tiistai 10. tammikuuta 2012

Kirja-arvonta! Haussa lukuvinkkejä eri kielillä


Blogini täytti viikonloppuna puoli vuotta, ja samoihin aikoihin Bloggeriin rekisteröityi viideskymmenes lukija. Päätin juhlistaa näitä merkkipaaluja järjestämällä pienen kirja-arvonnan. Samalla ajattelin kysellä teidän parhaita kokemuksianne kirjoista, jotka on kirjoitettu muilla kielillä kuin englanniksi tai suomeksi.

Viime vuoden kirjavuosikatsausta kootessani huomasin, että olin lukenut lähinnä suomalaista ja anglo-amerikkalaista kirjallisuutta. En usko, että viime vuosi oli mikään poikkeus: en vain ole aikaisemmin pitänyt kirjaa lukemisistani, enkä siten ole huomannut asiaa. Olisin jopa saattanut väittää lukevani paljon monipuolisemmin, jos olisin luottanut vain mielikuviini. Tämän vuoden kirjallinen tavoitteeni onkin siis laajentaa kirjallista kielivalikoimaani. Ja nyt haluaisinkin kuulla teiltä suosituksia mahdollisimman monelta eri kielialueelta.

Osallistu arvontaan suosittelemalla yhtä tai useampaa kirjaa, jonka alkukieli ei ole suomi. Englanninkielisiä kirjoja voi vinkata, jos kirjailija ei ole britti, irlantilainen tai pohjois-amerikkalainen. Toivoisin ennen kaikkea vinkkejä uudemmasta kirjallisuudesta, mutta kaikki kirjat toki käyvät aikakaudesta tai genrestä riippumatta.

Arvon kaikkien vastanneiden kesken kaksi voittajaa, jotka voivat valita itselleen kirjan seuraavista vaihtoehdoista:

- Kathryn Stockett: Piiat
- Kari Hotakainen: Syntisäkki
- Minette Walters: Mielen häiriöitä
- Margaret Atwood: Poikkeustila
- Louisa M. Alcott: Tytöistä parhain
- Laura Honkasalo: Tyttökerho (pokkari)
- Sylvia Beach: Shakespeare & Company (pokkari)
- Kurt Vonnegut: Teurastamo 5 (pokkari)
- Virpi Hämeen-Anttila: Alastonkuvia (pokkari)
- Sanna Töringe: Suklaata ja kahvihetkiä (leivonta- ja jälkiruokareseptejä)

Vastausaikaa on sunnuntaihin 22.1. asti, ja arvon kirjat seuraavana maanantaina.

Ja lukuvinkkejä saa toki antaa vaikka ei osallistuisikaan arvontaan.

27 kommenttia:

  1. Onnea "viisikymppisistä"! Olen mukana arvonnassa.

    Suosittelen Anna Gavaldan lyhytnovellikokoelmaa "Je voudrais que quelqu'un m'attende quelque part", suom. Kunpa joku odottaisi minua jossakin.

    VastaaPoista
  2. Onnea♥

    Veronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon :) Osallistun toki arvontaan.

    Luen myös hyvin vähän muuta kuin suomalaista, englantilaista tai amerikkalaista kirjallisuutta. Mutta suosittelen sinulle viime vuoden suosikkiani (luonnollisesti :D) eli Claudie Gallayn Tyrskyjä.

    VastaaPoista
  4. Onnea blogivuoden ensimmäisestä puolikkaasta! :)

    Osallistun arvontaan sormet ja varpaat ristissä, koska tahtoisin Piiat omaan hyllyyni.

    Minäkin luen vähän muita kuin suomeksi tai englanniksi alunperin kirjoitettua kirjallisuutta, mutta Niccolò Ammaniti on taitava kirjailija. Minä en pelkää on helposti lähestyttävä jo lyhykäisyydensä vuoksi, mutta myös Taivaan ja maan väliltä -kirjaa suosittelen lämpimästi.

