lauantai 25. elokuuta 2012

Johan Bargum: Syyskesä

"Elokuun ilta oli kuuma ja merkillisen tuuleton. Hämärä lankesi nopeasti, odotti väijyksissä, läheni hiipien, oli äkkiä tullut; pitkät valoisat kesäillat, unohda ne.
Nehän olivat aina vain lyhyt poikkeus.
Kuu nousee hitaasti merestä. Lepakot tekivät sokeita kierroksiaan pihan puiden välissä.
Talo hiljeni vähitellen. Kynttilä äidin yöpöydällä oli palanut loppuun."


Luin Johan Bargumin Syyskesän keskikesällä, osana lukumaratoniani. Kirjan haikea, kesän viimeisten päivien tunnelma tuntui silloinkin kovin vetoavalta, vaikka kesä oli kukkeimmillaan. Ehkä siksi, että kesä on minusta parhaimmillaan ollessaan aluillaan ja lopuillaan: alkukesän huumaavasti lisääntynyt valo, tuoksut ja elämänilo, ja syyskesän lempeys, hiljentyminen ja syksyn aavistus ilmassa. Bargum tavoittaa kirjassaan pimeiden iltojen, ukkosmyrskyjen ja tähtikirkkaiden öiden lumon - ei ainoastaan luontokuvauksilla vaan kirjan yleisellä tunnelmalla.

Syyskesä kertoo veljeksistä, äideistä ja pojista, kuolemasta, vanhoista kaunoista ja rakkaudesta. Carl ja Olof eivät ole nähneet toisiaan vuosiin, mutta tapaavat nyt loppukesän tunnelmissa, kun heidän äitinsä on kuolemassa syöpään. Perheen vanhalle kesähuvilalle saapuvat myös äidin miesystävä Tom-setä, diakonissa sisar Heidi, Carlin vaimo ja kaksi poikaa. Äidin viimeisten päivien aikana Olof muistelee lapsuuttaan ja aikuisikäänsä, jotka tuntuvat olleen jatkuvaa kisailua pikkuveljen kanssa. Erilaisten salaisuuksien ja vihanpitojen seassa tasapainottavina voimina huvilalla toimivat Tom-setä ja sisar Heidi.

Syyskesästä löytyy joitakin samoja teemoja kuin keväällä lukemastani Syyspurjehduksesta, mutta sen tunnelma on erilainen. Syyspurjehdus on hiljaisempi ja surumielisempi, Syyskesä dramaattisempi, valoisampi ja jotenkin hilpeämpikin. Erityisesti sisar Heidin hahmossa oli ilahduttavaa huumoria. Pidin kovasti myös siitä, kuinka Bargum kuvasi Carlin poikien hämmennystä perheen haavojen auetessa: toinen sulkeutuu hiljaisuuteen, toinen on hysteerisen riehakas.

Bargum rakentaa tarinaansa melkein dekkarimaisen jännitteen. Jotkut juonenkäänteet ovat ehkä hiukan keinotekoisia ja ennalta-arvattaviakin, mutta se ei haitannut lukukokemustani, koska pääpaino on koko ajan tunnelmassa ja henkilöhahmoissa. Kirjan tunnelma onkin jäänyt paremmin mieleeni kuin se, mitä kirjassa varsinaisesti tapahtui, ja se on minulle aina hyvän kirjan merkki. En pitänyt kirjasta aivan niin paljon kuin Syyspurjehduksesta, mutta pidin silti tavattoman paljon. Täydellinen kirja luettavaksi elokuun viimeisinä päivinä.

Syyskesän ovat lukeneet myös ainakin Katja, Maria, Aletheia, jaana ja Karoliina.

Osallistun kirjalla Underbara finlandssvenskar -haasteeseen.

Johan Bargum: Syyskesä (Sensommar, 1993)
Suom. Rauno Ekholm
Tammi, 1993 

16 kommenttia:

  1. Minä löysin tämän eilen kotipaikkakuntani pikkukirjaston poistomyynnistä ja ajattelin lukea tämän kesälomani viimeisellä viikolla syyskuun alussa. Oli kiva lukea ajatuksiasi tästä, luulen tykkääväni kirjasta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että pidät tästä, koska muistaakseni pidit kovasti Syyspurjehduksesta, ja tässä on paljon samaa. Kesäloman viimeinen viikko on varmasti hieno hetki Syyskesälle :)

      Poista
  2. Olen jo pitkään halunnut tutustua Bargumiin, ja vaikka syyspurjehdusta on kehuttu, olen hieman arastellut tarttua siihen. Tämä valoisampi versio kuulostaa sopivalta minulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäkin kirjassa on synkkiä asioita, mutta pohjavire on tosiaan positiivisempi kuin Syyspurjehduksessa. Ja tunnelma on ihana: kirjasta jää hyvä olo.

