sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Laura Honkasalo: Eropaperit

"Sara oli vankina ullakkokamarissa, kukaan ei voinut pelastaa. Hän antoi isän taluttaa itsensä Raisan luo pyytämään anteeksi. Tomi oli Raisan kainalossa, ne lukivat kuvakirjaa. Ehkä Tomista tulisi Raisan suosikki, isä ja Raisa haluaisivat Tomin itseleen ja Sara saisi jäädä äidin luo. Suru musersi häntä kohti maata, lattioiden läpi kellariin, kellarin kautta puutarhan uumeniin, hiusjuurten ja sienirihmojen sokkeloon, siellä hän makaisi silmät ja suu täynnä hiekkaa, ja he kävelisivät hänen päällään.
"Mä en halua nähdä tota paskapäätä tänään, Raisa sanoi."


Laura Honkasalon Eropaperit on rankka lukukokemus. Kirja kuvaa vaikeaa avioeroa, jossa revitään rikki niin puolisoiden kuin lasten ja vanhempienkin väliset suhteet - korjaamattomiksi. Sinikan ja Joukon näennäisen onnellinen aviolitto on kenties alun perinkin rakennettu heikoille perustuksille: Sinikka hakee liitosta turvaa jota ei koskaan lapsuudenkodissaan kokenut; Jouko hakee ehkä pesäeroa porvarilliseen perheeseensä. Kun Jouko tapaa kauniin ja boheemin Raisan, hän uskoo löytäneensä todellisen minänsä ja haluaa repäistä sekä itsensä että lapset irti vanhasta elämästä. Lapset Sara ja Tomi joutuvat tasapainottelemaan kahden maailman välillä. Vanhassa maailmassa eletään väsyneen ja itkettyneen äidin kanssa vanhoilla säännöillä, uudessa maailmassa käytetään Raisan valitsemia vaatteita ja leluja, Raisaa pitää kutsua äidiksi ja Sinikkaa Paskikseksi koska Sinikka on täynnä paskaa.

Pidin aikoinaan kovasti Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun -kirjasta, kun taas Tyttökerho oli minusta kovin köykäinen tekele. Tyttökerho-pettymyksen vuoksi olin pitkään vältellyt Eropapereiden lukemista, varsinkin kun olin lukenut siitä useamman melko negatiivisen arvion. Monet tuntuivat pitävän Eropapereita yliampuvana ja epäuskottavana kirjana tai katkerana henkilökohtaisena tilityksenä. Minulle Eropaperit sijoittuu jonnekin Tyttökerhon ja Sinun lapsiesi välimaastoon: se ei ollut minusta kirjana yhtä hyvä ja viimeistelty kokonaisuus kuin Sinun lapsesi, mutta ehdottomasti parempi kuin Tyttökerho. Löysin Eropapereista paljon hyvää, mutta valitettavasti myös asioita jotka turhauttivatja ärsyttivät.

Avioerokuvauksena Eropaperit on minusta onnistunut. Ymmärrän kyllä moitteet epäuskottavuudesta, ja itsekin välillä hätkähdin joistakin Joukon ja Raisan täysin käsittämättömiltä tuntuvista teoista ja sanoista. Valitettavasti kuitenkin avioerojen yhteydessä näitä käsittämättömyyksia tapahtuu - eikä ydinperheissäkään aina eletä onnellisessa harmoniassa. Honkasalo tavoittaa hyvin sen hädän, jota lapsi tuntee kahden maailman puristuksessa, tai kun ennen turvalliselta tuntunut isä muuttuu vieraaksi ja epäluotettavaksi. Myös jätetyn vaimon, Sinikan näkökulma on uskottava. Se kuinka rakkaus kuolee hitaammin kuin avioliitto, ja kuinka maailmalta putoaa pohja eron myötä, kun entinen puoliso äkkiä syyttää ajatuksista ja teoista joista et tunnista itseäsi.

Eropapereiden suurin ongelma oli liika toisto ja sitä myötä tarinan venyttäminen. Jossain vaiheessa minusta alkoi tuntua, että jokaikinen asia sanottiin kirjassa kahteen kertaan - niin paljon tiettyjä asioita kerrattiin. Kuinka Jouko oli lapsena kiltti ja tämän sisar vaikea lapsi; kuinka lapset kasvavat liian nopeasti; kuinka untuvaisilta vauvan hiukset tuntuvat; kuinka Raisa käytti nilkkapituisia hameita; kuinka Joukon sisko uhrasi elämänsä työlleen. Ja niin edelleen. Myös vaatteiden kuvaukseen kyllästyin: varsinkin naishahmojen vaatetus kuvattiin lähes jokaisessa kohtauksessa. Toki vaatteilla voi hyvin luoda ajankuvaa - ja Honkasalo on kieltämättä taitava ajankuvan ja tunnelman luoja - mutta rajansa kaikella. Vaikka olen itse suunnilleen saman ikäinen kuin Honkasalo, en tunne niin suurta nostalgiaa 70-lukua kohtaan, että jaksaisin innostua enää kymmenennen froteevaatteen kohdalla.

