Lumiomenan Katja haastoi minut lukemaan tämän Johanna Holmströmin novellikokoelman, Camera Obscuran. Olin lukenut Katjan oman blogijutun kirjasta ja ajatellut kokoelman kuulostavan mielenkiintoiselta, mutta se ei ollut kiilannut lukulistani kärkeen. Ehkä en ilman haastetta olisi tullutkaan tarttuneeksi kirjaan (mielenkiintoisen kuuloisia kirjoja kun maailmassa riittää), mutta haaste antoikin nyt pätevän syyn ottaa kirja luettavaksi.
"Kaikki alkoi hienovaraisesti, myöhästyneinä ja al dente -tarjoiltuina illallisina ja likaisina takaisin laatikoihin pistettyinä sukkina, jotka siellä saastuttivat sählyiltojen hajullaan myös puhtaat jalanverhoimet. Sitten turvauduttiin karkeampiin toimiin pesemättömien vessojen ja pölyn peittämien lattioiden, karrelle palaneiden kyljysten avulla ja mystisesti hävinneiden kaukosäätimien yhteydessä ralli-illat voittavien saippuaoopperoiden muodossa."
Camera Obscura on sellainen romaanin ja novellikokoelman rajamailla liikkuva teos, jollaisista olen viime aikoina huomannut kovasti pitäväni. Kirja ei ole ihan romaani, koska se koostuu selkeästi erillisistä tarinoista, mutta yksittäiset kertomukset linkittyvät kuitenkin toisiinsa siinä määrin, että kokonaisuus on enemmän kuin yksittäisten novellien summa. Camera Obscuran novelleja yhdistää toisiinsa ennen kaikkea itsemurhan tehnyt nuori nainen, Ida Rosendahl. Ida on ympäristöaktivisti, joka päätyy äärimmäiseen ratkaisuun: ainoa toimiva vastalause luonnonvoimien riistokulutukselle on lakata olemasta kokonaan.
Kirjan ensimmäinen novelli, Opiskelija, valottaa toisaalta Idan elämää ennen itsemurhaa, toisaalta kaipaamaan jäävän vanhemman osaa. Opiskelijaa seuraa Suden vuosi, jossa Idan aktivistitoverit ovat muuttaneet metsään, pyrkimyksenä elää mahdollisimman ekologisesti ja omavaraisesti. Idealistisille kaupunkilaisnuorille metsä voi kuitenkin olla arvaamaton paikka: kasvimaan porkkanat jäävät kitukasvuisiksi, ja jossain lähistöllä ulvovat sudet...
Opiskelija ja Suden vuosi aloittavat kirjan todella vahvasti. Niiden tunnelma on painostava ja hiukan epätodellinen - niissä on sadun kohtalonomaisuutta ja unen epärealistisuutta, höystettynä kauhuelokuvan tehosteilla. Holmström kuljettaa tarinoitaan verkkaisesti mutta tiiviisti, pikku hiljaa jännitettä nostaen, ja tekstiä hienosti rytmittäen. Hän vaihtelee kerronan keinoja, kirjoittaa välillä suorasanaisemmin, välillä tunnelmoiden ja kekseliäitä vertauskuvia käyttäen. Novellit liikkuvat maailmassa, joka on melkein kuin meidän oma arkimaailmamme, mutta siinä on kuitenkin jotakin outoa, kummallista. Metsän syvyyksiin huudetut toivomukset saattavat saada yllättävän vastauksen, samoin suden korvaan kuiskatut sanat. Novellit ovat kuin mustanpuhuvia satuja: ne ovat säälimättömiä ja kylmän kirkkaita tarinoita epätoivoisista ihmisistä.
Kokoelman kaikki novellit eivät olleet aivan yhtä vaikuttavia kuin alun upea kaksikko. Puolivälillä oli pari novellia, joissa tiheä tunnelma hiukan hajosi ja hidas painostavuus alkoi käydä raskaaksi ja liian verkkaiseksi. Loppua kohti Holmström onneksi taas parantaa ja päättää kokoelman hienosti. Vaikka kokoelman novellit kietoutuvatkin toistensa ympärille, se ei tarkoita että kaikki langanpäät solmittaisiin yhteen, vaan kirjailija jättää lukijalle yllin kyllin pohdiskeltavaa.