      Poista
  3. Hyvin sanottu, että kirjan tunnelma on parempi kuin sen tarina. Se on totta tämän kirjan kohdalla, ehdottomasti. Minä pidin tämän tunnelmasta kovasti; olen kanssasi samaa mieltä syyskesän ihanuudesta. Tämä on melkeinpä vuoden parasta aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ainakin yksi vuoden parhaista ajoista :)

      Oli hauska huomata, kuinka vahvasti Syyskesän tunnelma oli jäänyt mieleen verrattuna tarinaan. Syyspurjehduksesta muistan molemmat, mutta siitäkin ennen kaikkea ihanan tunnelman. Täytyy jatkaa Bargumin lukemista, jos hän aina on näin hyvä tunnelmanluoja.

      Poista
  4. Tämä oli tosi hyvä kirja, minua vähän häiritsi kielen/suomennoksen kömpelyys. Syyspurjehdus oli minustakin vielä astetta parempi.

    Minä mietin kohtuuttoman paljon omia preferenssejäni vuodenaikojen suhteen. Olen tullut siihen tulokseen, että eniten taidan pitää keväästä ja alkukesästä, mutta syksyn tuleminen on aina ihanaa, sekin. Pidän siitä ajatuksesta ja tunnelmasta, samoin elokuun pimeistä ja hyvällä tuurilla vielä lämpimistä illoista ja öistä, mutta muuten loppukesän päivien matala valo ja vähitellen luovuttavan luonnon raskaan makea tuoksu saattavat välillä masentaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en huomannut kielellisiä kömpelyyksiä, mutta luinkin kirjan hyvin nopeasti, enkä ehkä niin tullut kiinnittäneeksi kieleen huomiota.

      Hih, minulla on ihan sama: mietin vuodenaikoja ja esimerkiksi valon vaihtumista ja niiden peilaantumista omaan mielialaani todella paljon. (Toisaalta siitä miettimisestä on ollut hyötyäkin esimerkiksi siinä mielessä, että olen osannut yhdistää keväisin aina iskevän alakuloisuuden vuodenaikaan, ja sitä myöten se alakulokaan ei vaivaa niin paljon kuin ennen.)

      Minä rakastan syyskesässä sitä ilmaan hiipivää maatumisen tuoksuakin, ja pimeät lämpimät illat ovat ihania. Ehkä kaikkein paras vuodenaika minulle on kuitenkin syys- lokakuun vaihde, jolloin ruska on yleensä parhaimmillaan, ja ilma on kuulasta ja kirpeää.

      Poista
  5. Tämä kuulostaa niin sellaiselta josta pitäisin. Nyt olisi oikea hetki varmaan lukea.

    Minäkin rakastan loppukesää, sitä kun vielä on vehreää mutta aamuisin jo nipistää vähän. Ah. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uskon, että pitäisit tästä :)

      Loppukesä on ihana. Monet ovat vähän surkutelleet sitä, että "joudun" viettämään kesälomani vasta nyt, mutta olen vain hymyillen vastannut, että tämä loma-aika sopii minulle vallan mainiosti :D

      Poista
  6. Tulin vain hihkaisemaan, että blogissani on sulle tunnustus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä tulin kertomaan samaa kuin Anna Elina. :)

      Poista
  7. Tämän kirjan minä niin haluasin. Olen syyskesään aivaan hullaantunut ja Bargum vakuutti minut Syyspurjehduksellaan.

    Oletko löytänyt kirjan jostain antikvariaatista vai lainasitko kirjastosta?

    Minusta Bargum on kirjoittajana jännittävä ja älykäs. Kuin dekkaria, mutta ei kuitenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, lainasin tämän kirjastosta.

      Olen samaa mieltä dekkarimaisuudesta - varsinkin Syyspurjehduksessa sitä on paljon. Ja muutenkin Bargum luo pienillä keinoilla todella intensiivisen, jännärimäisen tunnelman.

      Poista
  8. Pakko tulla kommentoimaan tänne vanhaan juttuusi, toivottavasti huomaat kommentin... :) Luin kirjan tänään ja bloggasin siitä äsken, ja luin nyt arviosi. Ja voih, kirjoitat taas niin ihanasti, ihan Syyskesän henkeen. <3

    Kuvaat ihanasti myös syyskesää (vuoden)aikana, ja sen tunnelmaa. Minäkin pidän kovasti loppukesästä, elo- ja syyskuun taitteen lämpimistä päivistä ja illoista, mutta laillasi rakastan eniten syys- lokakuun vaihdetta, sitä kun ilmassa on ihanaa viileyttä ja kuulasta kirpeyttä, ja ruska värjää maiseman. Ihanan toukokuun ohella se on vuoden parasta aikaa. Syyskuu ja toukokuu ovatkin ehdottomat suosikkikuukauteni, ja vielä siinä järjestyksessä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. On aina jotenkin erityisen hauskaa saada kommentteja vanhoihin teksteihin, kun bloggaus usein tuntuu niin hetkessä elävältä puuhalta. Toki itsekin luen muiden vanhoja blogijuttuja, mutta useammin voisin kyllä kommentoidakin niitä.

      Syyskesä ja syksy ovat ihanaa aikaa! Tänään ainakin täällä Helsingissä on ollut oikein mehevä syyskesäinen päivä auringonpaisteineen ja syvine väreineen. Sekä toukokuussa että ruskaisessa syksyssä on minusta ihanaa elinvoimaa ja innostavaa tunnelmaa.

      Poista