Kimppaluku etenee. Kaksi viikkoa sitten, ensimmäisen lukurupeaman jälkeen useimmat kimppalukijat tuntuivat olevan kirjasta varsin vaikuttuneita. Erityisesti Fagerholmin kielenkäyttöä ihailtiin, vaikka tapahtumat ja henkilöhahmot olivat välillä hämmentäviä tai menivät lukijan päässä sekaisin. Ensimmäisen välietapin postauksen kommentteineen löydät täältä.
Nyt on luettu jo reilusti yli puolivälin, ja ainakin minulla kirjan maailma alkaa hahmottua jo hiukan selkeämpänä kuin ensimmäisen jakson jälkeen. Fagerholmin kieli ihastuttaa edelleen, ja tarinakin tuntui jo helpommin seurattavalta - ehkä siksi että keskeiset henkilöt ja ympäristö olivat jo tuttuja. Tämä nyt luettu jakso myös keskittyi suurimmaksi osaksi Sandran ja Doriksen tarinaan - kuten lukujen alaotsikotkin kertoivat - ja ehkä siksikin jakso tuntui yhtenäisemmältä kuin alku, jossa piti nopeasti ottaa haltuun paljon henkilöhahmoja ja tapahtumia.
Ennen kirjan lukemista ja vielä lukemisen alussa ajattelin, että amerikkalainen tyttö ja hänen mysteerinsä olisivat kirjan keskiössä, mutta nyt alan epäillä että Eddie de Wire saattaa ollakin taustatekijä, jonka ympärille varsinainen tarina ja muut arvoitukset kiertyvät. Koska Eddiestä ei ole aivan alun jälkeen kuultu juuri muuta kuin arvailuja, ei hänen kohtalonsa tunnu yhtä kiinnostavalta kuin läheisemmäksi tulleiden henkilöiden elämä. Se, miksi Doris tappoi itsensä, on minusta tällä hetkellä paljon kiinnostavampi kysymys kuin se, miten Eddie kuoli. Eddien arvoitus kiinnostaa nyt enemmän siinä mielessä, miten se vaikuttaa muihin henkilöihin.
Niin, Doris. Heti kirjan alussahan kerrottiin, että Doris ampui itsensä, ja nyt kirjan toinen osa tavallaan päättyi taas Doriksen itsemurhaan. Nyt kun Doriksen ihastuttavaan henkilöhahmoon on tutustunut, hänen kuolemansa tuntui tietysti paljon järkyttävämmältä. Mikä ajoi Doriksen tappamaan itsensä? Ja mitä Doriksen ja Sandran välillä tapahtui? Ainakaan Sandra ei ollut kertonut totuutta äidistään (koko Heinz-Gurt -tarina helikoptereineen oli toki alunperinkin epäuskottava), ja ilmeisesti Doris myös pelkäsi Sandraa loppuaikoina.
Joihinkin kysymyksiin saatiin tässä jaksossa vastauksia. Inget Herrman paljastui Eddien siskoksi. Ja lammesta löytyi ruumis. Mutta kenen ruumis oli kysessä. Eddien? Vai kenties Sandran äidin? Joku nainen punaisessa sadetakissa on kuollut, mutta kaksi naista on kadonnut arvoituksellisesti. Kuka on kuollut nainen uima-altaassa Benckun kartassa? Mitä Sandra olisi halunnut kertoa Dorikselle uima-altaalla ennen kuin tähtäsi tätä aseella? Mitä Rita tietää amerikkalaisen tytön kuolemasta?
Kaiken kaikkiaan kirja alkaa tuntua yhä kiehtovammalta. Ajoittain hiukan hyytävältä, toisinaan taas kepeän kujeilevalta. Olen myös positiivisen yllättynyt siitä, kuinka paljon kirja vetoaa tunteisiin - joskus tällaiset kieleltään haastavat ja tarinaltaan hämärät kirjat vetoavat enemmän älyyn kuin tunteisiin, mutta Amerikkalainen tyttö tuntuisi vetoavan molempiin.
Entä miten teidän matkanne kirjan parissa on sujunut? Millaisia ajatuksia on herännyt? Onko teillä teorioita kirjan mysteereistä?
Minulla kesti taas pienen tauon jälkeen hetken ennen kuin pääsin kiinni tarinaan ja Fagerholmin tapaan kertoa. Mutta sitten yhtäkkiä kaikki olikin taas paljon selkeämpää. Nyt olen entistä vakuuttuneempi siitä, että kirja on todella hieno!
