Carol Shields: Pikkuseikkoja

"Kutsujen järjestäminen on järjetöntä mutta välttämätöntä touhua. [...] Jos ei nyt puhuta sellaisista juhlista, joiden on tarkoitus olla pelkästään elegantteja ja joita pidetään vain niiden itsensä vuoksi, niin kyllähän se on mukaansa tempaavaa ellei suorastaan raamatullista, että suuri joukko ihmisiä kootaan saman katon alle tiettynä kellonaikana ja hukutetaan ruokaan ja juomaan. Melkein kuin jonkinlainen riitti. Ja se tuottaa myös katharsiksen silloin, kun se todella toimii. Ja miksi ei toimisi?"

En tiedä miten Carol Shields sen tekee. Kirjoittaa pienistä, arkisista asioista ja tavallisista ihmisistä niin täydellisen hienosti ja tarkkanäköisesti, että lukija uppoutuu tekstiin ja unohtaa kaiken muun. Shieldsin kirjoissa harvemmin tapahtuu kovinkaan paljon, ja juonta niissä on vain nimeksi, mutta en ole koskaan pitkästynyt Shieldsin parissa, vaan olen seurannut hänen epätarinoitaan jännittyneenäja ihastuneena.

Esikoisteos, vasta tänä vuonna suomennettu Pikkuseikkoja, on taattua Shieldsiä. Se kertoo yhdestä vuodesta kanadalaisen Gillin perheen elämässä nähtynä perheen äidin, Judithin silmin. Judithin elämässä on periaatteessa kaikki kunnossa: vakaa avioliitto, kaksi lasta ja suhteellisen menestyksekäs ura elämänkertojen kirjoittajana. Kuitenkin Judithia vaivaa epämääräinen tyytymättömyys. Lapset ja aviomies tuntuvat välillä etäisiltä, ja kaikilla on omat salaisuutensa -  myös Judithilla itsellään. Judith kokeilee uralaajennusta elämänkerroista romaanien pariin, mutta perääntyy hankkeesta paniikinomaisesti. Myös ystävät ja kollegat aiheuttavat huolta ja päänvaivaa omine salaisuuksineen.

Salaisuudet ja kommunikointi, yksityinen ja julkinen sekä arki ja juhla muodostavat Pikkuseikkojen ytimen. Judith on luonteeltaan utelias tarkkailija, joka elää tekemällä havaintoja ihmisistä. Perheenjäsenet, ystävät, satunnaiset tuttavuudet ja tuntemattomat ohikulkijat - heidän kaikkien tarinat Judith haluaisi selvittää. Eleet, teot ja ihmisten ympärilleen keräämät tavarat ovat Judithille materiaalia josta rakentaa kertomuksia. Onko Judithin uteliaisuus elämäkerturille (tai kaikille kirjailijoille) välttämätön piirre, vai onko hän vain perusluonteeltaan aina hiukan ulkopuoliseksi jäävä havainnoitsija? Ja voiko ihmisen arvoitusta koskaan täysin ratkaista? Ovatko salaisuudet myös olennainen osa ihmisenä olemista ja tunteeko kukaan lopulta edes itseään?

Shieldsin tyyli on täysin tunnistettava jo tässä ensimmäisessä romaanissa. Kaunis, selkeän kirkas kieli jolla Shields erittelee elämän pieniä ilmiöitä, on hiottu valmiiksi. Myös maailma, jossa Shieldsin kirjat liikkuvat on tuttu: keskiluokkaiset pienperheet, akateemiset, kultturellit piirit, Kanada. Ihmiset, jotka kommunikoivat usein hiukan toistensa ohi, mutta pyrkivät kuitenkin yleensä kohti ymmärtämistä ja kohtaamista. Jos esikoisuus jossakin näkyy, niin ehkä juonessa joka väärinymmärryksineen ja sattumineen on ehkä kaavamaisempi ja ennalta-arvattavampi kuin myöhemmissä kirjoissa.

Pikkuseikkoja sopi aivan erityisen hyvin luettavaksi joulun aikaan. Shieldsin rauhallinen ja kaunis tyyli jos mikä kannustaa hiljentymiseen, rauhoittumiseen ja pysähtymiseen. Lisäksi Pikkuseikoissa puhutaan paljon arkea ja vuodenkiertoa rytmittävistä tavoista ja juhlista. Siitä kuinka elämään tuodaan jatkuvuutta ja merkityksellisyyttä tietyillä toistuvilla rutiineilla, oli sitten kyse isommista seremonioista kuten kutsuista tai joulun vietosta tai pienemmistä tottumuksista kuten iltapäiväteestä tai kirjeenvaihdosta. Shields osaa kuvata nämä seremoniat arkisen tuttuina mutta nostaa ne samalla arjen yläpuolelle - näkee niissä piilevän suuren kauneuden. Juuri tässä arkisen juhlistamisessa saattaa piillä Shieldsin suurin lumo: se tekee lukemisesta nautittavaa ja jättää jälkeensä hiukan haikean mutta kohotetun mielen.

Kirjan ovat lukeneet myös Leena, Valkoinen Kirahvi, Ina, Linnea, Karoliina, Maria ja Katja.

Carol Shields: Pikkuseikkoja (Small Ceremonies, 1976)
Suom. Hanna Tarkka
Otava, 2011