sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Terveisiä KonMarille

Hei KonMari!

Luin juuri kirjasi Siivouksen elämänmullistava taika. Aivan aluksi minun on tunnustettava, että normaalisti tuskin lukisin siivousopasta. Mutta sinun kirjasi on valtava ilmiö. Pelkästään Suomessa kirjaasi myytiin viime vuonna 50 000 kappaletta, ja sen sanottiin yksinään pelastaneen laskussa olevan tietokirjamyynnin täydelliseltä romahdukselta. Ennen kirjasi lukemista olin jo lukenut siitä ties kuinka monesta blogi- ja lehtijutusta, ja seurannut sivusta tuttujen konmaritus-projekteja. Tällaisen joukkovillityksen synnyttävä kirja alkaa väistämättä kiinnostaa, joten minäkin halusin lukea mistä tässä kaikessa on kyse.

 Bloggaajan kirjahylly kaipaisi luultavasti konmarittamista.

Aluksi minun on sanottava, että olet mielestäni vähän hupsu. Suhtaudut siivoamiseen ja järjestämiseen kuolemanvakavasti. Väärässä mielentilassa järjestäminen on "erittäin vaarallista". On "kohtalokasta" karsia tavaroitaan väärässä järjestyksessä. Kun kuvailet koko elämäsi kestänyttä järjestelyvimmaasi, kerrot kuinka olet epätoivoissasi repinyt hiuksiasi, kun kotisi ei ole pysynyt siistinä, tai kuinka olet järjestelystä uupuneena nukahtanut kesken kaiken lattialle. Dramaattisuutesi nauratti minua läpi kirjan.

Mutta kirjasi ei ainoastaan naurattanut. Se myös ärsytti. Keskeinen osa siivousmetodiasi on tavaroiden karsiminen – toisin sanoen pois heittäminen. Kerrot monia esimerkkejä siitä, kuinka suuria määriä tavaraa asiakkaasi ovat heittäneet pois, enkä voi välttyä siltä vaikutelmalta, että äänessäsi on hiukan ylpeyttä siitä, kuinka suurista määristä on kyse: kerrot että "jätesäkkiennätys" on 200 säkillistä.

On varmasti totta, että ihmisillä on aivan liikaa tavaraa, ja suuri osa siitä on tarpeetonta. Mutta ratkaiseeko pois heittäminen tämän ongelman? Minua suorastaan ahdisti se, millaisia tavaramääriä kehotat heittämään pois kiitollisena ja tyytyväisenä siitä, että tavarat ovat opettaneet ihmisille ainakin sen, millaisia esineitä he eivät tarvitse. Puolustajasi sanovat, ettei pois heittäminen välttämättä tarkoita roskiin viemistä, vaan että he kierrättävät poistamansa tavarat. Totuus kuitenkin on, että kierrätyskeskukset ja kirpparit ovat pullollaan tavaraa, jota kukaan ei halua. Kierrättäminen on usein vain ongelman kiertämistä.

Sanot, että ihminen ei enää palaa tavaroiden hamstraamiseen, kun hän on kerran saanut kotinsa järjestykseen. Ehkä joidenkin kohdalla näin käykin, ja se on tietysti hyvä asia. Mutta luulen, että monille konmarittaminen on kuin laihduttamista: prosessi on tärkeämpi kuin päämäärä. Jos tavaraa alkaa taas kertyä, voi aina konmarittaa kotinsa uudelleen, koska se on hauskaa ja palkitsevaa. Ja sinäkin annat ihmisille luvan heittää pois esineitä, joiden kohdalla he eivät ole aivan varmoja sen tarpeellisuudesta, koska "voit aina ostaa uuden tilalle, jos kaipaat tavaraa". Tästäkin syystä hiukan epäilen, ettei kirjasi perimmäinen tarkoitus ole shoppailun vähentäminen.

KonMari, et taida olla nostalgiaan tapuvainen? Kehotat ihmisiä luopumaan menneisyydestään: kirjeistä, päiväkirjoista, lapsuuden esineistä. Valokuvista saa sentään rakkaimmat säilyttää. Mutta minun kaltaiseni ihminen saa muistoista iloa. Ja kuka olisi kirjoittanut esimerkiksi ihanan kirjan 50-luvun tytöt, jos me kaikki heittäisimme päiväkirjamme pois?