VastaaPoistaRomaanin tunnelma on tosiaan paikoin hyytävä, salaisuuksia on liikaa. Tuntuu että kirjassa kaikki pakenevat jotakin. Sandran äiti, joka kuitenkin on mitä luultavimmin kuollut; Bencku juomalla; Rita kirjaimellisesti pakenemalla, lähtemällä Seudulta pois; Sandrakin katoaa aina välillä, muttei taida päästä Doriksesta ja menneisyydestä silti eroon; Doris lopulta tappamalla itsensä.
Mysteereistä sen verran, että Seudulla tapahtuu jotakin hirveää. Kuten jo sanoin, uskon että Sandran äiti on kuollut, mutta onko hän se joka löytyi lammesta? Jossain vaiheessa tuli mieleen, että Sandran äiti ja Eddie ovat yksi ja sama henkilö, mutta se ei taida olla mahdollista. Eddiehän oli aika nuori.
Myös serkkumamma on mielenkiintoinen henkilö. Minua kiinnostaa hänen menneisyytensä, josta on vain vihjattu jotakin. Miksi serkkupappa on mieleltään sairas (näin ainakin olen ymmärtänyt)? Uskon että serkkumamma tietää asioista.
Minäkin pidin pienen tauon ensimmäisen lukurupeaman jälkeen, ja ihan alussa piti taas vähän totutella kirjaan, mutta nopeasti kirja imaisi mukaansa, ja lukeminen oli helppoa ja nautinnollista.
PoistaVahvastihan kirjassa nyt vihjattiin siihen, että kuollut nainen olisikin ollut Sandran äiti. Ja että mahdollisesti Eddie olisikin ollut koko ajan elossa - Ritahan oli kertonut Dorikselle että Eddien oli pitänyt kadota jonkun kamalan tapauksen vuoksi, ja näyttäisi siltä että Ritan tarina saattaisikin olla totta. Mihin Eddie oli sekaantunut? Ja jos Eddie ei ole kuollut, miksi Björn hirtti itsensä? Kysymyksiä tulee koko ajan lisää.
Kirjassa tapahtuu niin paljon, että moni asia tuntuu unohtuvan En muistanut serkkupappaakaan ollenkaan, ennen kuin mainitsit hänestä. Ehkä lukiessa tosiaan pitäisi tehdä jonkinlaisia muistiinpanoja, että pysyisi perillä asioista. Mutta toisaalta nautin kyllä mysteeristä vaikka en läheskään koko ajan ole ihan perillä siitä, mitä tapahtuu.
Uuaaa, mä olin täysin puulla päähän lyöty tästä uusimmasta käänteestä! Tai nythän vähän näyttää siltä, että Doris tappoi itsensä ehkä siksi, että Sandrasta on ruvennut paljastumaan kaikennäköistä... Tai voin olla väärässäkin, mutta pelko ja hämmennys ja kaikki tuommoinen tuntuisi ihan uskottavalta selitykseltä muuten niin randomilta tuntuvaan itsemurhaan. En malta odottaa mitä jatkossa paljastuu!
VastaaPoistaJa olipa osuvasti valittu nämä välietapit, tämänkertainen osui sopivasti hurjaan cliffhangeriin! :)
Mua ei ole tätä ennen hyytänyt yhtään, mutta taisi mennä jonkinnäköiset väreet selässä, kun paljastui, mitä Doris Sandrasta epäilee. Tunnelma kirjassa on hieno - väkisinkin vedän yhteyksiä yhteen kaikkien aikojen lempisarjaani Twin Peaksiin (joka muuten nyt pyörii uusintana telkkarissa). En ilmeisesti ole kauhean omaperäinen tässä assosiaatiossani, muistelisin joskus jostain lukeneeni jotain vertailua Amerikkalaisen tytön ja Twin Peaksin välillä... En vain muista mistä! Eli jos joku osaa vinkata, niin kiva!
Ehkä Doriksenkaan kuolemasta ei ole vielä kaikkea kerrottu. Mutta näyttäisi tosiaan siltä, että itsemurhan taustalla olivat ainakin Doriksen epäilyt ja se että tyttöjen välit lähestulkoon katkesivat. Rakkaus muuttui epäilyksi ja peloksi. Siinäkin, miten tyttöjen "kahden viikon loma uima-altaassa" yhtäkkiä katkesi, oli jotakin omituista. Liz Maalamaa tuli ikkunan läpi, mutta myöhemmin ikkuna olikin ehjä. Ja aivan yllättäen kesken tanssimisen Doris haluaa kotiin...
