Blogi on lepäillyt viikon, kun vietin aikaa kesämökillä. Mökillä olisi kyllä toiminut netti, mutta auringon, kimmeltävän järviveden ja lekottelun lomassa tietokone ja bloggailu eivät houkutelleet laisinkaan. Sen sijaan ehdin lukea paria erinomaista kirjaa. Minusta on hauskaa harrastaa välillä teemalukemista: lukea jouluna joulu-aiheisia kirjoja tai valita lukeminen vuodenajan mukaan. Kesämökille otin mukaan Fagerholmin Ihanat naiset rannalla, sillä halusin ehdottomasti lukea tämän kesäparatiisiin sijoittuvan kirjan juuri siellä.
Olen itse asiassa lukenut Ihanat naiset kerran aikaisemminkin – joskus 90-luvulla. En kuitenkaan muista lukukokemuksesta juuri mitään. En kirjasta, enkä omista lukutunnelmistani. Tiedän lukeneeni kirjan ja tiedän nähneeni samoihin aikoihin kirjaan perustuvan elokuvan, ja ne ovat sekoittuneet päässäni laimeaksi keitokseksi, josta nousi mieleeni lähinnä uimapukuja, valkoinen auto ja musiikkia. Ihastuttuani Fagerholmiin päätä pahkaa viime vuonna Amerikkalaisen tytön luettuani tiesin, että myös Ihanat naiset täytyisi lukea uudelleen. Tässä välissä olen ehtinyt lukea myös Lolan ylösalaisin ja Säihkenäyttämön, joten minulle on muodostunut aika hyvä kuva Fagerholmin omintakeisesta tyylistä. Ihania naisia aloittaessani mietinkin, kuinka paljon tämä esikoisromaani poikkeaisi myöhemmistä kirjoista. Olisivatko kielelliset ja temaattiset tunnusmerkit jo ilmassa, vai olisiko kirja aivan erilainen kuin muut, vaikeinakin pidetyt teokset?
Hyvin pian kävi selväksi, että Ihanat naiset rannalla on hyvin vahvasti fagerholmimainen kirja. Siitä löytyy moni myöhemmissäkin kirjoissa esiintyvä tunnusomainen teema: lapsuus ja nuoruus, tyttöjen (tai naisten) välinen ystävyys, kuolema, meri, musiikki. Myös tyylissä on monia tuttuja piirteitä, kuten tapa käyttää toistoa ja ennakointia, hokea tiettyjä iskusanoja ja kirjan tarinallisuuden korostaminen. Kertojaääni saattaa kesken kaiken muuttaa tarinaansa tai korjata jotakin yksityiskohtaa, tai vaihtoehtoisesti kertoa saman asian monta kertaa. Fagerholmin kirjoissa on aina kyse myös muistamisesta, kertomuksista, monista erilaisista totuuksista.
Toki Ihanat naiset on myös monin tavoin erilainen kuin muut Fagerholmin kirjat. Se on kerronnaltaan ja tarinaltaan yksinkertaisempi, ja siinä on vain pieni ripaus sitä outotta, joka on niin tunnusomaista Fagerholmin muille kirjoille. Ihanat naiset on pääosin realistinen lapsuus- ja perhekuvaus, nostalginen kesäkirja ja kasvukertomus. Mutta on Ihanissa naisissakin jotain hiukan vinksahtanutta. Se on reilusti kallellaan mielikuvituksen maailman puolelle ja keikahtaa toisinaan unen maisemiin. Ja erityisesti kirjan kieli tekee tunnelmasta aivan erityisen: se tuntuu hiukan siltä kuin nukahtaisi lämpimänä päivänä rantakalliolle, eikä herättyään olisi aivan varma, mikä on totta, mikä unta ja mikä muistoja ajalta ennen heräämistä.