Olen arvostellut sinua aika paljon, mutta kyllä kirjassasi oli jotain kiehtovaakin. Nimittäin tavaroiden järjestäminen. Mutta minun on kysyttävä sinulta: miksi kirjassasi ei ole kuvia järjestetyistä kodeista? En nimittäin usko, että se järjestelyosiokaan olisi kiinnostanut minua niin paljon, jos en olisi jo ennen kirjan lukemista nähnyt esimerkiksi blogeissa kuvia KonMari-metodin mukaisesti viikatuista vaatepinoista.

Tiedän, että sinun mukaasi on aivan turhaa järjestää tavaroitaan, jos niitä ei ensin karsi. Suothan anteeksi, jos aion siitä huolimatta soveltaa joitakin järjestysvinkkejäsi, vaikka minulla ei ole aikomusta karsia omaisuuttani. En koe, että minulla olisi tavaraa ahdistavissa määrin, enkä haaveile sisustuslehtien kliinisistä, asumattoman näköisistä kodeista. Mutta ainakin vaatteiden kohdalla järjestysmetodisi voisi helpottaa elämää.

Pienenä salaisuutena voin kertoa, että päivittäiseen sukkakaaokseen kyllästyneenä järjestinkin jo sukkalaatikkoni. Tosin sitäkään en tainnut tehdä täysin oikeaoppisesti, mutta ei se (minusta) ole niin tarkkaa. Voi olla, että kokeilen taittelua myös muiden vaatteiden kohdalla.

Liisa

P.S. Kirjojen ystävänä haluan lisätä vielä yhden asian. En ikinä haluaisi elää kodissa, jossa 30 kirjaa olisi riittävä määrä. Sinun mukaasi ani harva "tavallinen ihminen" lukee kirjoja uudelleen. En siis ehkä ole tavallinen, koska olen lukenut monet kirjahyllyni kirjoista kahdesti, rakkaimmat jopa useammin.

En myöskään allekirjoita väitettäsi, että kirjojen kohdalla "luen sen joskus" tarkoittaisi "ei koskaan". Minun hyllyssäni kirjat saattavat odottaa lukemista pitkäänkin. Mutta lukunautinto saattaa olla sitäkin suurempi siinä vaiheessa, kun kirjaan tarttuu. Sinä saattaisit ilmaista asian jotenkin näin: uskon että jokaiselle kirjalle on oikea hetki saapua elämäämme – luemme kirjan juuri sillä hetkellä, kun tarvitsemme sitä eniten.

P.P.S. Huomasit varmaan, että kirjasi herätti ajatuksia. Kiitos siitä.

KonMarista ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Amma, Linnea ja Maija.

Marie Kondo: KonMari. Siivouksen elämänmullistava taika (Jinsei ga tokimeku katazuke no maho, 2011)
Englannin kielestä suomentanut Päivi Rekiaro
Kansi: Satu Kontinen
Bazar, 2015/2016 

14 kommenttia:

  1. Onneksi olen säästynyt Konmarilta. Lähipiirin ihmiset eivät muusta puhukaan ja kodit tyhjenee ja siistiytyy. Ymmärrän lapsiperheissä tavaran kertymisen ja pieneksi jääneiden tavaroiden isot määrät viemässä tilaa. Kun asun kaksin miehen ja koiran kanssa, meillä ei ole sellaista tavaran ostamispakkoa ja mietitään tarkkaan mitä ostetaan. Keittiörempassa vanhat kalusteet lähtivät uuteen paikkaan, kun laittoi ilmoituksen nettiin, että saa ilmaiseksi. Säästyi kuljetuksilta ja kaatopaikkamaksuilta sekä joku sai mökilleen kalustuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, lapsiperheissä tavaroiden määrä on varmasti aivan erilainen, mutta KonMari ei edes käsittele asiaa lapsiperheiden kannalta. Enkä tiedä, kuinka moni lapsiperhe oikeasti pystyisikään saavuttamaan konmarimaista askeettisuutta: tuntuu aika mahdottomalta.

      Hienoa, että teidän keittiökalusteenne saivat uuden kodin noin kätevästi. :)

      Poista
  2. Minäkin olen säästynyt tältä eikä kiinnosta tippaakaan :) Tulkoon kukin uskollaan ja kotinsa tyylillä autuaaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, minua kirja kiinnosti ilmiönä, ei oikeastaan sisältönsä vuoksi. Mutta tosiaan, annetaan kaikenlaisten kotien kukkia!