    VastaaPoista
  5. Osallistun arvontaan ja suosittelisin Haruki Murakamia sekä Anna Gavaldaa, joka toki olikin jo aiemmin mainittu. Mutta hänen romaaninsa Kimpassa on ihana, kuten myös pienoisromaanit ja novellit:)

    Onnea puolesta vuodesta!:)

    VastaaPoista
  6. Uuuu, ihanaa saada antaa lukuvinkkejä! Osallistun arvontaankin, koska listalla on kaksi kirjaa, jotka ottaisin mielelläni hyllyyni. :)

    Vinkkilista, josta osan olet varmasti/muistaakseni jo lukenutkin, mutta menköön nyt "yleiseen hyvään":

    Chimamanda Ngozi Adichien kirjat
    Susanna Alakoski: Sikalat
    Marianne Fredriksson: Anna, Hanna ja Johanna
    Anne B. Ragde: Berliininpoppelit-trilogia
    Niccolò Ammaniti: Juhla alkakoon (jos kaipaa jotain absurdia)
    Erlend Loe: Supernaiivi
    Marjane Satrapin teokset
    Kamila Shamsie: Poltetut varjot
    Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti
    Tatiana de Rosnay: Avain; Viimeinen kesä
    Linn Ullmannin romaanit
    Peter Bichsel: Lastentarinoita.

    VastaaPoista
  7. Osallistun arvontaan, totta kai. :)

    Minä suosittelen ainakin Per Pettersonin Hevosvarkaita (norja), Paolo Giordanon Alkulukujen yksinäisyyttä (italia), Claudia Gallayn Rakkaus on saarta (ranska), Haruki Murakamin Kafkaa rannalla (japani) sekä Jhumpa Lahirin Tuoretta maata (kieli on tosin englanti, mutta Lahirin luen intialaiseksi). Itse lopetin tänään Stefan Mosterin Nelikätisen soiton mahdottomuuden (saksa), joka on erinomainen ja siksi suositeltava romaani. :)

    VastaaPoista
  8. Onnea puolivuotiaalle!

    Arvontaan en tällä kertaa osallistu, mutta huutelen täältä silti tukiääniä niin Gavaldalle, Murakamille, Loelle (L on loistava kirja) ja Ragdelle!

    VastaaPoista
  9. Lämpimät onnittelut! Karoliina tuossa jo ehti pari suosittelulistani kirjailjaa käsitellä, mutta lisään Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan ja scifi-puolelta, hmm, laitan suositteluun Stanislaw Lem -nimisen kirjailijan. Hänen novellikokoelmansa Kyberias ei ole hänen 'kovinta' kamaansa, mutta on muistaakseni aika hauska ja varmaan lähestyttävä sellaisellekin, joka ei erityisesti avaruusjuttuja harrasta. ;-)

    VastaaPoista
  10. Onnea puolivuotiaalle! ;) Osallistun myös arvontaan.

    Allekirjoitan monet ylemmätkin suositukset, mutta jos yritän pari omaa kaivaa, niin Puolasta Olga Tokarczukin kirjat ja Afganistanista Nadeem Aslamin Elävältä haudatut.

    VastaaPoista
  11. Onneksi olkoon! <3

    Lukuvinkkejä antaa aina mielellään! Minä voisin suositella Khaled Hosseinia (afganistanilais-amerikkalainen). En ole nyt tosin varma, oletko jo lukenut hänen teoksensa. Lainasin itse tänään ensimmäistä kertaa Huominen on liian kaukana -teoksen Chimamanda Ngozi Adichielta (afrikka). Hänen teokiaan on kehuttu paljon, joten uskallan häntä suositella, vaikken ole itse vielä tutustunut. Myös Haruki Murakamia suosittelen enemmän kuin lämpimästi. :-)

    VastaaPoista
  12. Ai niin, ja pitääköhän vielä varalta mainita, että osallistun arvontaan :-D

    VastaaPoista
  13. Kääks, tajusin juuri, että olisinhan voinut suositella tuoreempaakin puolalaista, nimittäin Andrzej Sapkovskia, jonka Viimeinen toivomus juuri lumosi minut... :)

    VastaaPoista
  14. Onnea, onnea!

