihtaa ajatuksia kirjan henkilöhahmoista. Sillä, kuten kimppaluvun viimeisessä keskustelussa yhteistuumin totesimme, Forsytein taru on ennen kaikkea loistavien ja mielenkiintoisten henkilöhahmojen juhlaa.
Monelle Forsytein taru on luultavasti tuttu kymmenen vuoden takaisesta TV-sarjasta. Minäkin itse asiassa tutustuin kirjaan alunperin TV-sarjan kautta. En kuitenkaan tuon uuden version, vaan 1960-luvulla tehdyn sarjan, jota näytettiin televisiossa kun olin noin 10-vuotias. Tuo sarja oli silloin minun ja ystäväni mielestä parasta ikinä, ja linnoittauduimme joka viikko television ääreen katsomaan uusimman jakson, jonka jälkeen tapahtumista ja henkilöhahmoista keskusteltiin kiihkeästi. Tuo vanha sarja on noussut mielessäni suorastaan myyttisen hyviin mittasuhteisiin, enkä sen vuoksi koskaan oikein lämmennyt uudelle versiolle.
Kirjaa yritin lukea jo lapsena TV-sarjan innoittamana, mutta se taisi vielä silloin olla liian hidassoutuista luettavaa. Aikuisiällä olen kuitenkin lukenut kirjan (ja sen jatko-osan) kahdesti aikaisemmin, ja nyt siis kolmannen kerran. Kirja kestää erinomaisesti uudelleenlukemista – vaikka sen perustarina on varsin yksinkertainen, henkilöhahmot ja ajankuvaus ovat niin täynnä pieniä herkullisia yksityiskohtia, että niihin voi uppoutua useammankin kerran, löytäen aina jotakin uutta. Forsytein taru on myös niitä kirjoja, joista voi eri ikäisenä löytää hiukan erilaisia näkökulmia ja tulkintoja.
Forsytein tarun kaikki kolme osaa alkavat lainauksilla Shakespearen näytelmistä. Ensimmäisessä osassa lainaus on Venetsian kauppiaasta: "...Orjat, vastaatte te, on meidän omat...". Yksi keskeinen teema kirjassa onkin omistaminen: paitsi rahaomaisuutta, kirja käsittelee myös ihmisten omistamista. Millaisia ovat ihmiset, jotka suhtautuvat kaikkeen omistamishalun kautta? Miten omistushalu ilmenee avioliitossa, erityisesti aikana, jolloin naisen oikeudet omaisuuteen ja omaan ruumiiseensa olivat rajalliset, ja avioeron saaminen vaikeaa?
Toinen ja kolmas osa lainaavat teemansa Romeosta ja Juliasta. Kolmannen osan motto kuuluu: "Katala kohtu noiden riitaisten kaks lempivää luo kovan onnen lasta." Forsytein taru onkin ennen kaikkea kertomus suvusta, sukuriidoista ja rakkaudesta. Onnettomasta rakkaudesta, jonka kulkuun kohtalo, perhe ja isien teot vaikuttavat ratkaisevasti. Mutta se kertoo myös onnellisesta rakkaudesta, sillä Forsytein taru ei suinkaan ole pelkkää tragediaa. Se on myös ylistys kauneudelle: ihmisluonnon kaundeudelle parhaimmillaan, luonnolle ja kauniille naisille. Se on inhimillinen komedia, jossa ihmisen pikkumaisuuksille, heikkouksille ja tunnemyrskyille nauretaan, mutta aina hyväntahtoisesti, korkeintaan lempeästi pilkaten.
Jos pidät verkkaisesti etenevistä sukutarinoista, 1900-luvun alun Britanniasta ja ihmisluontoa luotaavista klassikoista, suosittelen lämpimästi Forsytein taruun tutustumista. Suosittelen sitä myös siksi, että toivoisin mahdollisimman monen saavan tutustua Forsytein sukuun. Soamesiin joka on kyvytön ymmärtämään itseään tai toisia ihmisiä; vanhaan Joloyniin joka rakastaa kauneutta viimeiseen asti; Jamesiin jolle kukaan ei koskaan kerro mitään; Juneen joka on "urhein kaikista Forsyteista"; ja Fleuriin joka on täynnä elämää. Tutustukaa, ihastukaa, säälikää, vihatkaa ja ymmärtäkää!
John Galsworthy: Forsytein taru (The Forsyte Saga, 1922)
Suom. Tyyni Tuulio
WSOY, 1929/2004
Kyllä, lukulistalla on. Luin maratonilla Galsworthyn Omenapuun ja tämä kiinnostaisi myös sen 10 vuotta sitten esitetyn sarjan perusteella.