Pienellä tiivistämisellä ja karsinnalla Eropaperit olisi ollut huomattavasti ehjempi kirja. Nyt se tuntui viimeistelemättömältä, johtuen paitsi toisteisuudesta, myös siitä että kirjan loppu oli jotenkin hätäinen ja irrallinen. Viimeisissä luvuissa saatettiin myös vaihtaa kertojanäkökulmaa tai tapahtuma-aikaa jopa kesken kappaleen, mikä oli kohtalaisen häiritsevää.

Eropaperit pohjautuu käsittääkseni aika pitkälti Honkasalon omiin kokemuksiin avioerolapsena, ja se on tavallaan sekä kirjan vahvuus että sen heikkous. Kirja järkyttää ja jää mieleen luultavasti juuri siksi että Honkasalo kirjoittaa niin kipeästi ja vereslihalla. Toisaalta pieni etäisyys aiheeseen olisi voinut tehdä Eropapereista paremman kirjan, hiotumman ja karsitumman.Sinun lapsesi eivät ole sinun onnistui minusta säilyttämään paremmin tasapainon henkilökohtaisen ja yleisen välillä. Lisäksi lukukokemusta kieltämättä hiukan häiritsivät Honkasalon kirjan julkaisemisen aikoihin antamat haastattelut, joissa hän asettui voimakkaasti avioeroja vastaan. Näissä lausunnoissa näkyi liiallinen henkilökohtaisiin kokemuksiin takertuminen ja ehdottomuus, ja ne heijastuivat väistämättä myös lukukokemukseeni.

Honkasalon tavassa kirjoittaa ja muovata lauseita on jotakin hyvin vetävää ja vetoavaa. Toivoisin kovasti, että Honkasalo seuraavaksi kirjoittasi kirjan, joka ei pohjautuisi niin vahvasti hänen omaan lapsuuteensa eikä velloisi niin vahvasti nostalgiassa, kaipuussa kadotettuun lapsuuteen jossa kaikki ainakin näytti olevan kunnossa.

Eropapereista ovat kirjoittaneet myös Jenni, Ina, Suketus, Susa, Katja, Hanna ja jaana.

Osallistun kirjalla Kirjallisuuden äidit -haasteeseen.

Laura Honkasalo: Eropaperit, 2009
Otava, 2010

14 kommenttia:

  1. Huh, taitaa olla liian syvä vesi minun sukellettavaksi juuri nyt... mielenkiintoista oli kuitenkin lukea kokemuksiasi kirjasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Eropaperit ei varmasti ole kirja kaikille, eikä varsinkaan kaikkina hetkinä.

      Poista
  2. Mä en kykene edes harkitsemaan, että lukisin jotain Honkasalon kirjoittamaa - mua vituttaa niin paljon ne avioeron vastaiset haastattelukommentit. En tiedä miksi, varmaan tässä olisi keittiöpsykologeille hommia - ehkä siksi, että vaikka omat vanhempani erosivat eri rumasti (kiitti faija) lopputulos oli kuitenkin oikea. Onneksi erosivat. Olen ehkä jotenkin kokenut, ettei Honkasalo lainkaan pysty nousemaan omien kokemustensa yläpuolelle tai näkemään, että muunkinlaisia totuuksia on. Siksipä mimmin nimenkin näkeminen ärsyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä minäkin ajattelin silloin Eropaperit-haastatteluiden aikana, etten varmasti lue ainakaan tätä kirjaa, koska olin myös todella ärsyyntynyt niistä lausunnoista. No, sitten kuitenkin luin, varmaan uteliaisuudesta. Että onko kirja yhtä raivostuttava kuin haastattelut. Eikä se ollut.

      Jos en olisi tiennyt, että Honkasalo on tarkoittanut kirjan puheenvuoroksi avioeroja vastaan, en olisi kirjan perusteella sellaiseen tulokseen varmasti tullut. Honkasalon kirjat eivät siis ole yhtä ehdottomia ja julistavia kuin hänen haastattelulausuntonsa. Mutta kun niitä lausuntoja on kuullut, ne kyllä tunkivat mukaan Eropapereiden lukemiseen. Ja onhan tässä kirjassa sellaista katkeran tilityksen sävyä.

      Lukemistani Honkasaloista Sinun lapsesi on minusta oikeasti hyvä kirja, mutta en mitenkään patista lukemaan sitäkään, koska tosiaan ymmärrän varsin hyvin tuon ärsytyksen.

      Poista
  3. Minullekin tämä oli rankka kirja, juuri lasten ja toki Sinikankin kohtuuttoman kärsimyksen takia. Joukon ja Raisan käytös kirjassa on käsittämätöntä... Eropapereita olisi tosiaan voinut tiivistää hieman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kärsimyksestä on aina vaikea lukea, ja Honkasalo onnistui kirjassa hyvin juuri lapsen kokemuksen kuvaamisessa.

      Eropaperit on kyllä siinä mielessä hyvä kirja, että se jää mieleen ja herättää ajatuksia. Minulla tämä ainakin on nyt pyörinyt hyvin tiiviisti mielessä.

      Poista
  4. Luin tämän vajaa vuosi sitten ja kiinnitin myös huomiota toiston ongelmaan ja pidin kirjaa jonkin verran epäuskottavana muutamien henkilöiden kohdalla. Parasta kirjassa oli avierolapsen ristiriitaisuuksien kuvaus eli ilmeisesti juuri ne asiat, jotka selkeimmin pohjautuvat Honkasalon omiin kokemuksiin.
    http://jaana-tlltoisenthdenalla.blogspot.com/2011/06/eropaperit.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä - en löytänyt juttuasi haulla, mutta kävin nyt lukemassa sen.

      Minulle tuli lukiessa hiukan sellainen olo, että Honkasalolta on loppunut voimat kirjan kanssa ja viimeistely on jäänyt tekemättä - niin paljon sitä toistoa kirjassa oli. Kuvittelisin ettei tämä ole ollut ihan helpoin kirja kirjoittaa, mutta lopputulos olisi voinut olla parempikin.

      Poista
  5. Kiinnostuin tästä enemmän arviosi myötä! En ole lukenut tästä missään kokonaista arviota, oikeastaan vain siksi että kirjan aihe ei ole sytyttänyt. Minäkin olen lukenut Honkasalon kaksi aiempaa, ja olin niistä samaa mieltä kuin sinä. Nyt kuitenkin jotenkin uteliaisuus kirjaa kohtaan heräsi vahvemmin, vaikka et varauksitta sen puolesta liputakaan. Kiitos siis kiinnostuksen herättämisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle kävi itse asiassa myös niin, että kiinnostuin kirjasta oikeastaan vasta luettuani muutaman aika negatiivisen blogijutun. Uteliaisuus heräsi :)

      Suosittelen tätä kyllä, koska vaikkei kirja ole suinkaan virheetön, se on kiinnostava.

      Poista
  6. Mielenkiintoisia kommentteja. Luin kirjan sen ilmestyttyä ja mieleeni on jäänyt, että pidin kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Honkasalo selvästi herättää mielipiteitä ja tunteita, ja sehän on aina positiivista. Minullekin kaikki kolme häneltä lukemaani kirjaa ovat olleet vähintään kiinnostavia, vaikka en kaikista ole niin kovin paljon pitänyt.

      Poista
  7. Olen lähinnä Laura Honkasalon äidin sukupolvea ja aikoinaan tuntenutkin hänet ja äitinsä Pakilassa. Kirjan miinuksia kieltämättä on, että se on toistava ja ehkä liian sävytönkin - siitä puuttuu mm. huumori kokonaan. Surukin olisi voinut saada erilaisia sävyjä jos siinä olisi ollut surun ja pelon lisäksi muita sävyjä.
    Mutta Honkasalon ansio on se, että ylipäänsä ottanut esille avioeron vaikeuden. Hänen romaanejaan ennen meillä kaikki vakuuttivat, että ero menee ohi puolessa vuodessa. Nykyisin kaikki kyllä tietävät että niin ei ole, mutta ennen Laura L:n Sinun lapsesi-teosta aiheesta annettiin ihan tooinen kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, huumoria kirjassa ei ole. En muista, olisiko Sinun lapsissasi hiukan enemmän hymyä (ainakin siinä oli enemmän sävyjä), mutta Tyttökerho ainakin oli myös kovin vakava.

      Avioero lasten kannalta on aiheena hyvä, mutta näkökulma voisi Honkasalolla olla vähän laajempi.

      Poista