Alan pikku hiljaa epäillä, että minulla on joku ongelma nuorien suomalaisten mieskirjailijoiden kanssa - sen verran usein monen muun suitsuttama kirja jättää minut kylmäksi. En ole ihastunut Haahtelaan, Hautalaan, Itkoseen tai Valtoseen, ja nyt tämä kaikki muut hurmannut Nälkävuosikin jäi kovin etäiseksi lukukokemukseksi. Nälkävuosi oli minulle niitä kirjoja, joissa ei ole mitään vikaa, mutta jotka eivät vain kolahda odotetulla voimalla.
Nälkävuosi kuvaa nimensä mukaisesti Suomen nälkävuosia 1867-1868, joiden aikana tuhannet ihmiset kuolivat nälkään ja sairauksiin. Tapahtumia tarkastellaan kolmesta näkökulmasta: torppariperheen, joka yrittää toivottomasti paeta nälkää; helsinkiläisen lääkärin, jota nälkävuosi koskettaa, vaikka hänen ei tarvitsekaan luopua hiihtoretkistään ja punssilasillisistaan; ja senaattorin, joka miettii asiaa valtion ja sen talouden kannalta.
Katja kirjoitti juuri Andrei Makinen Ikuisen rakkauden kosketuksista ja siitä, kuinka kirjan upea ja hieno kieli hiukan etäännytti ja vieraannutti häntä lukijana. Minulle kävi hiukan samoin Ollikaisen kanssa, joka myös kirjoittaa hyvin kauniisti, hiotusti ja viimeistellysti. Kieli on yksinkertaista, mutta joka sana on selvästi tarkoin harkittu, ja Ollikainen käyttää myös varsin paljon vertauksia ja kielikuvia. Lukiessani juutuin ehkä liikaa tarkkailemaan kielenkäyttöä, enkä kiinnittynyt tarinaan ja henkilöihin. Tai kenties rupesin analysoimaan tekstiä, koska henkilöt jäivät heti alussa etäisiksi.
Esimerkiksi kuoleman kohtaamisesta ja surusta Ollikainen kirjoittaa näin:
"Se täyttää onton ruumiin raskaalla tyhjyydellä, joka ei jätä tilaa millekään muulle. Sen sisällä on suolampi, täynnä mustaa elotonta vettä. Kuikka ui silmien eteen. Se muuttuu pilkkasiiveksi, joka yrittää nousta lentoon. Sitten lumiviima jähmettää kaiken tyhjäksi, lintu katoaa. Myräkän mentyä kaikki on valkoista, kuollutta."
Kovin kaunista, mutta kovin etäistä. Ja kun tunnesidettä ei synny, alkavat tällaiset kielikuvat tuntua hiukan keinotekoisiltakin. Samoin koin jotkut juonenkäänteet liian siisteiksi ja kirjallisiksi, esimerkiksi sen kuinka tiettyjen henkilöhahmojen tarinat kiedottiin kiinni toisiinsa.
Toinen minua häirinnyt asia oli runsas unisymboliikka. En juurikaan nauti unikuvauksista kirjallisuudessa: ne ovat minusta yleensä joko pitkästyttäviä tai teennäisiä. Tässäkin on toki kyse vain henkilökohtaisesta mieltymyksestä, eikä Ollikaisen unenkerronnassa sinänsä varmaan ole mitään vikaa. Minulle se vain oli yksi vieraannuttava tekijä lisää. Loppujen lopuksi taisin alkaa vähän väkisinkin etsiä kirjasta ärsytyksen aiheita - ehkä minua harmitti, kun en saanut ylistetystä kirjasta otetta.
Tunnistin kuitenkin lukiessani koko ajan kirjan ansiot: oivaltavan kielenkäytön, synkän kauneden ja etevän tarinankerronnan. Ja hiukan haikeana luen muiden lukukokemuksista: kuinka hieno ja raju elämys kirja on ollut. Ei vain minulle, tällä kertaa.
Nälkävuotta on luettu blogeissa erittäin paljon, joten linkitän tähän vain Suketuksen jutun, jonka lopusta löytyy linkkejä muihin arvioihin.
Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Kansi: Elina Warsta
Siltala, 2012
On kyllä mielenkiintoista pohtia, miksi joku loistavaksi havaittu kirja jättää kylmäksi. Sitä on joskus vaikea eritelläkin, vaikka sinä kyllä pohdit kirjaa hienosti.
VastaaPoistaNälkävuosi on sellainen kirja, joka lie pakko lukea jossain vaiheessa. Tai itse asiassa haluan lukea sen kovasti ja olen tilannut kirjan lainaksi ystävältäni. :)
Kyllähän tämä vähän sellainen pakko lukea -kirja on, kaiken ylistyksen jälkeen. Olen itsekin ihan tyytyväinen että luin, vaikka en sitten ihastunutkaan. Huonohan kirja ei tosiaan missään nimessä ollut.
PoistaLukutuntemusten erittely on joskus melkoista hienosäätöä: kaunis kielikin voi joissain tapauksissa olla ihanaa, ja sitten taas joskus vieraannuttavaa.
Voi harmi, ettei Nälkävuosi uponnut sinuun! Minusta tämä oli niin hieno lukukokemus, että.
VastaaPoistaMutta pystyn silti ymmärtämään, ettei tämä välttämättä ole varauksettoman pidetty ja ihailtu, nimenomaan perusteluidesi vuoksi. Jos tämä olisi ollut pitempi, minäkin olisin - ehkä - ollut toista mieltä. Arvostan tarinan tiiviyttä ja sen aiheuttamaa latautuneisuutta, tässä oli juuri tarpeeksi, ei yhtään liikaa.
Onneksi on lupa olla ihastumatta, vaikka kaikki muut ihastuisivatkin. :)
Ja onneksi blogissa saa myös kertoa, ettei ihastunut :)
PoistaMinusta oli kuitenkin jotenkin ihanaa, että tämä oli monelle ollut niin upea kokemus. On aina niin mahtavaa, kun kirja ravisuttaa kunnolla.
Tiiviydestä itsekin pidin.
Minä taas en päässyt tässä kirjassa alkua pidemmälle ja jätin kirjan muutaman sivun jälkeen kesken. Luulin silloin, että kyse oli vain väärästä lukemisajankohdasta, mutta kyse voi olla muustakin. Aion kuitenkin vielä antaa mahdollisuuden Nälkävuodelle, sillä kirjan kesken jättäminen jäi harmittamaan.
VastaaPoistaHuh, ihan kaikkia tämä kirja ei siis ole ainakaan välittömästi hurmannut :) Suosittelen kaikesta huolimatta yrittämään uudelleen. Onhan tämä kuitenkin jo melkoinen kirjatapaus, josta on ihan kiva olla oma mielipide :)
PoistaMietin kuinka paljon lukemiseen mahtaa vaikuttaa se, mitä kirjan "ympärillä" on... Uskon että itse sain tästä enemmän irti siksi, että olin lukenut Santeri Alkiota alle. Myös odotuksilla on valitettavasti osansa... :-)
VastaaPoistaTuo Suketuksen mainitsema tiiviys oli kyllä Nälkävuoden hyviä puolia.
Juu, eihän sitä tyhjiössä lueta. En itse ehkä odottanut ihastuvani kirjaan, mutta odotin kyllä varmaan hiukan erilaista kirjaa tyyliltään. En ollut esimerkiksi yhtään varautunut tuohon unisymboliikkaan, ja se sitten hiersikin minua aika pahasti :)
PoistaEn minäkään tähän niin ihastunut. Olin luullakseni aika samoilla linjoilla kanssasi, eli huomasin kyllä kirjan monet ansiot, mutta se ei silti koskettanut järin paljon. En tiedä, miten olisi käynyt, jos olisin lukenut kirjan ihan puhtaalta pöydältä. Nyt mausteena oli suuret odotukset niiden "kaikkien muiden" hehkutuksen jäljiltä. :)
VastaaPoistaEsikoisteokseksi tämä oli piristävän ei-henkilökohtainen, ja sitten toisaalta Suomen historia on ollut viime vuosina todella suosittu aihe kotimaisessa kirjallisuudessa. No, ei sentään nälkävuodet vaan lähinnä sodat.
