Kaksi sisarta. Kuvataiteilija ja kirjailija. Vanessa ja Virginia.
Kaksi elämää täynnä menetyksiä, rakkautta ja murtumisia. Risteileviä rakkauksia ja särkyneitä mieliä. Ja taidetta. Vanessa Bellin ja Virginia Woolfin tarinassa riittäisi aineksia useampaankin romaaniin, niin paljon dramatiikkaa, yllättäviä käänteitä, kiehtovia yksityiskohtia ja tragiikkaa kahden kuuluisan naisen elämään mahtui. Susan Sellersin esikoisromaani kertoo yhden version tästä tarinasta.
"Kumpikaan meistä ei oivaltanut, kuinka paljon uhrasimme siinä sivussa. Lepyttelimme toinen toistamme liioittelemalla eroavaisuuksiamme, luopumalla kaikista vaatimuksista toisen alueella. Minä, aina vähemmän taitavana kielellisesti kuin sinä, luovutin sanat sinulle kokonaan. Itselleni otin maalauksen."
Sellersin tarina on Vanessan tarina. Vanessa on kirjan kertojaminä, jonka kautta tapahtumat – ja Virginia – nähdään. Virginia on ihailtu, kadehdittu ja rakastettu, mutta kuitenkin sivuhenkilö kirjassa ja Vanessan elämässä, jonka täyttävät taide, lapset ja rakkaussuhteet. Maalaaminen ja kuvat ovat Vanessalle tapa hahmottaa maailmaa, vaikka hän jatkuvasti kyseenalaistaa taiteensa ja lahjakkuutensa. Sellers korostaakin kerronnassaan Vanessan visuaalisuutta ja aistillisuutta: Vanessa kokee maailman vahvasti värien, muotojen ja koskettamisen kautta. Hän työntää kätensä multaan, koskettelee kankaita hyväillen, silittää rakastettunsa ihoa. Sellers haluaa kuitenkin tuoda esille myösVanessan älyllisen puolen: siitä kertoo sekin että nimenomaan Vanessasta on tehty kertoja, sanojen käyttäjä.
Vanessa & Virginia on kirja, josta olisin halunnut pitää enemmän kuin lopulta pidin. Virginia Woolf on ollut minulle pitkään tärkeä ja rakas kirjailija, ja myös Bloomsburyn ryhmä ja koko 1900-luvun alun Englanti ovat loputtoman kiehtovia. Tarinan kertominen Vanessa Bellin näkökulmasta kuulosti myös kiinnostavalta, ihan senkin takia etten tiennyt Vanessasta läheskään yhtä paljon kuin Virginiasta.
Täytyy kuitenkin tunnustaa, että Vanessa & Virginia oli minulle pieni pettymys. Kirja nosti useamman kerran mieleeni kysymyksen, toimisiko se itsenäisenä tarinana jos lukija ei tietäisi mitään taustalla olevista oikeista ihmisistä ja tapahtumista. Ja päädyin siihen, että Sellersin kirja ei ole kyllin vahva – että sen viehätys perustuu liiaksi kurkisteluun ja tuttujen asioiden tunnistamiseen. Kirjassa on paljon irrallisia viittauksia ihmisiin ja tapahtumiin, jotka eivät kuitenkaan tuo tähän tarinaan mitään lisäarvoa, ja niistä jääkin vähän name droppilun tuntu. Jos kirjaan yritti suhtautua vain tarinana ja kaunokirjana, sen merkityksellisyys tuntui pakenevan.
Tämä on tietysti elämäkerrallisten romaanien (ja elokuvien) ongelma ihan yleisesti. Miten kertoa tarina ja luoda itsenäinen taideteos, sortumatta pelkkään selostamiseen ja kuvittamiseen? Miten puhaltaa kirjaan henki ja nostaa se yleisellä tasolla kiinnostavaksi? Parhaimmillaan elämäkerrallinen romaani onnistuu paitsi kuvaamaan henkilöitään niin aidosti, että lukija uskoo kirjailijan näkemykseen, myös nousemaan tositapahtumien yläpuolelle. Silloin kirjan kiinnostavuus ei enää riipu siitä, ovatko kirjan henkilöt eläneet oikeasti ja tapahtuivatko asiat tosiaan juuri tuolla tavalla. Tässä Vanessa & Virginia ei minun kohdallani onnistunut.
