Olen niin outo, etten pidä edes siitä, että on hauskaa."
Keski-ikäisen Juhani Koskelan elämänpäivät ovat käymässä vähiin. Hän makaa sairaalassa seuraten kevään heräämistä ja muistellen mennyttä elämäänsä. Ajatukset kiertävät erityisesti Mariannessa, lukiolaistytössä ja Juhanin oppilaassa. Tytössä, joka Juhanin tavoin siteeraa Väinö Linnaa, on lukenut Nabokovilta muutakin kuin Lolitan, ja jonka kanssa voi puhua sanojen merkityksistä ja demonstratiivipronomien käyttötavoista.
Siipien kantamat on nuoren naisen ja vanhemman miehen rakkaustarina, mutta yhtä lailla se on kertomus yksinäisyydestä ja masennuksesta. Ja se on myös sairauden ja kuoleman kuvaus. Suuret ja vaikeat aiheet kietoutuvat Valtosen kerronnassa luontevasti yhteen: ei tunnu siltä että yhteen kirjaan olisi mahdutettu liian monta teemaa, vaan palaset muodostavat yhdessä uskottavan kuvan yhdestä murheellisen hahmon miehestä.
Valtonen kirjoittaa kaunista ja helppolukuista tekstiä. Hän on myös taitava arjen ilmiöiden ja ihmisluonteen havainnoija. Siipien kantamat on eittämättä hyvä kirja. Kuitenkin moni asia kirjassa hiersi minua vastakarvaan. Eniten minua häiritsi kertojaminän (vai kertojakirjailijan) hienoisen ylemmyydentuntoinen halveksunta lähes kaikkea kohtaan. Kirjassa osansa saivat mm. seuraleikit, tosi-tv, miehet jotka puhuvat saunassa autoista, työpaikkojen toimintasuunnitelmat, naiset jotka stailaavat miesystävänsä uusiksi, kömpelöt kielikuvat ja ihmiset jotka eivät tunnista kirjallisuussitaatteja. En toki voi väittää, etten itsekin arvostelisi välillä ihan samoja asioita, mutta silti tämän kirjan jatkuva piikittely ja negatiivinen asenne tuntui minusta kauhean raskaalta.
Siipien kantamat suorastaan pursuilee viittauksia musiikkiin, elokuviin ja ennen kaikkea kirjallisuuteen. Henkilöt lukevat kirjoja, keskustelevat niistä ja siteeraavat suosikkejaan. Kirjassa viitataan suoraan tai epäsuorasti lukemattomiin kirjoihin ja kirjailijoihin. Lukutoukalle tällainen on tietysti varsin herkullista: on mukava bongailla niitä hämärämpiäkin viittauksia ja tunnistaa lainauksia. Jossain vaiheessa tosin alkoi tuntua siltä, että viittauksia oli liikaakin, ikään kuin koko kirja olisi pelkkää intertekstuulista kirjokudosta. Aloin lopulta miettiä, oliko tuo ja tuokin kohta lainaus ja viittaus johonkin muuhun kirjaan.
Juhanin ja Mariannen suhde oli sinänsä kuvattu tyylikkäästi ja mässäilemättä aralla aiheella, mutta Mariannen hahmo jäi kuitenkin hiukan epäuskottavaksi. Valtonen kyllä tuo esille sen, että Juhani kenties muokkaa mielessään Mariannesta täydellistä naista, mutta koska lukijalle ei juuri anneta vihjeitä todellisesta Mariannesta, näemme vain uskomattoman kauniin, harvinaisen älykkään ja säkenöivän sukkelan tytön. Juhanin asema ja motiivit suhteessa on kuvattu uskottavasti, mutta Marianne saa kantaa epäkiitollista haavekuvan viittaa.
Siipien kantamat on hyvä kirja, mutta minulle se oli vain mielenkiintoinen lukukokemus, ei suuri elämys. Moni muu on ihastunut enemmän, ainakin Jori, Sara, Maria, anni.M, Minna (Ilse), Susa, Sanna, Jum-Jum ja Kirsi.
Jussi Valtonen. Siipien kantamat
Tammi, 2007
Minä pidin tästä paljon, mutta se Valtosen Vesiseinä oli napakymppi ;)
VastaaPoistaSaatan hyvinkin lukea joskus tuon Vesiseinänkin (tai jotain muuta Valtoselta), koska tämäkin tosiaan oli minusta hyvin kirjoitettu, ja olisi kiinnostavaa tietää, miten erilaisia tai samanlaisia muut kirjat ovat.
PoistaLuulen, että tuo Juhananin negatiivisuus ja kyynisyys lähes kaikkea "tavista" kohtaan kumpusi lapsettomuus- ja avioerokokemuksista ja yleensäkin sellaisesta osattomuudentunteesta.
VastaaPoistaHyvä arvio! Valtonen on todellinen "blogi-ilmiö", sillä lähes kaikki ovat tarttuneet tähän kirjaan blogisuositusten perusteella.
Kyllä, Juhanin asenne kyllä sopi hänen henkilökuvaansa erittäin hyvin. Masentuneen ja yksinäisen miehen ajatuksiahan ne olivat. Niiden lukeminen vain kävi minulle jotenkin raskaaksi. Olisikin mielenkiintoista lukea lisää Valtosta ihan senkin takia, että näkisi harrastaako hän vastaavaa nokkelaa mutta kyynistä havainnointia muissakin kirjoissaan.
VastaaPoistaMinäkin luin tämän kirjan ihan täysin kirjablogien ansioista. Kirja on kyllä blogihuomionsa ansainnut, koska vaikka en kirjaan niin ihastunutkaan, se oli minustakin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä.
Olipa hyvä lukea tästä yksi maltillisempikin arvio. Se helpottaa kirjaan tarttumista, sitten joskus. Voisin kuvitella, että samat asiat ärsyttäisivät minuakin, mutta se jää nähtäväksi!
VastaaPoistaTästä oli tosiaan niin yksimielisesti pidetty, että oli pakko miettiä miksi kirja ei minua hurmannut. Kirjassahan ei sinänsä ollut mitään vikaa, ja sitä oli helppo lukea, mutta Siipien kantamat ei sitten vain ollut ihan minun kirjani.
Poista