    Hmmm, kuinka olisi Antonio Muñoz Molinan Sefarad (espanja), Philippe Claudelin Harmaat sielut (ranska), Tahmima Anamin Kulta-aika (englanti, mutta kirjailija on Bangladeshista) ja tietysti Peter Høegin tuotanto (tanska).

    Jos näistä pitäisi karsia yhteen, suosittelisin Claudelia, jonka molemmat suomennetut kirjat ovat helmiä ja vieläpä ohuita.

    VastaaPoista
  15. Oikein paljon onnea! Minä voisin suositella virolaista Jaan Kaplinskia ja hänen teostaan Sama joki, kiinnostavaa Viron lähihistoriaa nuoren pojan kasvukertomuksena

    VastaaPoista
  16. Onnea onnea! Osallistun arvontaan!

    Äkkiä tulee mieleen Carlos Ruis Zafonin Tuulen varjo, oletkohan lukenut...

    Tai Herbjörg Wassmon Lasi maitoa, kiitos.

    VastaaPoista
  17. Onnea puolivuotiaalle! Kirjojen alkuperämaiden monipuolistaminen on minunkin haaveissani tälle vuodelle...

    Suosittelenpa tällä kertaa muutamaa kirjaa Ranska-teemalla (löytyvät blogistani):

    -Muriel Barbery: Siilin eleganssi
    -David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie
    -Anna Gavalda: Viiniä keittiössä (vaikka tykkäsin kyllä enemmän Marian mainitsemasta Kunpa joku odottaisi minua jossain -novellikokoelmasta ja Kimpassa-romaanista)

    VastaaPoista
  18. Kiitos kaikille onnitteluista ja kirjasuosituksista! Aivan mahtavia vinkkejä on tullut - olen täällä aivan innoissani :)

    Maria: Gavaldalta olen lukenut Kimpassa, joka ei oikein iskenyt, mutta tuota novellikokoelmaa saatan kuitenkin harkita, koska moni kai pitää sitä Gavaldan parhaimpana.

    Leena: minulle aivan tuntematon kirja, eli juuri sitä mitä toivoinkin :) Vaikuttaa kiinnostavalta pikaisen nettiselailun perusteella.

    Laura: Tyrskyistä olenkin kuullut paljon hyvää. Menee lukulistalle.

    Maija: Ammaniti on myös minulle aivan uusi tuttavuus, mutta vaikuttaa ehdottomasti kiinnostavalta.

    Sanna: Gavalda jää vielä harkintaan, mutta Murakamia aion ehdottomasti lukea.

    Karoliina: oi mikä lista! Muutama jo luettu, mutta myös ihan uusia tuttavuuksia löytyi. Ja hyvä että mainitsit Alakosken: joskus melkein unohdan että hän on tosiaan ruotsalainen ja ruotsiksi kirjoittava kirjailija, kun esim. lehtijutuissa korostetaan aina niin paljon hänen suomalaisia juuriaan.

    Katja: noista vain Lahiria olen lukenut (ja hän onkin yksi suuria suosikkejani), mutta kaikki muut vaikuttavat myös houkuttelevilta ja tutustumisen arvoisilta.

    VastaaPoista
  19. Linnea: noista haluan lukea ainakin Murakamia ja Radgea.

    Booksy: Saatanan olen lukenut, mutta puolalaiset pääsevät lukilistalle. Ja huomasin, että Sapkovski on kirjoittanut Noiturin, johon perustuvaa peliä talouden toinen osapuoli pelasi koko joululomansa pakkomielteisesti. Häneen on jo siis eräänlaista kosketuspintaa :)

    peikkoneito: hyvä että kaivoit omiakin suosituksia - molemmat vaikuttavat kiinnostavilta :)

    Kaisa: Hosseinia en ole lukenut, vaikka toki tuttu nimi onkin. Pitäisi kyllä lukea, koska hänestä puhutaan niin paljon.

