Rauha S. Virtanen: Lintu pulpetissa

"Hän rauhoittui hiukan ja mieleen alkoi jo tulvia asia, mistä oli puhuttava. Jeesuksen vallankumouksellinen sanoma - siitä hän puhuisi. Hän kertoisi tälle koululle, ettei kenenkään tarvinnut olla paha tai peloissaan, ei ahnehtia tavaroita, mainetta eikä kunniaa. Riitti kun antoi itsensä Jeesukselle. Sen jälkeen niin oppilas kuin opettaja osaisi elää oikein ja levittäisi ympärilleen valoa ja hyvyyttä.
Niin yksinkertaista se oli. Sen hän sanoisi."

Anna Lea on yhteiskoulun viidennen luokan oppilas ja juuri rippikoulun käynyt teinikillan jäsen. Teinikilta on päättänyt, että Anna Lea saa pitää koulussa aamunavauksen: tämä saa rippikoulussa uskoon tulleen Anna Lean värisemään onnesta. Hän haluaa puhua koululle niin kauniisti, että jokainen kuulija heltyisi, ja koko koulussa vallitsisi harmonia. Tapahtuu kuitenkin kaksi asiaa, jotka muuttavat täysin Anna Lean aamunavauksen suunnan. Televisiossa esitetään uutisfilmi Vietnamin sodasta, ja se järkyttää perinpohjin maailman ja Jumalan hyvyyteen uskovan tytön mieltä, ja koulun teinikunnan vuosikokouksessa Anna Lea havahtuu siihen, että koulussa on kaksi kilpailevaa poliittista ryhmittymää - kokoomusnuoret ja yleisdemokraatit.

"Puheenjohtaja ryskytti tuolia pöytään, niin että Parviaisen ääni hukkui ja hänen vierellään huusi Pöykärin Asko, lihava pojan juntikka, naama tulipunaisena:
- Täällä ei stalinistit juhli!
Osmo Vaskea nauratti, mutta ei kauan. Melu ruokalassa yltyi korviahuumaavaksi."

Seljan tytöistä parhaiten tunnettu Rauha S. Virtanen kirjoitti 1970-luvun alussa kaksi nuorisoromaania, joissa on vahvasti poliittinen, vasemmistolainen ote: tämän Linnun pulpetissa sekä Joulukuusivarkauden. Luultavasti juuri tästä poliittisesta kantaaottavuudesta johtuen nämä kaksi kirjaa ovat jääneet aika lailla unohduksiin, ja jotkut nykylukijat pitävät niitä vanhentuneina ja jopa korneina. Siinä missä Seljan tyttöjen 1950-lukulainen herttaisuus mielletään suloiseksi nostalgaiksi, nämä 70-luvun kirjat saatetaan kokea vain vanhentuneiksi. Sääli, sillä sekä Joulukuusivarkaus että Lintu pulpetissa ovat paitsi mielenkiintoista ajankuvaa, myös hyviä ja raikkaita nuortenkirjoja.

Lintu pulpetissa on aina ollut suosikki-Virtaseni, tiettyjen Selja-kirjojen ohella. Ihastuin Lintuun pulpetissa jo nuorena tyttönä, ja sen viehätysvoima on säilynyt aikuisiälläkin. Kirjan poliittisuus ei ole minua koskaan häirinnyt, vaan se on jopa lisännyt kirjan kiinnostavuutta. (Omat vanhempani olivat 70-luvulla mukana rauhanliikkeissä ja vasemmistolaisessa toiminnassa, ja vaikka he olivatkin silloin vanhempia kuin kirjan nuoret, on Lintu pulpetissa aina tuntunut tavallaan kurkistusaukolta myös vanhempieni nuoruuteen.) Toki nykylukijan olisi helppo naureskella kirjan idealistisille henkilöhahmoille, jotka haaveilevat vallankumouksesta ja sosialistisesta yhteiskunnasta, mutta naureskelun sijasta voi yrittää myös ymmärtää tai miettiä, kenen joukoissa olisi itse aikoinaan seisonut.

"Iri virnisti omalletunnolleen, joka työnsi esiin kuin pienen vihreän oraan joka kerta, kun hän totesi rakastavansa Sitikkaa. Tavaranpalvontaa, saastetta, oioi...Hän oli aika kerettiläinen tyyppi. Minkäs sille mahtaa, hän sanoi itselleen. Minä palvon tavaroita, kauniita ja vanhoja, upeita ja ränsistyneitä, pääasia että niissä on jotain...Palvon tavaroita tässä tavaroiden maailmassa..."

Lintu pulpetissa on rakenteeltaan rikottu: tarinaa kuljetetaan osittain takautumien kautta, ja tapahtumia tarkastellaan monen eri henkilöhahmon näkökulmasta. Vaikka Virtasen sympatiat ovat selvästi kirjan vasemmistonuorten puolella, ei hänen maalaamansa maailma ole täysin mustavalkoinen. Jotkut luvut on kirjoitettu myös oikeistolaisnuorten näkökulmasta, eikä heistä tehdä pahiksia. Vakavahenkinen, sosiaalisesti kömpelö Ismokin on tunnistettavuudessaan aika liikuttava hahmo - juuri sellainen nörttipoika, jonka ihastuksen kohteet rakastuvat aina niihin hohdokkaampiin ja jännittävimpiin poikiin.

Ihastuin aikoinaan hurjasti kirjan tunnelmaan ja maailmaan, jossa asutaan pienissä asunnoissa, istutaan kahviloissa ja osallistutaan aktiivisesti teinikunnan toimintaan. Luetaan Brechtiä ja Edgar Allan Poea ja kuunnellaan Elton Johnia, pojilla on samettijakut ja haalistuneet farkut, tytöillä lyhyet vekkihameet ja nahkapaloista kootut laukut. Yöperhoset tanssivat katulamppujen valossa, nuoret laulavat We Shall Overcomia ja ilmassa on syksyn maatuvien lehtien tuoksu. Samaistuin myös lukiessani voimakkaasti ujoon ja kilttiin Anna Leaan, mutta rakastin myös muita henkilöhahmoja: hurmaavaa Jania, asialleen omistautunutta Hannua ja ironista tanssityttöä Iriä.

Lintu pulpetissa on joissakin suhteissa varsin erilainen kuin Virtasen varhaisemmat tyttökirjat. Seljan sisaruksia ystävineen ei voisi kuvitella polttamassa tupakkaa, kiroilemassa eikä edes suutelemassa ensirakkauttaan. Pohjimmiltaan Lintu pulpetissa ja Seljan tytöt ovat kuitenkin hyvinkin lähellä toisiaan: kirjojen  keskeisiä teemoja ovat toveruus ja oikeudenmukaisuus. Seljan tytöt keskittyivät kehittämään itseään ja lähipiiriään Maailmanparantajien kerhossaan;  Linnun nuoret haluavat muuttaa yhteiskuntaa laajemmin - molempien kohdalla näkyvät samat pyrkimykset oikeudenmukaisuuteen ja parempaan maailmaan.

Kirjan ovat lukeneet myös Hanna ja Rouva Huu.

Osallistun kirjalla Tuntemattomat tyttökirjat -haasteeseen.

Rauha S. Virtanen: Lintu pulpetissa
Kansi: Ulla Urkio
WSOY, 1972