sunnuntai 24. kesäkuuta 2012
Håkan Nesser: Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä
"Edmund huokasi ja katseli silmiään siristäen saarelle päin.
"Viimeinen veneretki", hän sanoi. "Se on kyllä surullista. Ja niin hitonmoisen hieno kesä kuin tämä oli."
"Niin", minä sanoin. "Niin oli.""
14-vuotias Erik viettää hitonmoisia kesäpäiviä ruotsalaisella kesämökillä koulutoverinsa Edmundin ja isoveljensä Henryn kanssa. Erikin ja Henryn äiti tekee sairaalassa kuolemaa, mutta Henryn mukaan elämän tulee olla kuin perhosella kesäpäivänä - siitä ei pidä tehdä turhan monimutkaista. Siispä pojat uivat, syövät purkkilihapullia, soutelevat ja rakentavat laituria. Henry kirjoittaa eksistentialistista romaania, ja Erik keskustelee Edmundin kanssa kahden sanan lauseilla. Välillä puhutaan vakavistakin asioista - Erikin äidin syövästä ja siitä kuinka Edmundin isällä oli tapana hakata poikaansa - mutta enimmäkseen elo tosiaan on huoletonta ja kiireetöntä - kuin vain nuoruuden kesinä voi olla. Kunnes tapahtuu Se Kamala, joka muuttaa kaikkien elämän.
Håkan Nesserin nuoruuskuvaus on pullollaan nostalgista kesätunnelmaa. 1960-luvun alkupuolen keskikesässä käydään uimassa kolmekymmentä kertaa päivässä, ja kesäjuhliin poljetaan pyörällä, nailonpaidat päällä ja brylcremeä hiuksissa. Transistoriradiossa soivat Elvis, The Shadows ja Buddy Holly. Kesäinen tunnelma on niin täyteläinen ja nostalginen, ettei sellaista oikeastaan voi kokea kuin muistoissa: tässäkin kirjassa lapsuudenkesäänsä muistelee jo keski-ikäinen Erik. Kesätunnelman taustalla on kuitenkin synkkiä ja vaikeita asioita: sairautta, kuolemaa, hämmentävä aikuisten maailma ja oma heräävä seksuaalisuus. Poikien patoutuneet tunteet kohdistuvat ennenkaikkea kuvankauniisen opettajaan, joka näyttää aivan Kim Novakilta.
Nautin kirjan alkupuolesta, joka kuvaa aikaa ennen Sitä Kamalaa. En ainoastaan ihanan kesätunnelman vuoksi - pidin myös henkilöhahmoista, erityisesti Erkistä ja Edmundista, kahdesta herkästä nuorukaisesta, jotka usein kätkevät herkkyytensä nokkelien puheenparsien tai vaikenemisen taakse. Pojat lukevat dekkareita ja ihailevat kovanaamaisia sankareita, mutta järkyttyvät todistaessaan oikeaa tappelua. Nesser kuvaa murrosikäisiä poikia samanlaisella lempeällä otteella kuin ruotsalaista kesää: pojat ovat hauskoja, hyväsydämisiä ja hiukan rikkinäisiä, ja lukijan on helppo kiintyä heihin. Oikeassa elämässä sen kummemmin kesä kuin nuoruuskaan eivät taida koskaan olla yhtä ihania kuin muistoissa tai kirjoissa.
Mielenkiintoni kirjaa kohti laski kuitenkin loppua kohti. Vaikka aavistin aika alkuvaiheissa, mitä Se Kamala tulisi olemaan, toivoin loppuun asti sen olevan jotain muuta. Jotakin mikä ei olisi vienyt kirjaa niin paljon kohti dekkaria. Kirjan viimeinen osa, jossa pikakelataan Erikin elämää nuoruudesta keski-ikäisyyteen, etäännytti minua yhä enemmän kirjasta. Siinä missä kirjan alkupuolisko oli viehättävää tunnelmanluomista, loppupuoli oli kertovampi ja selittelevämpi, ja vaikka luin kirjan nopeasti ja viihdyin sen parissa, se ei aivan lunastanut lupauksiaan. En voi sanoa suorastaan pettyneeni, mutta kirja taitaa silti jäädä mieleeni pikemminkin viihdyttävänä välipalana kuin suurena elämyksenä.
Erityismaininta täytyy antaa kirjan kansikuvalle, joka on kerta kaikkiaan mainio, ja tavoittaa kirjan nostalgisen tunnelman erinomaisesti.
Kirjan ovat lukeneet myös Katja jonka mielestä kirja oli ihana, Sara joka nautti keskikesän suloisesta haikeudesta ja Jokke joka pohdiskeli kirjan moraalista ongelmaa.
Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen.
Håkan Nesser: Kim Novak ei uinut Genesaterin järvessä (Kim Novak badade aldrig i Genesarets sjö, 1998)
Suom.Saara Villa
Kansi: Timo Mänttäri
Tammi, 2005
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minä luin tämän pari vuotta sitten ja tykkäsin kovasti. En toki muista kirjaa enää niin hyvin, että osaisin selittää mikä kaikki siinä viehätti, mutta ainakin mainitsemasi ihanan lapsuuden kesän muistot. Pitäsikin lukea kirja uudelleen nyt kesällä.
VastaaPoistaKesä- ja nuoruuskuvaus oli tässä viehättävintä. Dekkarijuonesta en itse niin pitänyt, mutta se varmaan on ihan makuasia, koska ei sekään ollut huonosti toteutettu.
PoistaKesäkirjaksi tämä on mainio.
Kiitos linkityksestä :)
VastaaPoistaTämä on minulta alkupään kokeellinen postaus, josta en erityisemmin enää pidä, mutta juttusi luettuani lisäsin siihen huomion Kim Novakista, hänhän esiintyy Vertigo -filmissä. Moraaliasiaa olisin voinut enemmänkin avata, mutta en uskaltanut juonipaljastusten pelossa.
Minusta postauksesi on hyvä. Kansikuva tosiaan paljastaa aika paljon, ruotsinkielisessä laitoksessa ei minusta ollut tätä kantta, oli kylläkin keltainen.
Muistaakseni poikien litania ei-mukavista asioista lisääntyi, ja se luultavasti johti hieman minua harhaan...
Omaa näkemystäni teoksesta haittasi myös lopun lässähdys, sama pätee siitä tehtyä filmiä, joka on tullut ainakin kaapelikanavilla.
Tästä kirjasta ei tosiaan kannata liikaa paljastaa, joten täytyy kirjoittaa hiukan kieli keskellä suuta. Loppukin on kuitenkin sen verran monitulkintainen, että siitäkin olisi kiva keskustella.
PoistaKim Novak -viittaus on tosiaan monimerkityksinen ja varmasti harkittu.
Filmi minusta naulasi ratkaisun kiinni syyllisestä, mikä jää kirjallisessa teoksessa auki.
PoistaAika mielenkiintoista, että elokuvassa on päädytty tuollaiseen ratkaisuun. Jotenkin se lopun tietty avoimuus oli minusta aika olennaista.
PoistaTotta, tästä kannattaa kirjoittaa aina varovaisesti, mutta sinä kirjoitit hienosti ja saavutit kirjasta jotain olennaista. Minä pidin tästä valtavasti, myös lopusta. Aavistin ja arvasin sen, vaikka kuten sinä, toivoin ehkä muuta.
VastaaPoistaKiitos Katja :) Minä pidin tästä, mutten ihastunut ihan niin paljon kuin odotin. Hyvä lukukokemus näinkin, kuitenkin.
Poista