Novelleja liittävät toisiinsa paitsi henkilöhahmot, myös teemat. Liikutaan ihmisen ja luonnon yhteentörmäysten alueella, ihmisen ja eläimen suhteen, hyväksikäytön ja oman käden oikeuden teemoissa. Kuinka ihminen saa kohdella toisia ihmisiä ja muita elollisia olentoja, kuka saa päättää ihmisen tai eläimen elämän kestosta, ja ennen kaikkea: mitkä ovat tekojemme seuraukset? Novellit kertovat surusta, kaipauksesta, vihasta ja katumuksesta. Holmström ei anna kovinkaan paljon toivoa, mutta silti kirja ei tunnu lohduttomalta, pikemminkin herättelevältä.Siinä on hiljaista vimmaa ja huutoa, joka jää kaikumaan mieleen.
Kannattiko siis ottaa riski? Ehdottomasti. Rakastuinko? En aivan, mutta ihastuin, voimakkaasti. Kiitos Katjalle haasteesta ja vaikuttavasta lukuelämyksestä!
Katjan lisäksi kirjan on lukenut myös Morre.
Osallistun kirjalla Underbara finlandssvenskar -haasteeseen.
Johanna Holmström: Camera Obscura, 2009
Suom. Asko Sahlberg
Kansi/kannen kuva: Helena Kajander/Hannu Ahonen
Teos & Söderströms, 2011
Se, että ihastuit voimakkaasti kuulostaa hyvältä! Kuten tiedät, minä pidin tästä kirjasta todella paljon, mutta en ehkä itsekään aivan rakastaisi (toisaalta rakastan aika harvoja tiettyjä kirjoja, vaikka rakastan kyllä kirjoja noin yleensä :)).
VastaaPoistaOlen samaa mieltä siitä, etteivät kaikki kirjan tarinat ole aivan tasavahvoja, mutta jokainen on kuitenkin hieno. Julmia kertomuksia, jotka tosiaan herättävät ajattelemaan.
Haaste osui kyllä aivan kohdilleen: nautin tämän lukemisesta todella paljon. Varsinkin niihin kahteen ensimmäiseen novelliin olin aivan ihastunut. Eivätkä ne pari heikompaakaan tosiaan huonoja olleet.
PoistaKirjan lukemisesta on neljä päivää, ja novellien tunnelma on viipynyt sen jälkeen tiiviisti mielessä, ja se on aina hieno tunne :)
Olen ennenkin harkinnut kirjan lukemista ja jälleen arviosi jälkeen alkoi kiinnostamaan. Mutta katsotaan päädynkö minä tätä koskaan lukemaan, sillä kuten sanoit, mielenkiintoisia kirjoja tosiaan riittää tässä maailmassa :)
VastaaPoistaMielenkiintoisia kirjoja (onneksi) tosiaan riittää, mutta ainakin itse olen iloinen, että tulin juuri tämän kirjan lukeneeksi. Suosittelen kyllä, vaikka tämä ei ehkä ole sellainen kirja, joka takuuvarmasti kaikkiin uppoaa.
PoistaLaitatko Katri muuten minulle osoitteesi, että saan arvontapalkintosi postiin :)
Minulla oli tämä jo lainassakin, mutta palautin, kun teos ei kutkuttanutkaan ihan vielä lukemaan (kansi veti puoleensa, se on hieno). Arviosi perusteella voin vielä antaa odottaa, mutta ehkä vielä joku päivä luen. Kiintoisan kuuloinen novellipaketti joka tspauksessa! :) t. Kaisa/kannesta kanteen
VastaaPoistaTälle kirjalle kannattaa kyllä antaa aikaa. Kirja ei ole vaikea, mutta vaatii kuitenkin keskittymistä. Mutta palkitsee myös lukijansa.
Poista