      Poista
  3. Liisa, "kirjeesi" luettua ymmärsin, että KonMari ei ole minun kirjani, vaikka olisi kuinka suosittu. Ainoastaan siinä tapauksessa, jos kirjassa olisi hyviä vinkkejä kaappien siivoamiseen, voisin harkita sellaisen luvun lukemista...? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kaappeja käsitellään oikeastaan vain siltä kannalta, kuinka kaikki kodin tavarat saadaan säilytettyä kaapissa, Pystyasennossa, luonnollisesti, sillä se on yksi KonMarin tärkeimpiä sääntöjä.

      Poista
  4. Liisa, olet ihana! ♥

    (Ja ihan samoja ajatuksia tästä kirjasta. Minäkin aloin siivota vaatekaappiani KonMarin luettuani, mutta mitään oikeita ratkaisuja kirja ei anna ja uskon, että monelle konmaritus on hetken hurahdus.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, itse olet ihana. <3

      Niin, olisi hienoa jos yksi pieni kirja parantaisi ihmiset kulutushysteriasta, mutta todella vaikea siihen on uskoa.

      Poista
  5. Juuri hiljattain meinasin että pitäisikö lukea tämä, jotta tietäsin paremmin mistä kohkataan. Ehkä parempi että en lukenut. Olen kuullut ihmisistä jotka ovat hävittäneet suuret määrät tavaraa Konmarituksen myötä, jopa liikaa. Kuten totesit, kierrätyskeskukset pursuvat tavaraa, joten kaiken kiertoon laittamisen sijaan olisi ehkä hyvä pohtia voisiko itse uusiokäyttää jotakin? Törmäsin hiljan facebookissa sisustusryhmään ja liityin sillä siellä on paljon DIY-vinkkejä miten saada omista nykyisistä kalusteistaan miellyttävämpiä.

    Todella upeita huomioita ja pakko todeta että en kyllä lue Konmaria. Veikkaan että ärsyyntyisin sen parissa kovasti. Hieno postaus!
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits Tiia. :) KonMari ärsytti, mutta oli kirja myös aika viihdyttävä kaikessa hupsuudessaan. Ja ilmiön vuoksi kiinnostava lukea.

      Minustakin tuntuu, että jos ihmisellä on jätesäkeittäin turhaa tavaraa, olisi syytä sekä ottaa niitä tavaroita käyttöön, että pohtia omia tottumuksiaan vähän syvällisemmin kuin vain kiittää tavaraa ja heittää se pois.

      Poista
  6. Ihme kyllä, täällä Ruotsissa kirjaa ei ole noteerattu millään tavalla! Piti ihan tarkistaa onko se edes käännetty ja on toki, kirja ilmestyi 2015 nimellä "Konsten att städa" eli Siivoamisen taito. Ei mikään houkutteleva nimi :) /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mrs Karlsson, mielenkiintoista. KonMari on kuitenkin ollut hitti ties kuinka monessa maassa, joten olisi kiinnostavaa tietää, missä maissa se ei ole saavattanut suursuosiota, ja miksi.

      Poista
  7. Ilmiönä kiinnostava, muttei niin kiinnostava, että lukisin kirjan. Olen silleen vanhanaikainen, että tavara ostetaan tarpeeseen ja käytetään loppuun, eikä sysätä kiertoon. Lasten vaatteet ja tavarat tietty eri juttu. Kierrätys on hyvä, jos se pohjautuu aitoon tilanteeseen ja tarpeeseen eikä vain uuden hankinnan mahdollisuuteen. Maailma on krääsää täynnä, pahimmassa tapauksessa lapsityövoimalla tai muuten epäeettisissä olosuhteissa tehtyä halpiskamaa. Siinä olen konmarittajan kanssa samaa mieltä, että niukemmalla määrällä pärjää kuin kuvitteleekaan. Mutta kirjat tai muistot eivät ole niitä, joista ensimmäisenä kannattaisi luopua. Kiitos mukavan rehellisestä arviosta, Liisa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, minua kirja alkoi pikku hiljaa kiinnostaa, ja olihan tämä monella tavalla mielenkiintoinen. Mutta en kirjan luettuanikaan ihan ymmärrä, miksi tästä on tullut niin valtava hitti. Mutta tavallaan tämä ilmiö varmasti kertoo paljon ajastamme. Länsimaisilla ihmisillä on paljon rahaa ja hirveästi tavaraa, ja elämä on toisaalta monella hyvin kiireistä ja vaativaa, joten ehkä harmoniaa haetaan yrittämällä kontrolloida sellaisia asioita kuin syöminen tai tavaran määrä.

      Poista