VastaaPoistaElina, hienoa! Minun täytyy puolestani lukea se Omenapuu.
PoistaMinä en muista nähneeni tuota vanhempaa sarjaa, ja innostuinkin kirjasarjasta vasta uudemman sarjan, joka mielestäni oli loistavasti tehty, kautta. Pidin kovasti myös kirjasarjasta ja minulle se edustaa yhtä brittiläisen kirjan huippua
VastaaPoistaLuin teidän kimppalukunne keskusteluja ja oli mielenkiintoista sukeltaa kirjaan uudelleen niiden kautta. Paljon on toki unohtunut ja mielessä on ollut kirjan lukeminen uudelleen.
Jaana, minustakin tämä kirja on yksi kaikkien aikojen kirjoista, ehdottomasti.
PoistaSarjaversioiden vertailu on tietysti hirveän epäreilua, koska olen tosiaan nähnyt sen vanhan lapsena, melkein kolme vuosikymmentä sitten (järkyttävää!), mutta silti aina väitän sitä paremmaksi kuin uutta televisiointia. Olisikin aika kiinnostavaa nähdä se vanha nyt uudestaan.
Forsytein taru on ollut tbr-listallani (ja hyllyssänikin) iäisyyden, mutta enpä vaan ole saanut kirjaa vielä luettua. Tuo kimppaluku meni minulta harmillisesti ihan ohi suun, olisin voinut hyvin lähteä mukaan. Meilläkin on katsottu sarjaa kun olin lapsi, muistan myös pitäneeni siitä kovasti. Ja tuo määritelmäsi kirjasta (verkkainen 1900-luvun alun Britanniaan sijoittuva sukuromaani) kuulostaa siltä että minäkin varmasti rakastaisin tätä kirjaa. Minäkin muuten luin pari vuotta sitten tuon Elinan mainitseman Galsworthyn Omenapuun, sekin on hieno pieni kirja. <3
VastaaPoistaSara, hauskaa että sinäkin olet katsonut sitä vanhaa sarjaa. :) Ja uskon kyllä, että pitäisit kirjastakin. Suosittelen kyllä varaamaan sille hyvän ajan ja paikan, koska se verkkaisuus ja tietysti myös sivumäärä vaativat tiettyä lukurauhaa. Mutta se brittiläisyys ja vanhanajan tunnelma ovat aivan ihanaa luettavaa vaikka pitkinä, sateisina viikonloppuina. :)
PoistaForsytein tarua suositeltiin minulle, kun mietin Lontoo-viikkoa. Ja siitä jäi haave lukea kirja. En ole katsonut telkkarisarjaa, joten lukeminen alkaisi ns. puhtaalta pöydältä.
VastaaPoistaMuistin sinua pienellä haasteella.
Katja, olisinkohan peräti minä suositellut – ainakin olisin voinut. :)
PoistaKiitos haasteesta, vastailen lähipäivinä.
:) Minua kiinnostaa nyt se jatko-osa sekä lisäksi fanittamasi vanha tv-sarja...
VastaaPoistaSonja, minuakin kiinnostaisi se vanha sarja: oliko se oikeasti niin hieno kuin muistan. :)
PoistaMiksi en ole eksynyt tänne koskaan aikaisemmin? Olen myös rakastunut jo lapsena Vanhaan Forsytein taruun ja lukenut sen toisella kymmenellä ensimmäisen kerran. Myöhemmin ostin sen pokkareina itselleni ja pidin yhtä paljon. Ensimmäisellä kierroksella en lämmennyt uudelle televisiosarjalle yhtään ja jätin sen kesken, se oli vääränlainen. Uusinta vähän myöhemmin avautui jo täysin ja sarja oli sitten pakko hankkia itsellekin. Kokeilepa! Olen katsonut sen monta kertaa ja uponnut samalla kirjan maailmaankin uudestaan. Rakastan sitä pientä huumoria, joka kirjassa pulpahtaa vähän väliä pintaan. Forsytein miehet ovat loppumaton lähde!
VastaaPoistaKatriina, ilahdun aina, kun joku kertoo katsoneensa sitä vanhaa TV-versiota. :) Minua oikeastaan kiinnostaisikin enemmän nähdä se uudelleen nyt aikuisena, kuin yrittää päästä sisälle uuteen sarjaan. Mutta ehkä joskus pääsen näkemään molemmat uudestaan: sitten voin vertailla kunnolla!
PoistaGalsworthyn huumori on tosiaan mainiota. :)