tiistai 25. lokakuuta 2016

Kirjamessut kulman takana


Kirjamessut kolkuttelevat jo ovella. Aion tänä vuonna viettää aikaa messuilla perjantaista sunnuntaihin, ja ennakkosuunnitelmia messuohjelman suhteen on totta kai jo tehty. Minulla on vaaleanpunainen yliviivaustussi, jota käytän oikeastaan vain kirjamessulehden merkkailuun, ja tussi on ollut taas viime päivinä ahkerassa käytössä. Tässä siis omia tärppejäni messujen tarjonnasta – haastatteluja ja keskusteluja jotka houkuttavat eniten.

Perjantai

Ehdin messuille toivottavasti joskus kolmen jälkeen. Ja heti olisi valittavana kaksi kiinnostavaa keskustelua:

Klo 15.30 Katri Vala -lavalla keskustellaan aiheesta Kaikki mitä olet ikinä halunnut tietää feminismistä. Baba Lybeckin haastateltavina ovat Rosa Meriläinen ja Saara Särmä.

Samaan aikaan Minna Canth -lavalla kysytään Kirjoittaja vai kertoja? Jukka Laajarinne ja Tommi Melender pohitvat kirjoittamisen henkilökohtaisuutta.

Klo 16.30 valinnanvaraa on vielä enemmän! Mika Waltari -lavalla keskustellaan järisyttävistä lukukokemuksista. Kirjakahvilassa taas aiheena on yksinäisyys. Laura Honkasalo on kirjoittanut kirjan Pöytä yhdelle, jossa käsitellään yksinäisyyttä ja yksin olemisen taitoa.

Kullervo-lavalla olisi vielä Kustantamon kulisseissa, jossa kerrotaan millaista ammattitaitoa tarvitaan, jotta kirja löytää lukijan.

Klo 18 ei tarvitse tehdä valintoja. Silloin minut löytää varmasti Minna Canth -lavalta, jossa puhutaan Eeva Kempin ja Maria Säkön Q-teatteri-historiikista Skavabölen pojista Kaspar Hauseriin. Taru Torikka haastattelee, ja mukana keskustelussa ovat myös Antti Raivio ja Elina Knihtilä.

Aino-lavalla olisi vielä klo 18.30 kiinnostavaa juttua kohua herättäneistä taideteoksista. Matti Mäkelä on kirjoittanut esseekokoelman Tämä ei ole taidetta.

Lauantai

Mitä tapahtuu jos pelko kaventaa yhteiskunnallista keskustelua? Klo 11 Sirpa Kähkönen vetää aiheesta keskustelua otsikolla Oikeus on – onko uskallusta?

Päällekkäin edellisen kanssa Takauma-lavalla on aiheena Tyhjän paperin pelko. Venla Hiidensalo haastattelee Anna-Kaari Hakkaraista ja Johannes Lahtista.

Klo 12 Kirjakahvilassa alkaa Kriitikkobattle, jossa olisi luvassa keskustelua kirjoista, kriitikoista ja kritiikin merkityksestä.

Klo 13 voisi olla mielenkiintoista katsastaa vielä Paperi T, joka kertoo rapista ja runoudesta Minna Canth -lavalla.

Sunnuntai

Viimeisen messupäivän voisi aloittaa klo 12 Katri Vala -lavalla, jossa Pajtim Statovci kertoo uudesta kirjastaan Tiranan sydän.

Klo 12.30 Eino Leino -lavalla aiheena on 400 vuotta Shakespearea. Keskustelua vetää Kansallisteatterin johtaja Mika Myllyaho.

Ehkä kuitenkin valitsen samaan aikaan KirjaKallion keskustelun aiheesta Uudet äänet – kenen tarinan saa kertoa? Haastateltavina ainakin Maryam Abdulkarim ja Koko Hubara.

Klo 13 Takauma-lavalla Panu Rajala, Kaari Utrio ja Tuula-Liina Varis miettivät mitkä ovat suuria suomalaisia rakkauskertomuksia. Tämäkin keskustelu menee osittain päällekkäin KirjaKallion ohjelman kanssa.

Lisää päällekkäisyyksiä seuraa klo 14.30. Takauma-lavalla aiheena on Kriisien eurooppa, jota puivat Jani Saxell, Elina Hirvonen ja Emma Puikkonen.

Samaan aikaan Aino-lavalla mietitään onko vanha kirjailija jäänne vai aarre? Aiheesta keskustelevat Tuula-Liina Varis, Suvi Ahola ja Rein Veidemann.

Messut voisi sopivasti päättää Aleksis Kivi -lavalla perinteikkääseen Helsingin sanomien kirjallisuuspalkinnon ehdokkaden haastatteluun. Esikoiset lavalla klo 15.30.

Enää muutama yö.


2 kommenttia:

  1. Sinulla hyviä suunnitelmia messuille! Voi harmi, kun en kerkeä pe:na tuohon Meriläisen ja Särmän keskusteluun. Olen itse messuilla to-la. Toivottavasti nähdään Liisa messupöhinässä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, saa nähdä ehdinkö itsekään feminismikeskusteluun, mutta yritän ainakin. Toivottavasti nähdään!

      Poista