Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides (Nostalgian jäljillä)

Luin Virgin Suicidesin vuoden 2004 kesäkuussa. Jotain lukukokemuksen ainutlaatuisuudesta kertoo jo sekin, että muistan lukemisajankohdan näin tarkkaan - vain hyvin harvasta kirjasta pystyn sanomaan tarkalleen, koska olen sen ensimmäisen kerran lukenut. Kirjan ihmeellinen ja ainutlaatuinen tunnelma on myös jäänyt vaivaamaan mieltäni, ja tiesin heti kirjan luettuani että haluan lukea sen joskus uudestaan.  Ajan kuluessa olen unohtanut kirjasta oikeastaan kaiken muun paitsi sen, miltä sen lukeminen tuntui. Virgin Suicides vaikutti siis suorastaan täydelliseltä kirjalta luettavaksi Nostalgian jäljillä -haasteeseen.

Kirjan vaikuttavuus ei ainakaan vähentynyt toisella lukukerralla. Ymmärsin kuitenkin, miksi en muistanut kirjasta kovin paljoa, sillä Virgin Suicidessa ei varsinaisesti tapahdu juuri mitään - jos näin nyt voi sanoa kirjasta jossa viisi sisarta tekee itsemurhan. Tämä on niitä kirjoja, jotka muodostuvat kielestä, tunnelmasta ja tuokiokuvista, ei niinkään juonesta. Tämänkaltaiset kirjat kestävät ainakin minulla erinomaisesti uudelleenlukemisia, koska näiden vaikuttavuus ei alunperinkään perustu tapahtumiin tai juonenkäänteisiin vaan johonkin aivan muuhun.

"Vuosi oli kulunut, emmekä me vieläkään tienneet mitään. Tytöt olivat vähentyneet viidestä neljään, ja kaikki - niin elävät kuin kuolleet - alkoivat muuttua varjo-olennoiksi. Edes heidän tavaransa jalkojemme juuressa eivät tehneet heitä todellisiksi, ja kaikkein nimettömin noista esineistä oli pieni vinyylipintainen laukku, joka oli päällystetty kullanvärisillä ketjuilla, ja olisi voinut kuulua kenelle hyvänsä tytöistä, itse asiassa kenelle hyvänsä tytölle koko maailmassa. Olimme kerran olleet tarpeeksi lähellä heitä voidaksemme haistaa kunkin shampoon tuoksun (yrttitarhasta sitruunalehdon kautta vihreään omenaan), mutta nyt kaikki tuo alkoi vaikuttaa aina vain epätodellisemmalta."

Kirjan kertojaäänenä toimii joukko nyt jo keski-ikäisiä miehiä, jotka muistelevat nuoruusvuosiaan ja arvoituksellisia Lisbonin sisaruksia, jotka kaikki tekevät itsemurhan vuoden sisällä. Lisbonin tytöt ovat pojille saavuttamattomia ihastuksen kohteita; arvoitus jota he kaikkien vuosien jälkeenkään eivät osaa ratkaista. Millaisia sisarukset olivat, mitä he ajattelivat ja tunsivat ja mikä loppujen lopuksi ajoi heidät äärimmäiseen ratkaisuun? Pojat ympäröivät itsensä muistoilla, valokuvilla ja tytöille kuuluneilla esineillä, mutta tytöt säilyttävät salaisuutensa. Myös lukija näkee poikien kautta tytöistä vain välähdyksiä, ja niinpä Lisbonin sisarukset ovat meille lukijoillekin arvoitus, jota voi yrittää ratkaista mutta johon ei koskaan saa lopullista vastausta.

Kirja kertoo Lisbonin tytöistä, mutta yhtä lailla heitä seuraavista pojista ja nuoruudesta. Nuoruus ei tässä kirjassa näyttäydy kultaisena kuin ajoittain: niinä harvinaisina hetkinä, kun pääsee niin lähelle ihastuksen kohdetta että voi haistaa tämän hengityksen tuoksun, tai kun pukeutuu uuteen mekkoon ensimmäisiä koulutansseja varten. Suurimmaksi osaksi nuoruus on haparoivaa, eksynyttä, pitkästynyttä aikaa, johon oman leimansa lyövät heräävä seksuaalisuus ja maailmanlopun pelko.

Kirjan tunnelma on hiukan unenomainen, epätodellinen. Pienen lähiön elämä on pysähtyneen tuntuista, ja ihmisten pääasiallinen huvi tuntuu olevan naapurien, ja erityisesti Lisbonien romahtavan elämän seuraaminen. Kaupungin tehtaiden päästöt muuttavat järven leväpuuroksi, ja kesällä sarvikorennot peittävät kaiken ruskeaan töhnään. Lisbonien talo rapistuu ja alkaa erittää omituista sakeaa hajua. Lisbonin tytöt polttavat kynttilöitä, soittavat vinyylilevyjä ja pukeutuvat säkkimäisiin leninkeihin. Ihmiset tuntuvat usein puhuvan ja toimivan hiukan riitasointuisesti, hiukan asian vierestä. Kaikkea sävyttää melankolia ja menetyksen tunne.

Kaikesta huolimatta Virgin Suicides on merkillisellä tavalla hyvin kaunis kirja. Sen kauneus sekoittuu usein kauhuun, se on vinksahtanutta ja rosoista, mutta kauneutta yhtä kaikki. Monet tuntevat tämän tarinan Sofia Coppolan elokuvana, mutta suosittelen kaikkia tarttumaan myös kirjaan. Coppolan elokuva  tavoittaa kirjan kauneuden ja unenomaisuuden, mutta elokuvan kauneus on raukeaa ja hohtavaa siinä missä kirjan kauneuteen sekoittuu viemärin ja jätteiden hajua. Siksi kirja on ainakin minulle paljon mystisempi ja monipuolisempi kokemus.

Kirjan uudelleenluki äskettäin myös Jenni.

Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides - Kauniina kuolleet (Virgin Suicides, 1993)
Suom. Juhani Lindholm
Otava, 2004