PoistaVertaus Twin Peaksiin on kyllä osuva, vaikka ei omaperäinen olisikaan :) Pystyn helposti näkemään kirjan tapahtumat tv-sarjana täynnä kiehtovia henkilöhahmoja ja huumaavaa musiikkia.
Jep, ei varmaan ole kerrottu kaikkea Doriksen kuolemasta. Nyt onkin kutkuttava tunne siitä, että mitä tahansa voi tapahtua ja uusia yllätyksiä tulla. Myös minulle Liz Maalamaa ja ikkuna ja muutamat muut vähille selityksille jääneet jutut ovat vähän kysymysmerkkejä. Senkin puolesta tämä kirja vertautuu Twin Peaksiin - molemmissa matkan varrella ohimennen mainittu juttu saattaa tulla myöhemmin esiin paljon merkittävämmässä roolissa (esim. valokuvassa Sandran äidin punainen sadetakki - voi olla, että olen vain vähän hidas, mutta minulle ei tullut valokuvasta ensimmäisen kerran puhuttaessa ollenkaan mieleen, että Doris alkaisi epäillä, että järveen onkin joutunut Sandran äiti). Siksi olisikin hyvä, jos muistaisi kaikki yksityiskohdat!
PoistaOlen hirveän varovainen kirjoittamaan kirjojen juonenkäänteistä, koska pelkään aina, että spoilaan lukukokemuksen joltakulta. Mutta ehkä tämän keskustelun voisi laittaa sellaiseksi *spoiler alert* alueeksi...
Juu, minusta kimppaluvussa saa kyllä keskustella juonesta vapaasti.
PoistaVaikka on kiinnostavaa seurata arvoitusten ratkeamista, uskon ja toivon että osa asioista jää tässä kirjassa selittämättäkin. Jos taas verrataan siihen Twin Peaksiin, niin yksi sen viehätyksen syy on minusta se että kaikkea ei selitetä :)
Ja koska tarina jakuu Säihkenäyttämössä, emme varmaan ainakaan tässä kirjassa saa läheskään kaikkiin kysymyksiin vastauksia.
Vaikka tarina jatkuukin saman teeman ympärillä Säihkenäyttämössä toivoisin, että suuri osa avoimista kysymyksistä saisi vastauksensa. Olisihan se ihan hirveää, jos ei vaikka selviäisikään, kuka lammesta löytynyt nainen on tai miksi Doris tappoi itsensä. Kääk!
PoistaNiin ja kuka se Liz Maalamaa oikein on? Mainitaanko häntä ennen ikkunaepisodia ollenkaan?
PoistaJoo, samaa mieltä Tintti siitä, että kyllä nuo pari ensimmäistä mainitsemaasi ovat sen verran olennaisia, että pakkohan niihin on vastaus saada. :) Mutta kyllä, on hyvä että kaikkea ei selitetä. Tässä kirjassa ei ainakaan aliarvioida lukijan omaa käsityskykyä!
PoistaMä muistelisin, että Liz M esiteltiin jotenkin, mutta mäkään en enää muista, että kuka ja mikä ja mistä. Harmi.
Minäkään en nyt muista, oliko Liz M esiintynyt kirjassa ennen tyttöjen kauppareissua, jolloin hänen sanottiin olevan lottovoittajatar. En tiedä, onko koko Liz kuvitelmaa, koska ainakin tyttöjen tanssiaiset presidenttien ja muiden kanssa vaikutti leikiltä.
PoistaMitä enemmän kirjaa ajattelen, sitä hämmentyneemmäksi tunnen itseni!
Sainpas vihdoin sovitun osan luettua! Se menee vähän hitaammin norjaksi. Yritän nyt kommentoida kieli keskellä suuta niin, etten paljasta kirjan lopussa ja Säihkenäyttämöllä tapahtuvia juttuja. Sen verran voin varmaan kuitenkin sanoa, että kyllä Säihkenäyttämöönkin riittää paukkuja, yllätyksiä ja paljastuksia ;-) Ja joistain tämän kirjan sivuhenkilöistä kerrotaan siellä paljon enemmän. Eli ei ne ihan randomeina ole mukana Amerikkalaisessa tytössä.