    Lukutoukka: Hoegia olen lukenut, mutta muuten tuli taas lisää uusia tuttavuuksia. Jee!

    jaana: hienoa että virokin nousi esiin. Kaplinski on tuttu nimenä, mutta en ole aikaisemmin lukenut häntäkään.

    Susa: Tuulen varjon olen lukenut, mutta Wassmonin kirja pääsee lukulistalle.

    Luru: hyvä Ranska-teema. Siilin eleganssi löytyykin jo hyllystä, eli se tulee ainakin varmasti luettua.

    VastaaPoista
  20. Onnittelut puolivuotiaalle!

    Osallistun arvontaan ja suosittelen seuraavia kirjoja:

    Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus.
    José Saramago: Kertomus sokeudesta.
    Paul Auster: Sunset Park, Näkymätön.
    Joyce Carrol Oates: Haudankaivajan tytär.
    Jonathan Franzen: Vapaus.
    Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti.
    Lionel Shriver: Jonnekin pois.

    VastaaPoista
  21. Kiitos suosituksista Valkoinen kirahvi. Kaikki eivät tosin ihan osu tuohon kieli-toiveeseeni, mutta eipä tuo ole niin tarkkaa. Jonnekin pois on itse asiassa minulla juuri luettavana.

    VastaaPoista
  22. Onnea blogille!

    Täällä on tullut jo vaikka mitä hienoja vinkkejä sinulle, mutta vinkkaan vielä omasta puolestani, että ranskalaisen Claire Castillon novellikokoelmat, joita on ehtinyt jo muutama ilmestymään, ovat todella helppolukuisia, mutta silti ajatuksia herätteleviä! Ruotsalaisen Camilla Läckbergin Fjällbacka-sarja on myös todella jännittävä ja hyvä ja sarjan paras kirja minusta ehdottomasti Kivenhakkaaja. Jos et sille lämpene niin sitten Läckberg ei ole sinua varten.

    Hauskoja lukuhetkiä sinulle!

    VastaaPoista
  23. Niin, ja mielelläni minäkin arvontaan osallistuisin:)

    VastaaPoista
  24. Onnea! Houkuttava kirjalista joten osallistun innolla arvontaan :)

    Suosittelisin saudiarabialaisen Rajaa Alsanean kirjaa Riadin tytöt. Kirja kurkistaa saudiarabialaisten naisten arkeen ja on samalla kertaa myös viihdyttävä.

    VastaaPoista
  25. sonja: kiitos sinullekin vinkeistä Läckbergiä voisi olla mielenkiintoista kokeilla ihan sen takia, etten ole juurikaan lukenut ruotsalaisia dekkareita, vaikka ne ovatkin kovin vahvasti edustettuna naapurimaassa.

    pihi nainen: olenkin kuullut tuosta kirjasta jonkin verran mutten ole lukenut, eli kiitos sinullekin suosituksesta.

    VastaaPoista
  26. Lisää puolalaisia kirjailijoita listoille :) Luin itse vähän aikaa sitten Ryszard Kapuścińskin Keisarin ja voin lämpimästi suositella kirjaa, oli yllättävän hieno.

    Mm sellaiset kun Chimamanda Ngozi Adichie, Andrzej Sapkovski, Tatiana de Rosnay, Tahmima Anam, Johanne Hildebrandt ja Juan Gomez-Jurado ovat vielä lukulistalla edessäpäin, eli ei omakohtaista kokemusta, vielä.

    Ja osallistun arvontaan :)

    VastaaPoista
  27. Kata: hauskaa että puolalaisia kirjailijoita on suositeltu näin paljon - voin oikein perehtyä aikaisemmin kovin tuntemattomaan kirjalliseen maahan.

    VastaaPoista