Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa

"Saara tuijotti avattua osteria epäuskoisena. Tämäkö se oli? Harmaa möntti, joka näytti rantaan ajautuneelta meduusalta. Ihmeellinen herkku, josta hän oli lukenut ranskalaisista romaaneista. Mikä pettymys. Kuvitteliko hän vain, vai liikkuiko se. Elisabeth nauroi hänen ilmeelleen, puristi sitruunaa kuorelle ja ojensi sen Saaran huulille.
"Niele". Saara tunsi meren huuhtovan suutaan. Hän katsoi Elisabethin raollaan olevia huulia ja nielaisi uudelleen."

Saara muuttaa miehensä ja pienen poikansa kanssa pikkukaupungista Helsinkiin. Muuttoon on syynsä: Saaran mies on on jäänyt kiinni jostakin, mistä ei puhuta, mutta jota Saaran vanhemmat eivät katso hyvällä. Asia kuitenkin lakaistaan maton alle, ja Saara on oikeastaan iloinen, kun pääsee pois vanhempiensa syyttävien katseiden alta. Ja onhan Saara kuitenkin onnekas, kun hänellä on mies, vaikkakin vanhempi ja sodassa rampautunut. Saara aikookin tulla Helsingissä oikeaksi mallivaimoksi, sellaiseksi joista naistenlehdissä kerrotaan.

Töölössä Saara tuntee itsensä auttamattoman maalaiseksi. Eikä mallivaimonkaan rooli oikein ota sujuakseen: kodin puunaamisen sijaan Saara saattaa loikoa pitkät aamupäivät sängyssä lukemassa kirjaa. Öisin hän herää suden hetkellä ja joutuu ottamaan pillerin, joka vaivuttaa pumpuliuneen. Sitten Saara tutustuu yläkerrassa asuvaan Elisabethiin, ja äkkiä maailma alkaa saada aivan uusia sävyjä. Elisabeth on kiinnostava ja nykyaikainen, pukeutuu pitkiin housuihin, polttaa piippua ja järjestää juhlia. Naisten välinen suhde on alusta lähtien täynnä jännitettä ja halua, mutta myös salaisuuksia ja menneisyyden kipupisteitä.

Leena Parkkisen Säädyllinen ainesosa on kerta kaikkiaan hurmaava kirja. Se on nautinnollinen kuin täydellinen jälkiruoka: sitä haluaisi samaan aikaan pyöritellä makuja kielellään hitaasti ja kaapia koko kulhon pohjaa myöten mahdollisimman nopeasti. Säädyllinen ainesosa sekoittaa kepeyttä ja kipeyttä juuri sopivassa suhteessa, leikittelee sanoilla ja juonenpätkillä, tarjoilee lukijalle mainioita henkilöhahmoja ja kuorruttaa kaiken romantiikalla, jännityksellä ja ripauksella melodraamaa.

Kirjassa seurataan rinnakkain Saaran ja Elisabethin tarinoita, liikkuen näiden menneisyydessä ja nykyhetkessä. Molemmat naiset kantavat sisällään enemmän kuin pinnalta päin katsoen luulisi, monessakin mielessä. Parkkinen osaa myös hämätä lukijaa, joka usein luulee tietävänsä, mutta saakin tarinan edetessä yllättyä.

Sinänsä Parkkisen kertomuksessa ei ehkä ole mitään uutta ja ennennäkemätöntä. Voisi myös kysyä, onko kirja juonenkäänteineen kaikin puolin uskottava. Mutta ehkä kirjan viehätys piileekin osittain juuri tässä: se on tarinankerrontaa täysin rinnoin. On kauniita seikkailijattaria, maailmaa uhmaavia rakastavaisia, salaisia agentteja ja piilotettuja salaisuuksia. On tarinoita tarinoiden sisällä, kirjeitä ja muistoja. On viittauksia muihin kirjoihin ja kirjallisiin henkilöihin. Sitä voi vain sukeltaa tarinoiden vietäväksi ja nauttia.

Säädyllinen ainesosa on kirjana aistien juhlaa. Parkkinen maalaa henkilöhahmonsa ja miljöönsä elävästi ja koristeellisesti. Tukholma, Helsinki, Pariisi ja Turku piirtyvät lukiessa silmien eteen yksityiskohtaisesti ja kirkkaasti. Voi nähdä Saaran valkoisessa leningissään ja Elisabethin otsalle nostetut aurinkolasit. Oma osansa kirjassa on ruualla, ja kuvaukset erilaisista aterioista ja ruokalajeista nostavat veden kielelle. Ruoka yhdistyy myös erotiikkaan: ruualla ilmaistaan kirjassa hellyyttä, halua ja rakkautta, puretaan patoutuneita tunteita ja flirttaillaan. Katseet ja kosketukset kertovat omaa aistillista tarinaansa.

Parkkisen kerronta tempaa mukaansa osuvine kielikuvineen. Takaumat ja tunnelmapalat rytmittävät tekstiä juonenkuljetuksen lomassa ja pitävät jännitettä yllä. Kerta kaikkiaan, kirja on Jussi Karjalaisen kansikuvitusta myöten melko täydellinen paketti! Saisinko toisen samanlaisen?

Säädyllisestä ainesosasta ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Katri, Sari, Omppu, Arja, Suketus, tuijata, Katja ja Maisku.


Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa
Kansi: Jussi Karjalainen
Teos, 2016