torstai 4. lokakuuta 2012

Riikka Pulkkinen: Vieras


"Ko-kong ko kong ko kong ko kong ko-kong"

Näin kirjoittaa Riikka Pulkkinen uudessa romaanissaan Vieras. New Yorkin metro kolisee.

Ruumiillisuus ja sen rajat on selvästi aihe joka kiehtoo Pulkkista. Kaikki hänen kolme kirjaansa käsittelevät ruumiillisuutta tavalla tai toisella, mutta Vieras on näistä kirjoista ensimmäinen, jossa tunsin ruumiillisuuden myös konkretisoituvan tekstissä. Kirja on täynnä makuja, ääniä, nautintoa, kärsimystä ja liikettä. Siinä missä Pulkkisen edellinen kirja Totta oli kauneudessaan niin eteerinen ettei se jättänyt minuun kovin suurta jälkeä kirjan kansien sulkeuduttua, Vieras tuli huomattavasti enemmän iholle ja ihon alle. On varmasti makuasia, millainen Pulkkisen kirja kehenkin eniten vetoaa: minulle Vieras oli selkeästi hänen paras ja koskettavin kirjansa. Se on rosoisempi kuin Totta, mutta hallitumpi ja aikuisempi kuin esikoinen Raja.

"Kuuntelin gregoriaanista kirkkomusiikkia, jotta varmasti tuntisin taivaallisen läsnäolon, kun se minua koskettaisi.
Tunnustelin armolahjaani, kutsuin sitä. Kutsuin Jeesusta ja Jumalaa ja enkeleitä.
Sanoin Jeesus Kristus. Kiitos Jeesus Kristus. Minun Herrani Jeesus Kristus, kiitos olkoon sinun valosi, kiitos että näytit minulle tämän tien.
Ei mitään."

Kirjan minäkertoja Maria on uskonkriisiin joutunut pappi, joka ottaa irtioton työstään ja arjestaan Helsingissä ja lähtee New Yorkiin kertomatta asiasta edes rakkaimmalleen (eli sietämättömimmälleen). New Yorkissa Maria tanssii, syö ja ajattelee. Uskoaan, juuriaan ja ruumistaan. Takautumien kautta kerrotaan Marian menneisyydestä: nuoruuden uskonnollisesta herätyksestä ja syömishäiriöstä sekä pienestä Yasmine-tytöstä, jota pastori-Maria yrittää suojella. Kolme tarinankaarta vuorottelevat luontevasti toisiaan täydentäen, mutta Vieraassa on kuitenkin kyse pikemminkin teemoista kuin kertomuksesta. Se käsittelee itsensä etsimistä, joka voi johtaa minuuden kadottamiseen. Se kertoo vierauden tunteesta, joka kenties on yksi ihmisyyteen erottomattomasti kuuluva ominaisuus. Ja se kertoo uskosta, uhraamisesta ja kärsimyksestä.

" - Minä pidän sinusta enemmän kun tanssit, hän tokaisee. - Silloin sinulla ei ole noita käsitteitäsi."

Minulle tuli Vierasta lukiessani sellainen olo, että Pulkkinen on uskaltanut heittäytyä ja leikitellä kirjailijana. Olla rohkeasti oma itsensä. Hän kujeilee kielellä, kirjoittaa välillä runomuodossa, hokee ja toistaa sanoja ja jopa vitsailee. Vieraassa on mukana hymyä ja ironian pilkahduksia, jotka tuntuivat äärettömän virkistäviltä Totan vakavuuden jälkeen.Vieras on myös hiukan outo kirja - kaikki ei tunnu aina aivan todelliselta Vieraan mystiikkaan ja symboliikkaan kallellaan olevassa maailmassa. Heittäytyminen näkyy minusta siinäkin, ettei Pulkkinen piilottele viehtymystään käsitteisiin ja filosofisiin pohdintoihin vaan ne ovat paljon näkyvämmin esillä kuin edellisissä kirjoissa.

Vieras ei varmasti ole kirja kaikkien makuun. Minä ihastuin siihen aika varauksettomasti. Pulkkisen kieli on edelleen kaunista ja hiottua, mutta minusta se tuntui nyt elävämmältä ja vivahteikkaammalta kuin aikaisemmin. Toisaalta voin hyvin kuvitella, että jostakusta se saattaa tuntua vain tekotaiteelliselta ja teennäiseltä. Minä tunsin keinuvani ja syöksyväni tekstin mukana: sitä teki mieli lukea ääneen. Pidin  myös äärimmäisyyksistä, nuoresta Mariasta joka haluaisi välittää valoa ympärilleen, uskonnollisesta tematiikasta ja tanssista.

Toisaalla: Jenni kiinnitti huomiota Pulkkisen uudistuneeseen kieleen ja kuvasi lukukokemusta mielenkiintoiseksi vaikka ei ehkä ihanaksi. Minna taas jäi kaipaamaan edellisten kirjojen ihanuutta, mutta löysi kirjasta myös paljon sellaista mistä piti. Hemulin mielestä kielelliset kokeilut palvelevat tarinaa.