Tarinaltaan Ihanat naiset rannalla on niin yksinkertainen, että koko kirja kutistuu kasaan, jos sen yrittää tiivistää juonikuvaukseen. Se mitä tapahtuu ei ole olennaista, vaan se miten tapahtumat kerrotaan, ja millaisen tunnelman Fagerholm tarinaansa luo. Kesäisen raukeita päiviä, levotonta odotusta, lapsuuden seikkailuja, joissa mielikuvitus muuttaa tavanomaisen erityiseksi. Ja ne ihanat naiset, Bella ja Rosa – Vedenneito ja Enkeli. Vaikka kirjan pääosassa on Bellan poika Thomas, ja asioita katsotaan lapsen näkökulmasta, ovat Bella ja Rosa kuitenkin kirjan keskipiste. Thomas elää lapsen maailmassa, mutta tarkkailee kuitenkin koko ajan myös aikuisten maailmaa ja elää monella tavalla sen kautta.
Tiedän, että monelle Ihanat naiset on ainoa loppuun luettu Fagerholmin kirja, tai ainoa jonka parissa on viihdytty. Ja vaikka itse löysin Ihanista naisista kovin paljon samaa kuin muista Fagerholmin kirjoista ja ihastuin tähän (nyt toisella lukukerralla) ihan yhtä lailla kuin muihinkin fagerholmeihin, en uskalla luvata, että kaikki Ihania naisia rakastaneet ihastuisivat muihinkin Fagerholmin kirjoihin. Mutta kehotan silti kokeilemaan! Jos rakastaa Ihanissa naisissa ennen kaikkea nostalgiaa tihkuvaa tunnelmaa ja kesäpäivien kuvausta, ei ehkä viihdy muiden kirjojen parissa. Jos taas Ihanissa naisissa vetoaa auringon takana piilevä synkkyys, henkilöhahmojen säröt ja kielen koukerot, voi hyvinkin hurahtaa Fagerholmiin yleisemminkin.
Minulla taas on Fagerholmin romaaneista lukematta enää Diiva, jota olen aikoinaan kaksi kertaa epäonnistuneesti aloittanut. Diiva on monelle muullekin ollut kompastuskivi Fagerholmin tuotannossa, mutta onko sekään loppujen lopuksi niin vaikea? Jos on kerran päässyt Fagerholmin maailmaan sisälle, voiko siellä enää eksyä?
Ihanista naisista on tänä kesänä kirjoittanut myös Sara, jonka jutusta löytyy linkkejä myös muihin blogiarvioihin.
Monika Fagerholm: Ihanat naiset rannalla (Underbara kvinnor vid vatten, 1994)
Suom. Arja Tuomari
Kansi: Anna Lehtonen
Otava, 1994
Voi että, oikein ahmin hienon kirjoituksesi tästä! Minähän en ole vielä lukenut muita Fagerholmin romaaneja kuin tämän Ihanat naiset, mutta tämä tekikin suuren vaikutuksen. Haluan ehdottomasti jatkaa matkaani siellä Fagerholmin maailmassa. Nyt tuntuu vähän samalta kuin lapsena, kun oli uima-altaan matalassa päässä ja piti uskaltaa lähteä uimaan syvemmälle, sinne missä jalat eivät enää ylety pohjaan. :) Ihanat naiset oli minulle se helppo ensiaskel, tästä on hyvä jatkaa.
VastaaPoistaIhan äsken tuli muuten ykköseltä ohjelma 10 kirjaa rikoksesta, ja sen tämäniltaisessa jaksossa käsiteltiin Lolaa ylösalaisin. Kirja kuulosti niin mahdottoman hyvältä, että jollei minulla olisi tälläkin hetkellä useampaa kirjaa kesken, aloittaisin Lolan samantien. Haluan nyt kyllä lukea sen niin pian kuin mahdollista. Kohta alkaisi olla jo sitä alkusyksyn tunnelmaakin... :)
Voi että sinä kirjoitit tästä ihanasti! <3 Hieno kirja, kerta kaikkiaan!