VastaaPoistaMutta joo, erityisesti tätä väliosaa lukiessa tuli olo, että kirjassa on ihan valtavasti henkilöitä! Vannoutuneen Fagerholm-faninakin tuntuu siltä, että ehkä ihan muutama liikaa.
Ja minun mielestäni kirja todellakin vetoaa tunteisiin! Valtaosa päähenkilöistä on kuitenkin lapsia tai nuoria ja melkein kaikki jollain tapaa orpoja, hyljättyjä tai kaltoin kohdeltuja, vaikkeivat mitään reppanoita olekaan. Minua ainakin Doris ja muutkin liikuttavat ihan valtavasti.
Mutta kaikki se salaperäisyys! Koko ajan vihjaillaan sinne ja tänne. Muistan hyvin, että kun luin kirjaa ensimmäistä kertaa olin aivan järkyttynyt, kun ensimmäistä kertaa alettiin vihjailla, että Sandran äitikin on murhattu! Juuri tässä toisen osan lopussa haukoin henkeäni ihan järkyttyneenä.
Kamalasti surua ja salaisuuksia, ihan niin kuin Seutu olisi jotenkin kirottu.
Ja silti… Fagerholmin tapa kirjoittaa on niin kevyt ja niin suorasukainen, kaikessa kiemurtelevaisuudessaankin. Juuri tuo lasten ja nuorten näkökulma tekee kaikesta niin kevyttä ja niin karmivaa. Sandra ja Doris suhtautuvat Amerikkalaisen tytön kuolemaan leikkinä. Aikuinen lukija osaa nauttia heidän salaisuuksistaan ja samalla tunnistaa sen traagisen pohjavireen. Kevyttä ja karmivaa. Ja ihan mahtavaa! :-D
Se tässä lukiessa on ainakin käynyt selväksi, että Säihkenäyttämökin täytyy lukea. Fagerholm osaa koukuttaa lukijansa!
PoistaDoris on ihastuttava henkilöhahmo, ja minullakin välillä aivan sydän pakahtuu hänen tunteisiinsa eläytyessäni. Erityisesti tässä nyt luetussa jaksossa liikutti Doriksen pelko hylätyksi tulemisesta: että esimerkiksi serkkumamma tai Sandra ei rakastaisikaan häntä. Ja muutenkin kirjassa on tosiaan helppo elää mukana.
Olen samaa mieltä tuosta kevyen ja karmean yhdistelmästä. Vaikka kauheita asioita tapahtuu, kirja ei ole ahdistava, koska mukana on paljon naurua ja leikittelyä. Tunnelma kirjassa on jotenkin todella lumoava, ja lukijana saa koko ajan olla vähän varpaillaan, että mitäs nyt oikeastaan tapahtuu.
Huutelen väliin, että olen mukana! Pääsin pari päivää sitten teidän tahtiinne ja olen nyt kakkososion alussa. :D Pidän hirveästi tästä kirjasta! Säihkenäyttämöä kokeilin kaksi vuotta sitten, mutta jäi kesken. Kuitenkin jäi vaivaamaan, että miten se jatkuu, kun ei se huono ollut, hirveän sekava vain. Onneksi älysin ruveta lukemaan tätä Amerikkalaista tyttöä nyt ensin. Säihkenäyttämö aukenee todennäköisesti aivan eri tavalla. :)
VastaaPoistaMinua kiehtoo tässä se, että kerronta tosiaan on kepeää eikä kaiken kauheutta tajua ennen kuin oikeasti pysähtyy miettimään. Tyttöjen leikit, Sisar yö&Sisar päivä -jutut, Oolantilaisen viinanhuuruiset seksibileet, Liejuisemman laidan omituinen vedetön uima-allas, suomamma, Bencku... Kaikkea traagista ja kamalaa löytyy.
Mahtavaa, lisää kirjaan ihastuneita kimppalukijoita.
PoistaJa tosiaan, kauheudet ovat läsnä, mutta usein vähän rivien välissä tai sivulaiseissa. Tavallaan se tekeekin niistä kauheuksista vielä karmivampia.
Säihkenäyttämö houkuttaa nyt kovasti, ja lisäksi haluaisin lukea myös Fagerholmin uutuuden. Menee pelkäksi Fagerhilmiksi pian tämä lukeminen :)