Riikka Pulkkinen: Vieras
Otava, 2012

12 kommenttia:

  1. Luin Vieraan loppuun eilen (koetan ehtiä blogata lähiaikoina, nyt on monenlaisia kiireitä) ja mikäkin ihastuin. Vieras on ehkä Pulkkisen paras kirja, vaikka minulle Totta on edelleen se rakkain. Vieras on rikkonainen ja silti niin ehkä, hieno romaani!

    VastaaPoista
  2. Ehkä -> ehjä. Automaattinen tekstinsyöttö puhelimessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta. Kirja pysyy hyvin kasassa, vaikka sekä kerronta että teksti ovat muodoltaan rikottuja. Se oli yksi asia, josta erityisesti kirjassa pidin.

      Jos kirjan jälkihehkut säilyvät yhtä voimakkaina kuin ne nyt ovat, Vieraasta voi tulla minulle hyvinkin rakas kirja. Pulkkisen paras se minustakin joka tapauksessa on.

      Poista
  3. Kiinnostun tästä yhä enemmän. Olen lukenut vain rajan mutta tämä vaikuttaa teemoiltaan mielenkiintoisimmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi :) Minusta tässä toimivat sekä teemat että muoto.

      Poista
  4. Mielestäni tämä kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Nuo teemat ja rikkonaisuus kiehtovat. Varasinkin jo kirjan, mutta ei liene yllättävää, että varausjono on pitkä. Mutta nyt onkin niin paljon uutuuksia luettavien pinossa, ettei haittaa vaikka saankin Pulkkisen uutuuden myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun ei ollut edes tarkoitus lukea Vierasta tässä vaiheessa, mutta innostuin Jennin arviosta niin paljon, etten malttanutkaan odotella vaan hain kirjan kaupasta ja ryhdyin lukemaan :)

      Toivottavasti tykkäät, jahka saat kirjan käsiisi.

      Poista
  5. Liisa, olen toipunut järkytyksestä kirjahuiputuksen kohdalla. Luulin, että sinä tai minä oli tullut hulluksi edellisen vuodatuksesi luettuani. Julistin muistaakseni etten enää lue yhtään kirjablogia. Vasta jälkeenpäin selvisi, mistä siinä oli kysymys. Anteeksi suuttumukseni.

    Jarmo Papinahon kuolema sai minut uudelleen sekaisin, mutta kaikki asiat järjestyivät kunnioituksesta häntä kohtaan suoriin riveihin. Ihan itsestään. Tuntui joutavalta ottaa mitään muita asioita liian vakavasti.

    Pulkkisen kirjoista: Olen lukenut sekä Rajan että Totta- nimisen; en innostunut oikein kummastakaan. Mutta lukuromaaneina niitä paremman puutteessa kyllä sietää. Ehkä Totta oli minusta hiukan parempi. Mutta eivät ne kumpainenkaan mitään huonoja olleet. Kirjat ovat makuasia pitkälle, niin kuin muukin taide. Tästä kolmannesta kirjoitat tuttuun tyyliisi aika innostavasti. Ehkä luen sen, kun saan käsiini, mutta ilman sen suurempia odotuksia.

    Illan tullen -nimisestä kirjasta, joka on myös tapahtuu pitkälti New Yorkissa, pidän kovasti. Sen kansi on kaunis, ja kirjoittaja, Cunningham, on sijoittanut henkilönsä minulle tuttuihin ympyröihin, on mukava verrata minkälaista on taide-elämä New Yorkissa contra Helsingissä, tai yleensä Suomessa.

    Cunninghamin Tunnit on myös lempilukemistani. Se Virginia Woolfin takia, joka on yksi mielikirjailijoistani.

    Unohdetaan menneet. Liisa on palannut. Ja "ihan selvin päin". Se riittää minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa ettet kanna kaunaa :)

      Minä pidin sekä Rajasta että Totasta, mutta Vieras on Pulkkisen kirjoista ensimmäinen johon ihastuin kunnolla. Se on ilahduttavasti erilainen kuin kaksi edellistä, vaikka samojakin piirteitä löytyy kyllä.

      En ole vielä lukenut Illan tullen -kirjaa, mutta aion kyllä koska rakastan Cunninghamia - erityisesti Tunteja.

      Poista
  6. Vaikka Totta tosiaan jätti vähän nihkeän olon, niin ehkä tämän voisi silti lukea. Vaikuttaa arvioiden perusteella kuitenkin sen verran erilaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En uskalla luvata, että pitäisit Vieraasta, jos Pulkkisen tyyli ei yhtään uppoa, mutta tietysti suosittelen kokeilemaan, koska itse ihastuin kirjaan :)

      Poista
  7. Minäkin ihastuin tähän paljon varauksettomammin kuin Rajaan ja Tottaan. Rennompi, rohkeampi ote!

    VastaaPoista