Kiitos Sara. <3 Tästä oli kyllä ihana kirjoittaa, ja kirjaa tietysti ihana lukea, että ehkä jotakin ihanuudesta välittyi blogitekstiinkin. :)
PoistaMinulla on tuo kirjaohjelma tallennettuna, ja oikein odotan sen katsomista. Pidin Lolasta ihan todella paljon - melkein yhtä paljon kuin Amerikkalaisesta tytöstä. Ja nyt minuakin aivan jännittää, mitä pidät Lolasta! Kannattaa rohkeasti uskaltaa eikä kannata pelästyä, kun jalat eivät enää yllä pohjaan! Uit vain eteenpäin. :) Minäkin jouduin lukemaan Lolan alun kahteen kertaan, kun olin ihan sekaisin henkilöistä ja tapahtumista, mutta sen jälkeen kirja upposi kuin veitsi voihin.
Hieno postaus, joka tekee kunniaa Fagerholmin upeille kirjoille. Lola on myös minun lukulistallani.
VastaaPoistaKiitos Elina. :) Lola oli minulle upea lukukokemus.
PoistaTässä on todella vahva tunnelma, joka on jäänyt hyvin mieleen. Hyviä neuvoja sain sinulta Fagerholmin parissa jatkamiseen, minäkään en tosiaan ole lukenut muita hänen kirjojaan kuin tämän.
VastaaPoistaSalla, suosittelen tosiaan myös muiden fagerholmien lukemista. Ihanat naiset on kaikin puolin upea, mutta myöhemmät kirjat ovat vielä omintakeisempia.
PoistaPidän sinua, Liisa, kirjojen esittelijänä yhtenä parhaimmista. Luin äsken kauan sitten kirjoittamasi esittelyn lukukokemuksestasi Riikka Pulkkisen Vieras kirjasta. K.o. kirjan kahlasin läpi nyt viimeksi. En ollut lainkaan niin vaikuttunut siitä kuin sinä; pidit sitä parhaana hänen kolmesta romaanistaan (jotka minäkin olen lukenut). Luin sen, ja siinä oli jotain hyvää, mutta enemmän näin siinä keinotekoisuutta. Hän, Riikka Pulkkinen, kirjoitti taas kirjan, jota ei voi sanoa huonoksi, mutta minuun se ei vaikuttanut innostavasti. Silti olin iloinen siitä, että sinä olit siitä pitänyt ja kokenut jotain sellaista, joka ei vaikuttanut minuun samalla tavalla. Enemmän kuin siitä kirjasta pidin sinun tavastasi kirjoittaa siitä. Mietinkin, miten sinä, joka osaat niin täysin heittäytyä jonkun toisen synnyttämään kirjaimuun, et ole itse innostunut kirjoittamaan jotain omaa teosta. Siitä, uskon, tulisi sellainen, joka kestäisi lukemisen. (Voihan olla, että olet sen jo tehnytkin tai ainakin suunnittelet sellaista. Ilmoittaudun heti lukijaksi.)
VastaaPoistaTämänkertaisen kirjoituksesi Ihanista naisista luin myös mielenkiinnolla. Tapasi ilmaista tuntuu luonnolliselta ja aidolta. Itse olen kokenut vähän samaan tapaan sen kirjan kohdalla. Mitään syvempiä ajatuksia se ei herättänyt, ei elokuvanakaan, joka tuli joskus tv:stä, mutta mitään mieleenpainuvia muistijälkiä se ei synnyttänyt.
Voi olla, että olen tullut kronkeliksi liikaa luettuani, mutta on virkistävää lukea toisten mielipiteitä asiasta, joka on itselle tuttu, se laajentaa tietoutta ja tulee tunne, että kas, noinkin voi asian nähdä.
