Helena Sinervon Avaruusruusuissa pureudutaan rakkauteen, seksuaalisuuteen, masennukseen, mielenhäiriöihin, taiteeseen, avaruuden arvoituksiin ja vanhojen miesten ryppyihin. Yksittäiset runot piirtävät yhdessä kuvaa naisten välisestä rakkaudesta, sydänsuruista ja arjen pienistä sattumuksista. Runojen kertojaminä tarkkailee luontoa, rakastettuaan tai kahvilassa ohimennen näkemiään ihmisiä – ja seuraavaksi hän kääntää katseensa sisäänpäin, pohdiskelee omia havaintojaan tai kirjoittamistaan.
"Iho, saarekkeiden tyhjyydessä, huokoista ainetta, jonka kautta olen jatkuvasti yhteydessä itseni ulkopuolelle. Ihon kautta yhteydessä sinuun, vaikka sanat olisivat minut pettäneet. Näin minä tulen sinua vastaan tyhjä piilossa kannen alla. Iho, tuhlattavaksi syntynyt kallis illuusio."
Tyylillisesti runot liikkuvat yhtä laajalla kentällä kuin temaattisestikin. Sinervo kirjoittaa yhdellä sivulla proosarunoa, seuraavalla perinteistä modernia runoutta ja vaihtaa seuraavaksi humoristisen riimittelyn pariin. Joillakin sivuilla on vain irrallisia sanoja, joista osa on tuttuja (päiväkerho), toiset taas keksittyjä (hilpilo, raikea). Leikittely ja tyylilajien vaihtelu tekevät Avaruusruusujen lukemisesta virkistävää ja kiinnostavaa: tätä runokokoelmaa ei todellakaan vaivaa värittömyys tai tasapaksuus!
Avaruusruusuissa oli paljon sellaista, mistä pidin. Se oli persoonallinen ja kiinnostava, ja Sinervon huomiot maailmasta ja ihmisistä ovat monesti hykerryttävän osuvia. Toisaalta kokoelmassa oli myös paljon sellaista, mikä häiritsi ja silitti minua lukijana vastakarvaan. Vaikka tyylillinen leikittely oli hauskaa ja kiinnostavaa, se tuntui välillä aivan liialliselta. Tuntui, että huomioni kiinnittyi jatkuvasti erikoisiin sanavalintoihin, tyylilajien vaihteluihin tai yllättäviin ilmaisuihin, ja runojen sisältö ja tunnelma jäi muotoseikkojen varjoon.
Sinervolta tämä rönsyily on epäilemättä tietoinen ratkaisu, samoin kuin katusoittajien renkutuksien ymppääminen jättiläisorkesterien yleviin hymneihin. Näin Sinervo kuvailee Mahleria, jonka musiikki kulkee yhtenä punaisena lankana läpi kokoelman. Mahlerin tavoin Sinervo toteaa haluavansa sekoittaa taiteeseensa kaikenlaisia vastakkaisia elementtejä.
"Esim. sikiönlähdettäjän työkalut, pihdit,
puhdit, pohdit ja räy sekä silkkihansikkaat
ammentuvat poeettiseen kauhaan
sattumina akateeminen jargon
tai tiäksää nääs tääki kätsä murre.
Sitä kaikki eivät sulata eivätkä siedä,
ja huolissani olisin,
jos sulattaisivat ja sietäisivät."
Osallistun Avaruusruusuilla Saran runohaasteeseen.
Helena Sinervo: Avaruusruusuja
Kansi: Camilla Pentti
Wsoy, 2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti