Juhani Aho: Papin tytär ja Papin rouva

"Elliä ei mikään naurattanut. Yhtäkkiä oli hän tullut välinpitämättömäksi ja melkein veltoksi kaikesta. Kaikki oli nyt jotenkuten ikään kuin värinsä muuttanut. Tai oikeammin oli entinen harmaa väri tullut takaisin joka esineeseen. Niissä oli ollutkin semmoinen omituinen loistonsa näinä päivinä. Ei hän jaksanut kuulla herrojen puheita. Jätti työnsä istuimelleen ja meni hitailla, raskailla asekelilla kammariinsa ja katseli, ohimo käden varassa, kauvan ulos puutarhaan ja rantaan. Istui siinä liikkumatta, kuinka kauvan lienee istunut."

 
Elli on papin tytär, joka lapsesta asti on tavoitellut jotakin suurempaa ja avarampaa kuin arkinen elämä kieltoineen ja rajoituksineen. Lapsena tämä taipumus ilmenee haluna kiivetä kotipihan korkeisiin puihin tai katoille; myöhemmin se on abstraktimpaa kaipuuta kohti laajempaa elämänpiiriä ja uusia kokemuksia. Nuoren maalaistytön mahdollisuudet 1800-luvun Suomessa ovat kuitenkin rajoitetut, vaikka Elliä onnistaa siinä mielessä, että vanhemmat päättävät lähettää hänet kaupunkiin tyttökouluun. Koulu ei kuitenkaan tarjoa sellaista vapautta ja näkökulmien laajentumista, jota Elli kaipaa. Kiihkeän ja voimakkaasti tuntevan Ellin luontoa pyritään kahlitsemaan: on oltava hillitty ja samanlainen kuin muutkin tytöt. Suitsijoina toimivat niin opettajat kuin koulutoveritkin.

Ahon kykyä kuvata naisen sielunelämää on ylistetty, ja luettuani nämä kirjat ymmärrän hyvin, miksi. Aho tavoittaa hienosti Ellin mielenliikkeet: unelmat ja haaveet, pettymykset ja surut. Vaikka maailma on monin osin muuttunut, ihminen on pohjimmiltaan sama: nykylukijankin on helppo samaistua Ellin kokemuksiin ja tunteisiin. Miltä tuntuu olla erilainen muiden tyttöjen keskellä; millaista on kun paras ystävä pettää; ja kuinka yksipuolinen ihastus haavoittaa.

Papin tytär kuvaa Ellin kasvun tytöstä nuoreksi naiseksi. Papin rouva taas keskittyy yhteen kesään jo aikuisen Ellin elämässä. Koettuaan muutaman pettymyksen rakkaudessa Elli on vanhempiensa lievästi painostamana suostunut arkisen ja tylsänpuoleisen papin vaimoksi. Kun Ellin nuoruudenihastus saapuu pappilaan viettämään kesää, Ellin vaivoin koossapidetty mielentyyneys järkkyy. Olavi Kalm on maailmaa nähnyt mies, ei-enää-aivan-nuori ylioppilas, tottunut naisten huomioon ja ihastumisiin. Ellin ja Olavin välistä suhdetta tarkastellaan molempien näkökulmasta, ja Aho asettaa näin vastakkain kaksi erilaista elämänkatsomusta ja kaksi erilaista käsitystä rakkaudesta.

Kummassakaan kirjassa ei ulkoisesti tapahdu kovin paljoa, mutta Aho luo tarinoihin suuren jännitteen, joka vetää lukijan syvälle mukaan henkilöhahmojen maailmaan. Varsinkin Papin rouvassa jokainen yksityiskohta tuntuu kertovan omaa pientä tarinaansa: rantaan ajautuvat aallot, Ellin keräämät kukkakimput, kesäyöt, jotka vaalenevat ennen kuin ehtivät oikein tummuakaan. Kirjassa on jotakin pakahduttavan ihanaa, kaikessa surumielisyydessäänkin. Ahon vanhahtava kieli lisää kirjan viehätystä - varsinkin kun kirja muuten tuntuu ajattomalta.

Lukemassani yhteispainoksessa on mukana Päivi Molariuksen mielenkiintoinen esipuhe ja joitakin aikalaiskritiikkejä. Niistä käy ilmi, että erityisesti Papin rouvaa on aikoinaan moitittu siitä, ettei se ota riittävästi kantaa esimerkiksi avioeron puolesta tai vastaan, eikä Elliä ja Olavia pidetty täysin sopivina suomalaisuuden kuvina. Ehkä tästäkin syystä kirjat ovat kestäneet aikaa niin hyvin: vaikka Aho halusikin näillä kirjoilla ottaa kantaa naisen asemaan, hän ei saarnaa eikä esitä valmiita, ihannoituja ratkaisuja. Elli ei ole suomalaisen naisen mallikuva tai naisasialiikkeen symboli vaan aito, ajatteleva ja tunteva ihminen.

Ihastuin sekä Papin rouvaan että Papin tyttäreen enemmän kuin etukäteen osasin odottaa. Olen lukenut Ahoa viimeksi paljon nuorempana, eikä noista lukukokemuksista ole jäänyt mitään erityistä muistijälkeä. Elliä ja hänen tarinaansa sen sijaan en usko kovin pian unohtavani, ja haluan myös ehdottomasti lukea Ahoa enemmänkin.

Papin tyttären ovat lukeneet Margit ja Amma. Papin rouvan on lukenut Salla, ja äänikirjana sen on kuunnellut Sanna. Molemmista kirjoista on kirjoittanut Morre.

Osallistun kirjalla Kuusi kovaa kotimaista -haasteeseen.

Juhani Aho: Papin tytär, 1885. Papin rouva, 1893
Esipuhe: Päivi Molarius
Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2000