Jens Andersen: Astrid Lindgren - Tämä päivä, yksi elämä

"Kunhan se vain on taiteellisesti perusteltua, kertomuksessa pitää voida puhua vakavasti myös kuolemasta, ja se lasten pitää vain piru vie hyväksyä. Kuolema ja rakkaus ovat suurimpia asioita, joita ihminen voi kokea, ja ne kiinnostavat joka iässä. Ei lapsia pidä säikyttää tolaltaan, mutta heillä on siinä missä aikuisillakin tarve kokea taiteen liikuttavan itseään. On ravisteltava sielua, joka muuten nukkuisi, kaikille tekee joskus hyvää itkeä ja pelästyä."

Astrid Lindgren kuuluu varmasti elämäni tärkeimpien kirjailijoiden joukkoon. Kirjat, erityisesti jotkut lapsuudessa ja nuoruudessa luetut kirjat, voivat tehdä niin suuren vaikutuksen, että on aivan mahdotonta kuvitella elämää tai omaa persoonaa ilman niitä. Monet Lindgrenin kirjat kuuluvat tähän joukkoon, ja Lindgren itse kuuluu minulla kaikkein taitavimpien ja rakkaimpien lapsuuden kuvaajien joukkoon. Tartuinkin siis mielenkinnolla Jens Andersenin uuteen Lindgren-elämäkertaan. Tiesin kyllä jonkin verran Astridin elämästä jo ennestään, mutta kirja tarjosi paljon uutta ja kiinnostavaa.  

Andersenin kirja on elämäkertana  laadukas mutta melko tavanomainen. Se on hyvin kirjoitettu ja perusteellinen, mutta mitään erityisen persoonallista Andersenin tyylissä tai kirjoitustavassa ei ole. Persoonallisuutta kirjaan tuovatkin ennen kaikkea runsaat lainaukset Astridin omista kirjeistä, päiväkirjamerkinnöistä ja muista teksteistä.

Andersen on ensimmäisenä elämäkerturina päässyt tutustumaan Tukholman Kuninkaallisen kirjaston Lindgren-kokoelmaan. Elämäkerta perustuukin hyvin pitkälti tähän tutkimusmateriaalin, mikä on kirjan vahvuus, mutta jossain määrin myös sen heikkous. Aivan kaikki lainaukset eivät ole kovin mielenkiintoisia: esimerkiksi nuoren Astridin kouluaineet tai toimittajaharjoittelijan artikkelit eivät tuo mitään erityistä lisäarvoa Astridin henkilökuvaan.

Kirja olisi ehkä kaivannut myös enemmän keskustelua muiden tekstien kanssa: Astridin näkemyksiä olisi voinut enemmänkin rinnastaa muihin mielipiteisiin, aikalaiskirjoituksiin, kritiikkeihin ja tulkintoihin. Parhaimmillaan kirja tarjoileekin juuri tätä. On mielenkiintoista lukea esimerkiksi 70-luvun poliittisesti tiedostavia näkemyksiä Vaahteramäen Eemelistä tai Lindgrenin vuoropuhelua poliittisten vaikuttajien kanssa.

Tämä päivä, yksi elämä etenee johdantoa lukuunottamatta melko kronologisesti Astridin syntymästä kuolemaan. 400-sivuinen kirja ehtii edetä puoliväliin, ennen kuin päästään käsiksi Lindgrenin kirjailijan uraan. Andersen käy sitä ennen läpi Astridin varhaislapsuuden ja kouluvuodet, mutta ennen kaikkea hän keskittyy kirjan alkupuolella siihen mitä kutsuu tämän elämän "suureksi ja käänteentekeväksi ongelmaksi": teiniraskautta ja siitä syntyneen lapsen luovuttamista sijaisvanhemmille kolmen vuoden ajaksi. On selvää, että Lassen syntymä ja varhaiset vuodet olivat merkittävä osa Astridin elämää, mutta omaan makuuni aihetta käsitellään kirjassa vähän liian perusteellisesti. Olisin mieluummin lukenut enemmän Lindgrenistä kirjailijana.

Lindgrenin kirjoista eniten huomiota saavat Peppi Pitkätossu -kirjat sekä Veljeni, Leijonamieli, kenites siksi, että nämä kirjat herättivät ilmestyessään eniten keskustelua ja saivat osakseen myös kritiikkiä. Peppi oli heti ilmestyessään valtava menestys, ja puhuttiin jopa Peppi-psykoosista. Ihailijoita riitti, mutta oli myös niitä jotka pitivät Peppiä sairaalloisena ja luonnottomana. Ennen kaikkea Peppi kuitenkin herätti keskustelua siitä, millaisia lapset ovat, miten heitä tulisi kasvattaa ja miten lapsille voi tai saa kirjoittaa.

Peppi ajoittuu Lindgrenin kirjailijanuran alkuun, Veljeni, Leijonamieli taas loppupuolelle. Ja Pepin tavoin Leijonamieli herätti lukijoissa ja kriitikoissa kysymyksiä ja kritiikkiä aiheensa vuoksi: mistä lapsille voi kirjoittaa. Voiko lapsille kirjoittaa kuolemasta ja voiko kirjan nähdä jopa houkuttelevan lapsia itsemurhaan. Astrid vastasi kritiikkiin asiallisesti ja kärsivällisesti, mutta hänelläkin oli omat epäilyksensä kirjan kirjoittamisen aikana. Hän ei epäillyt kuoleman teemaa sinänsä, vaan kykyään käsitellä aihetta oikein.

Hiukan harmillisesti jotkut kirjat ohitetaan kirjassa melkein kokonaan. Erityisesti jäin kaipaamaan Marikkia, joka on minulle Lindgrenin henkilöhahmoista yksi kaikkein rakkaimmista, mutta tässä kirjassa Marikki mainitaan vain sivulauseessa. Ihmettelin myös sitä, että Ronja, ryövärintyttärestä kirjoittaessaan Andersen tekee joitakin asiavirheitä – melko pieniä toki, mutta fanille merkityksellisiä.

Kaikesta huolimatta Andersenin kirja on kelpo elämäkerta, kiinnostava ja monipuolinen. Ja kirjasta huomaa, että Andersen pitää aiheestaan ja suhtautuu Astridiin kunnioittavasti. Se lämmittää mieltä.

Kirjan ovat lukeneet myös Mai, Maija, Ulla ja Raija.

Jens Andersen: Astrid Lindgren. Tämä päivä, yksi elämä. (Denna dagen, ett liv. En biografi över Astrid Lindgren, 2014)
Suom. Kari Koski
Kansi: Martti Ruokonen
WSOY, 2015