Yhdyn Liisuun. Paitsi että Ihanat naiset rannalla on minusta ihana kirja - ja Fagerholm upea kirjailija - niin tätä postausta oli erityisen ihanaa lukea kirjoitustyylisi takia, Liisa. On aina kiinnostavaa ja nautinnollista lukea fiksua ja asiantuntevaa tekstiä, jossa on vielä aitoa tunnetta mukana. Kiitos Liisa! Nyt haluaisin heti lukea tämän ja kaikki muut Fagerholmit uudelleen! :)
PoistaTäällä toinen komppaaja! Minustakin tämä juttu oli nautinnollista luettavaa (ihan niin kuin oli kirjakin), ja Liisa on kirjabloggaajana mielestäni poikkeuksellisen lahjakas tekstintuottaja. Vaikka kommentoin sata kertaa harvemmin kuin pitäisi ja olisi asiaa, niin luen aina kaikki postaukset ja nautin. Luetut, lukemattomat on yksi ihan ehdottomista suosikkiblogeistani. <3
PoistaOlettepas kaikki ihania. Aivan täällä liikutun. :)
PoistaKiitos Liisu ihanasta kommentista. Ei voisi kirjabloggaaja paljon parempaa palautetta toivoa. Mitä tulee oman kirjan kirjoittamiseen, myönnän kyllä haaveilleeni siitä, mutta vaikka kirjoittaminen on minulle tärkeä ilmaisukeino, en ole ainakaan vielä löytänyt sisältäni tarinaa, jonka haluaisin kertoa. Kirjoitan siis ainakin toistaiseksi vain muiden kirjoista. :)
Pulkkisen Vieras tosiaan kolahti minuun kovaa, mutta ymmärrän, miksi joku muu pitää sitä keinotekoisena. Itsekin pidin Pulkkisen Tottaa jossain määrin teennäisenä, mutta Vieras oli minusta vapautunut ja elävä.
Jenni, tunnistan tuon tunteen, että luettuani innostavan tekstin tutusta kirjasta, haluaisin lukea sen uudestaan. :) Ja kiitos sinullekin! <3
Kiitos myös ihana Sara. <3 Olen oikeasti ihan superotettu näistä ylisanoista, jotka vielä tulevat omilta lempibloggaajiltani.
Hieno kirjoitus! Minä olen lukenut Fagerholmilta vain Ihanat naiset rannalla - ja tuon hankalan Diivan. Itse asiassa luin Diivan näistä ensimmäisenä ja viehdyin juurikin sen outoudesta, mutta kirja taitaa kieltämättä vaatia oikealle taajuudelle virittyneen lukijan... Ihanat naiset taisin nähdä ensin elokuvana ja sen jälkeen lukea kirjan. Siinä kiehtoi juuri tuo vahva, kesäparatiisin varjoissa lymyilevä surumielinen tunnelma.
VastaaPoistaKiitos Luru! Hauskaa, että olet lukenut tämän lisäksi juuri tuon vaikean Diivan. Muistan, kun olen itse sitä yrittänyt aikoinaan lukea, ja olin ihan hukassa. Ihan kuin olisi lukenut vierasta kieltä! Jännittää, miten kolmannella yrityksellä käy.
PoistaMinunkin pitäisi lukea näitä Fagerholmin alkuaikojen kirjoja uudelleen! Toisin kuin muut, minä rakastin tulisesti myös sitä "Diivaa"! :-D
VastaaPoistaReeta, kommenttisi on näköjään jäänyt minulta huomaamatta. Mutta hyvä, että edes joku on täällä puolustamassa Diivaa. Minäkin lähden jossain vaiheessa vielä kokeilemaan häntä kolmannen kerran.
PoistaKirjoituksesi luettuani mietin, pitäisiköhän Fagerholmille antaa vielä mahdollisuus. Luin Ihanat naiset heti tuoreeltaan sen ilmestyttyä ja inhosin sitä maailmaa. En ehkä osannut arvostaa kerrontaa ja heitin lapsen pesuveden mukana. Kirja jäi mieleen mitäänsanomattomana, ja samanlainen oli elokuvan alkupuolikin, kesken jäi.
VastaaPoistaJoskus se on väärä hetki, väärä kirja väärään aikaan tai sitten väärälle ihmiselle. Kirjailijaa olen sittemmin karttanut, ja kannattaisi ehkä antaa uusi mahdollisuus nyt vuosien jälkeen;)
Katriina, minullekin jäi silloin aikoinaan kirjasta hyvin laimea kuva, mutta nyt kolahti. Fagerholmin tyyli ei varmasti kaikkiin uppoa useammallakaan yrityksellä, eikä kaikkien tarvitse kaikista kirjoista tykätä. Kehotan kuitenkin kokeilemaan jotain muuta fagerholmia, vaikka uusinta, Lola ylösalaisin. Fagerholm on kyllä minusta parinkin yrityksen arvoinen. :)
Poista