Lionel Shriver: Jonnekin pois

"Hänellä oli jäljellä vain sanoja, kuin nimilappuja tyhjien hyllyjen reunoissa. Varastossa oli jäljellä vain pahoinvointia, pelkoa ja - juhlahetkien varalle - jokunen laatikko avaamatonta raivoa."

Kaksi pariskuntaa. Shepherd ja Glynis. Jackson ja Carol. Kiltti ja mukautuvainen Shepherd on vihdoin päättänyt toteuttaa unelmansa ja muuttaa kaukaiselle paratiisisaarelle asumaan säästöillään. Samaan aikaan Shepherdin vaimo, kroonisesti kiukkuinen Glynis kertoo sairastavansa syöpää.

Shepin parasta ystävää Jacksonia tympii kaikki, varsinkin amerikkalainen yhteiskunta. Lisäksi hän tuntee jatkuvaa alemmuudentunnetta upeaa vaimoaan Carolia kohtaan. Pariskunnalla on kuitenkin ainakin yksi asia, joka tuntuu sitovan heidät lujasti yhteen: esikoistytär Flicka, joka sairastaa vaikeaa perinnöllistä sairautta, joka todennäköisesti johtaa kuolemaan ennen 30-vuoden ikää.

Lionel Shriver on loistelias ihmiskuvaaja. Hänen henkilöhahmonsa ovat särmikkäitä, kompleksisia ja uskottavia. Minulle hänen kirjojensa viehätys on perustunut suureksi osaksi juuri henkilöihin, ja siihen kuinka Shriverin luomaa maailmaa heidän kauttaan tarkastellaan. Toisaalta Inan Jonnekin pois -jutun kommenteissa oltiin sitä mieltä, että Shriver tarvitsee Ison Aiheen kirjoittaakseen hyvän kirjan. Tässä kirjassa aiheet kieltämättä ovatkin isoja: syöpä, kuolema, raha, Yhdysvaltain sairaanhoitojärjestelmä. Olenkin kirjan luettuani sitä mieltä, että Isot Aiheet jättivät tällä kertaa henkilöhahmot hiukan varjoonsa. Välillä tuntui siltä, että henkilöhahmot palvelivat vain kirjan teemoja ja sanomaa - että heidän puheensa ja ajatuksensa kertoivat kirjan teemoista, eivät henkilöistä itsestään.

Ei niin, että henkilökuvat olisivat huonoja. Erityisen kiinnostavia ovat Shep ja Glynis, nuo taipuisa ja taipumaton; myötäilevä vesi ja kova teräs. Kummankin henkilökuva syvenee kirjan (ja Glynisin sairauden) etenemisen myötä. Myös heidän keskinäinen suhteensa on kiehtovasti kuvattu.Vaikka tapaamme pariskunnan vasta Glynisin sairastuessa ja seuraamme heidän liittoaan vain sairauden aiheuttamassa poikkeustilassa, lukijalle muodostuu kuva koko yhteisestä elämästä. Sillä se, millaisia Shep ja Glynis ovat yhdessä olleet, määrittää myös heidän suhdettaan sairausaikaan.

Toisesta pariskunnasta Carol jää etäiseksi hahmoksi, eikä Jacksonistakaan muodostunut minulle ihan lihaa ja verta olevaa ihmistä. Vaikka kirjassa tapahtumia tarkastellaan Shepin lisäksi juuri Jacksonin näkökulmasta, en silti tuntenut pääseväni kovin lähelle häntä. Jacksonin pitkät palopuheet järjestelmän epäkohdista toki valottivat Jacksonin maailmankuvaa, mutta ne olivat silti minusta hiukan liian suuressa osassa, ja tunsin välillä kyllästyväni niihin. Koskettavasti sen sijaan oli kuvattu Jakcsonin suhde Flickaan - niin täynnä rakkautta, kunnioitusta ja surua tuo isän ja tyttären suhde oli.

Myös Glynisin sairastuminen, sairauden tuomat henkiset ja fyysiset muutokset ja sopeutuminen niihin on kirjoitettu terävästi ja voimakkaasti. Vain yhdessä luvussa pääsemme kurkistamaan Glynisin pään sisälle, ja tuo jo hyvin sairaan naisen sisäinen monologi on kirjan viiltävimpiä hetkiä. Ehkä sen voima on osaksi juuri siinä, että Glynisistä nähdään vain tuo yksi purkautuminen, mutta olisin silti voinut vaihtaa muutaman Jacksonin luennon pariin Glynisin kitkerään yksinpuheluun.

Pidin tästä kirjasta kovasti, ja sen vaikuttavuudesta kertoo se, että olen lukemisen jälkeen pyöritellyt kirjaa ja sen henkilöitä päässäni tiuhaan tahtiin. Kuitenkin jäin kaipaamaan kirjalta jotain sellaista, mitä kahdesta muusta lukemastani Shriverin romaanista olen löytänyt. Hiukan lähemmäksi tulevia henkilöhahmoja. Hiukan enemmän avoimuutta ja tilaa lukijan tulkinnoille. Tätä kirjaa lukiessa tuntui välillä siltä, että sanoman läpisaaminen on ollut Shriverille sen verran tärkeää, että hän päätyi korostamaan ja toistamaan tiettyjä asioita liian usein. Ja olisin myös toivonut hiukan erilaista lopetusta. Shriverille on kyllä ilmeisesti ominaista lopettaa rankat kirjansa suht lempeästi, mutta tällä kertaa loppuratkaisu ei ollut minusta ihan niin onnistunut kuin muissa kirjoissa. Mutta monet ovat myös pitäneet lopetuksesta, joten jokaisen kannattaa lukea ja päättää itse.

Kirjan ovat lukeneet alussa mainitun Inan lisäksi myös Susa, Sanna, anni.M, Mari A., Leena, Tuulia, Jum-Jum, Valkoinen kirahvi, Jenni ja Booksy.

Lionel Shriver: Jonnekin pois (So Much for That, 2010)
Suom. Seppo Raudaskoski
Avain, 2011