Sellersin kirja ei suinkaan ole huono. Sen fragmentaarinen rakenne on kiehtova ja tuo kirjaan miellyttävää ilmavuutta. Pidin myös siitä, millainen rooli Virginialle kirjassa annettiin:sisar oli Vanessalle tärkeä, mutta ei elämän keskipiste. Tämä oli Vanessan tarina. Minulle kirja kuitenkin jäi ulkokohtaiseksi. Positiivista on kuitenkin se, että kirja herätti halun lukea taas jotakin Virginialta itseltään.
Vanessan & Virginian ovat lukeneet myös esimerkiksi Katja, jaana, Minna, Zephyr, Salla, Jonna ja Maria.
Susan Sellers: Vanessa & Virginia (Vanessa and Virginia, 2008)
Suom. Soili Takkala
Kansi: Nina Kairisalo
Into,2013
Tuota minäkin mietin, että miten kirja aukeaisi ilman pohjaa. Mutta Woolfia lukeneelle tuo oli kiva, täydentävä lisä.
VastaaPoistaUlla, luulen että jos ei tunne taustoja ollenkaan, kirja jää väistämättä sekavaksi. Toisaalta, minusta tuntui että kirja ei tarjonnut minulle kauheasti mitään uutta näkökulmaa aiheeseen vaikka ihan kiinnostava olikin.
PoistaTaisimme kokea tämän(kin) kirjan osin samoin. Paljon hyvää tässä on, mutta aiheesta olisi saanut paljon enemmän irti. Itsenäisenä romaanina tämä ei toimi, mutta on toki kiinnostava teos Woolfin tuotannon ystäville.
VastaaPoistaKatja, aineksia olisi tosiaan ollut vaikka mihin. Sellersin kirja jäi minullekin keskinkertaiseksi, mutta onhan tästä myös pidetty paljonkin. Ja onhan aina hyvä, jos tämä kirja esimerkiksi innostaa tutustumaan syvemmin Virginian, Vanessan ja muiden omaan taiteeseen.
PoistaMinulle tämä kirja oli tosi täärkeä. Ensinnäkin olen Woolf-fani ja luen taas kohta häneltä erään teoksen ja toisaalta, koska olen lukenut hänestä kaiken, mitä vain käsiini saan, olen väistämättä alkanut kiinnostua myös hänen taiteilijasisarestaan Vanessasta.
VastaaPoistaMikä harmi, että tästä kirjasta oli paneeli kirjamessuilla sunnuntaina, jolloin minä olin jo kotimatkalla ja mukan paneelissa Pelo!
Olen samaa mieltä siinä, että tämä kirja ei ehkä toimi ellei tunne ennestään Wolfin elämää yhtään.
Leena, minäkin olen suuri Woolf-fani, ja siksi tämä kirja oli hyvin kiinnostava vaikken sitten kauheasti tästä (kaunokirjana) pitänytkään. Woolf ei kuitenkaan koskaan lakkaa kiehtomasta ja innostamasta minua, ja nyt minäkin haluaisin lukea taas jotakin Virginialta itseltään.
PoistaUskalsin tutustua Woolfin tuotantoon vasta tänä kesänä... Tämä kirja kiinnostaa kovasti. Kiitos hienosta arviosta! :)
VastaaPoistaKiitos, Kaisa Reetta. :) Woolfilla on ehkä vähän pelottava maine, mutta hyvä että uskalsit Woolfin pariin. Tämä kirja oli ihan kiinnostava, mutta ennen kaikkea kannattaa tietysti lukea Virginiaa itseään.
Poista