"Työnsin sormeni veteen ja tunsin sen voiman. Se liikahteli kättäni vasten kuin hengitys, kuin eläin, kuin toisen ihmisen iho. Vesi oli kylmää, paljon kylmempää kuin mikään, mihin olin tottunut. Nuolaisin sormiani varovasti, niin kuin minulle oli pienestä asti opetettu: älä koskaan juo vettä, jota et ole ensin maistanut.
"Se on makeaa", sanoin."
Noria Kaitio on teemestarien sukua. Aikojen alusta teemestarit ovat olleet veden vartijoita ja salaisuuksien säilyttäjiä. Aikana, jolloin puhdas vesi on tarkoin säännösteltyä ja vesirikoksista rangaistaan kuolemalla, nuori Noria joutuu kantamaan kovin painavia salaisuuksia. Voiko vesi olla kenenkään etuoikeus, valtion tai teemestarin?
Emmi Itärannan esikoisteos on synkkä ja pelottava, mutta myös kaunis ja runollinen tulevaisuusvisio. Itärannan dystopiassa sodat ja kulutuskulttuuri ovat johtaneet ilmastonlämpenemiseen ja öljyvarantojen ehtymiseen ja makea vesi on melkein kadonnut maailmasta. Sotilasdiktatuuri sääntelee niin veden kuin tiedonkin määrää: kukaan ei oikeastaan tiedä, miksi maailma on muuttunut, tai miten ennen elettiin. Kirjat ovat harvinaisuuksia, ja tarinaa entisajoista kertovat lähinnä kaatopaikalta löytyvät, käsittämättömiksi muuttuneet koneet ja muoviesineet.
Itärannan luoma maailma on erittäin uskottava, luultavasti siksi ettei se ole kovinkaan kaukana siitä maailmasta, jossa jo elämme. Puhdas juomavesi ei tänäkään päivänä ole kaikille itsestäänselvyys, ja merkkejä siitä, että voimme olla menossa kirjan kuvailemaan suuntaan, on liiankin helppo löytää. Samoin kuin kirjassa entismaailma vuotaa nykyismaailmaan, tuntuu meidän todellisuutemme vuotavan Teemestarin kirjan fiktiiviseen maailmaan.
Vaikutuin Itärannan kyvystä kuvitella tulevaisuuden maailma, ja yhtä lailla vaikutuin hänen tavastaan kertoa tarinaa. Teemestarin kirja etenee rauhallisesti ja vailla dramaattisia käänteitä. Se on koruton ja pelkistetty kuin japanilainen teemalja tai muutamalla siveltimen vedolla maalatut rantakaislat. Itäranta kirjoittaa kauniisti, mutta ei kadota kuvaamiaan asioita kauneuden taakse: janon riuduttamat ihmiset, ihoon takertuva pöly, pesemättömät vaatteet ja kuolemanpelko tulevat lukijaa lähelle. Mutta niin tulevat myös tunturipurossa soliseva vesi, vihreän teen hennon makea tuoksu ja ystävän kosketus iholla. Teemestarin kirja ei ole vailla toivoa.
Kirjan ovat lukeneet myös Booksy, Katja, Elma Ilona, Riina, Maria, Morre, Raija, Ahmu, Kuutar ja Minna.
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Teos, 2012
Kansi: Ville Tiihonen
Tämä on kyllä hieno kirja, joka nostaa esiin tärkeitä teemoja. Olen samaa mieltä kanssasi siitä(kin), että kirjan maailma on läpensä uskottava. Se voisi hyvin olla pelottava tulevaisuutemme. Itärannan kirja on samalla kertaa ikiaikainen ja tuore.
VastaaPoistaPidin tästä kyllä todella paljon :)
PoistaTuossa maailmankuvassa pidin erityisesti siitä, että tulevaisuudesta ei oltu tehty mitenkään hirveän erilaista kuin nykyisyydestä, ja että kaikkia yksityiskohtia ei selitetty auki. Lukijana oli vähän samanlaisessa epätietoisuudessa kuin kirjan henkilötkin.
Olen jotenkin sivuuttanut tämän kirjan koko ajan, mutta nyt kyllä kiinnostuin tästä kovasti, kun luin arviosi. Täytyypi tehdä kirjastoon varaus pikapuoliin!
VastaaPoistaKiva että kiinnostuit :) Minä jonotin omaani kirjastosta aika kauan - toivottavasti sinä saat kirjan nopeammin.
PoistaIhana, että pidit tästä - kuvailet kirjaa ihanasti varsinkin viimeisessä kappaleessa!
VastaaPoistaKiitos kovasti Maria :) Pidin paljon, ja mielenkiinnolla odotan, mitä Itäranta seuraavaksi kirjoittaa.
PoistaHeitin Liisa sinulle haasteen blogissani. :)
VastaaPoistaKivaa - tulen kurkkaamaan :)
Poista