keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Kate Atkinson: Hävityksen jumala


""Löikö hän sinua?" Violan terapeutti Gregory kysyi. Gregory etsi yleensä syitä ja seurauksia perheväkivallasta.
"Löi", Viola vastasi, sillä se kuulosti äärettämän paljon kiinnostavammalta kuin kylmännihkeä totuus – keskinäinen välinpitämättömyys. Vanhemmiten ja ajan myötä alkoi pikku hiljaa ymmärtää, että toden ja tarun ero on oikeastaan merkityksetön, koska lopulta kaikki katoaa historian sakeaan, unohdettuun soppaan. Sekä henkilökohtainen että poliittinen – kaikki samaa soppaa." 

Kate Atkinsonin edellinen romaani Elämä elämältä kertoi Ursula Toddin monesta vaihtoehtoisesta elämästä. Uutuuskirja Hävityksen jumala taas kertoo Ursulan veljen Teddyn yhden elämäntarinan. Teddy elää onnellisen englantilaisen lapsuuden, opiskelee ja haaveilee runoudesta, lentää pommikonetta toisessa maailmansodassa, selviää vasten todennäköisyyksiä hengissä, menee naimisiin ja saa lapsen ja elää seuraavalle vuosituhannelle asti. Sota rytmittää Teddyn elämän perustavalla tavalla: on lapsuus ja nuoruus ennen sotaa, on sota-aika ja sitten on elämä sodan jälkeen – elämä jota ei pitänyt olla.

Pidin kovasti Elämä elämältä -kirjasta, vaikka en ihan varauksetta siihen ihastunutkaan. Suurimmaksi osaksi kirja oli kuitenkin lähes täydellistä kirjallista herkuttelua, ja oli päivänselvää että lukisin myös tämän rinnakkaisteoksen. Ja kyllä Hävityksen jumalakin tarjosi herkutteluhetkiä, vaikkakin hiukan hillitympiä kuin Elämä elämältä.

Siinä missä Ursulan tarina eteni kehämäisesti, kiertyen aina uudesta kuolemasta takaisin elämään, Teddyn tarinaa kerrotaan siityen epäkronologisesti ajasta ja paikasta toiseen. Myös näkökulma siirtyy välillä Teddystä tämän vaimoon, tyttäreen tai lapsenlapsiin. Erityisen suuren osan kirjassa saa Teddyn tytär Viola, joka on itsekeskeisyydessään lähes sietämätön – ja melko yksiulotteinen – henkilöhahmo. Yksiulotteisuudessaankin Viola kuitenkin on yksi kirjan liikkeellepanevista voimista, sillä moni muu henkilö jää melko värittömäksi. Teddy itse on päähenkilönä rakastettava, mutta ehkä hiukan väritön hänkin. Onneksi meillä siis on Viola!

Hävityksen jumala on kiinnostavaa ja helppoa luettavaa, mutta kirjan edetessä huomasin kaipaavani kerrontaan enemmän imua. Elämä elämältä oli niin taitavasti ja koukuttavasti rakennettu, ettei kirjaa malttanut laskea käsistään, mutta Hävityksen jumala oli aivan helppo jättää pariksikin päiväksi odottamaan. Kaikkien kirjojen ei toki tarvitse olla lukusukkuloita, mutta juuri tällaisiin laadukkaisiin lukuromaaneihin kaipaisin kyllä tiettyä koukuttavuutta, joka vaatisi uppoutumaan kirjaan joka solulla. Hävityksen jumala tuntui paikoitellen hajanaiselta ja harhailevalta.

Mutta sitten, kirjan lopulla Atkinson onnistuu vielä säväyttämään. Loppu nostaa kirjan siivilleen ja kohottaa tarinan viimeiseen hiukaisevaan lentoon. En kovin usein saa lukiessani kylmiä väreitä, mutta Hävityksen jumalan viimeiset sivut värisyttivät.

Hävityksen jumalan ovat lukeneet myös esimerkiksi Sara, Raija, Katja, Kirsi ja Kirjasieppo.

Kate Atkinson: Hävityksen jumala (A God in Ruins, 2015)
Suom. Kaisa Kattelus
Kansi: Anders Carpelan
S&S, 2016

3 kommenttia:

  1. Minulla tämä jäi ainakin toistaiseksi kesken ja juuri tarinan imun puute häiritsi. Moni on sanonut samaa kirjan lopusta, joten tekisi mieli lukea se loppuun kyllä sen takia! Mutten tiedä jaksanko kahlata kuitenkaan koko kirjaa vain sen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, loppu on säväyttävä, mutta en usko että se säväyttää, jos kirjan lukeminen muuten on ollut takkuista. Ehkä kannattaa jättää kirja odottamaan ja kokeilla mahdollisesti joskus toiste, jos se vetäisi paremmin. :)

      Poista
  2. Pidin tästä kirjasta paljon. Yllätyin. Elämä elämältä oli tuon vuoden paras. Nyt pidin tästä vielä enemmän.

    VastaaPoista