Kyllähän ne muiden kokemukset vaikuttavat, vähintään siihen, miten oma lukukokemus heijastuu muiden kokemuksiin. Jos en olisi tiennyt, että tämä on monille ollut niin voimakas kirja, en varmaan olisi niin paljon pohtinut sitä, miksen itse sitten kauheasti liikuttunut.
PoistaMielenkiintoista nähdä, mihin Ollikainen tästä lähtee jatkamaan. Samoille linjoille, vai tuleeko jotain ihan toisenlaista.
No haa, minähän olen erikoistunut suomalaisiin mieskirjailijoihin mutta en silti oikein tunne vetoa lukea yhtään sivua Haahtelaa. :D
VastaaPoistaMinusta tässä Ollikaisessa on kiehtovinta se, ettei hän ole yhtään niin kuin kukaan vaan ihan omanlaisensa. Kirjoittaa (minulle) ihan oudosta aiheesta ja ajanjaksosta ja tekee jonkinlaista uutta latua siihen varsin käytetyn realistisen kerronan ladun viereen. Siis että vaikka kyseessä on historiallinen teos, Nälkävuotta on vaikea verrata mihinkään muuhun kirjaan. En nyt oikein osaa selittää, mutta sinäpä onneksi osasit, mikä tässä oli sinulle vikana. Sellaista on virkistävää lukea.
Hyvää viikonloppua!
Onneksi Haahtelalla riittää ystäviä ilman meitäkin :)
PoistaEn itse miettinyt yhtään, kehen kirjailijaan Ollikainen rinnastuisi, eli ehkä sekin kertoo siitä, ettei hän ihan heti vertaudukaan muihin. Ainakin hän on selvästi erilainen kuin nuo muut mainitsemani miehet - jos siis ikä ja sukupuoli sivuutetaan.
Ihanaa viikonloppua sinullekin :)
Tunnistan tuon tunteen, kun periaatteessa tietää kirjan ja tekstin olevan "hyvää", mutta ei itselle kolahda kuitenkaan, ja sitä alkaa ihmetellä, jäikö jotain olennaista tajuamatta vai missä vika... Tämä ei kyllä minulle jäänyt kaukaiseksi, pidin paljon. Samoin kuulun Valtosen ja Haahtelan ihailijoihin, mutta Itkonen puolestaan jättää minut täysin kylmäksi. Se monisanainen kerronta on itse asiassa aika lailla tämän vastakohtaa.
VastaaPoistaJoskus jää itsellekin hämäräksi, miksi kirja ei kolahda, vaikka joku hyvin samantapainen kirja saattaa kuulua suosikkien joukkoon. Nälkävuodessa ei tosiaan ollut mitään vikaa - se ei vain osunut minun tapauksessani kohdalleen.
PoistaPiti jo aikaisemmin käydä kiittämässä, mutta jotenkin loppukesä on pyörittänyt pään ihan sekaisin. Mutta siis: kiitos, Totta löysi tiensä perille ja odottaa lukupinossa...
VastaaPoista:) Toivottavasti kirjoitat sitten kirjasta blogiisi. Olisi kiva tietää, miten se sinuun uppoaa.
PoistaHei, koska olit meinannut Fagerholm-kimppalukua aloitella? Vai olitko se edes sinä, joka sitä suunnitteli?
VastaaPoistaIhan lähipäivinä olen itse asiassa ajatellut postata aiheesta, eli pysyttele linjoilla :)
PoistaKiva kuulla arviointiasi tästä Nälkävuodesta. Kovin on kehuttu kirjaa ja ajattelin sen lukea. Mutta kun aika on kortilla, sellainen kirja jää kesken, johon ei synny kosketuspintaa. Taidan kokeilla, koskettaako nuoren miehen Nälkävuosi-teos.
VastaaPoistaEi se Ollikainen nyt mikään kovin nuori enää ole. Melkein nelikymppinen mies.
VastaaPoista