Haruki Murakami: The Wind-Up Bird Chronicle

"The next morning I took the train to Shinjuku again. I sat on the same bench and looked at the faces of the people passing by. Again for lunch I had a doughnut and coffee. I took the train home before the evening rush hour started. I made myself dinner, drank a beer, and listened to music on the radio. The next day I did exactly the same thing. Nothing happened that day, either. I made no discoveries, solved no riddles, answered no questions. But I did have the vague sense that I was, little by little, moving closer to something."

Toru Okadan kissa on kadonnut. Torun vaimo Kumiko haluaa, että pariskunta pyytää kissan löytämisessä apua eräänlaiselta selvännäkijältä, naiselta nimeltä Malta Kano. Malta Kano epäilee, ettei Toru tule löytämään kissaa lähiseudulta, mutta Toru päättää silti etsiskellä. Hän ei löydä kissaa, mutta tutustuu naapurin teinityttöön, joka tuntuu ajattelevan kovin paljon kuolemaa.

Kissan katoaminen aloittaa tapahtumaketjun, jonka seurauksena Torun rauhallinen elämä muuttuu vähitellen yhä omituisemmaksi. (Vai alkoiko kaikki sittenkin jo paljon ennen kuin kissa lähti omille teilleen?) Todellisuus ja unet sekoittuvat ja ennustukset toteutuvat. Toru laskeutuu kuivuneen kaivon pohjalle mietiskelemään, ja pyrkii pääsemään lähemmäksi totuutta tutkimalla ihmisten kasvoja. Hän kohtaa erilaisia ihmisiä, joiden kertomat tarinat johdattavat Torua yhä eteenpäin kummallisella matkalla.

The Wind-Up Bird Chronicle on täydellisen tunnistettavaa Murakamia. Kertomus yksinäisyydestä, etsinnästä ja yrityksestä ymmärtää maailmaa, joka on täynnä asioita, joita ei oikeastaan voi ymmärtää. Murakamin kirjoissa maailman ja elämän arvoituksellisuus ilmenee hyvin konkreettisesssa muodossa: niistä löytyy yliluonnollisia ilmiöitä ja mielikuvitusolentoja. Ja silti hänen kertomustensa oudoissa ilmiöissä on aina jotakin tunnistettavaa. Kun lukee Murakamin rinnakkaismaailmoista tai selittämättömistä tapahtumista, tuntee lukevansa ihmisenä olemisen todellisuudesta.

Arvoituksellisuuden lisäksi Murakamin teoksia leimaa yleensä verkkaisuus – niin myös Wind-Up Bird Chroniclea, joka on välillä liikkeissään suorastaan matelevan hidas. Ajoittain tunsin lukiessani jopa pitkästyväni, mutta sellaisella hyvällä tavalla, niin kuin voi pitkästyä kauniina kesäpäivänä auringossa istuessaan. Verkkaisen hitauden vastapainoksi kirjassa on kuitenkin pimeyttä ja synkkyyttä ja suorastaan hätkähdyttäviä väkivallan välähdyksiä.

Loppuaan kohti kolmiosainen Wind-Up Bird Chronicle käy kerronnaltaan sirpaleiseksi ja tunnelmaltaan yhä arvoituksellisemmaksi. Ihastuinkin aivan erityisesti juuri kirjan kolmanteen osaan, jossa alun näennäinen tapahtumattomuus ja normaalius hajoaa ja tunnelma kasvaa yhä synkemmäksi ja tiiviimmäksi. Ja jossa polveilevan tarinan langanpäitä solmitaan yhteen - mutta ihanan kutkuttavasti monia irrallisia lankoja jää ilmaan roikkumaan. 

Koska tämä oli jo kuudes Murakamilta lukemani kirja, en ymmärrettävästi tuntenut samanlaista yllättynyttä riemua ja ihastusta kuin ensimmäisten murakamien kohdalla. Mutta edelleen Murakami onnistuu kietomaan minut lumoukseen, jonka kaltaista kukaan toinen ei onnistu luomaan. Murakamin lumovoima viehättää, mutta siinä on myös pimeyttä ja synkkyyttä. Murakamin maailmassa kirkas selkeys sekoittuu sameisiin vesiin. Siellä istutaan pimeässä kuivuneen kaivon pohjalla ja katsotaan jossakin ylhäällä loistavia kylmiä tähtiä.

Kirjan ovat lukeneet myös Marile, Jenni, Tessa ja Liina.

Haruki Murakami: The Wind-Up Bird Chronicle (Nejimaki-dori kuronikuru, 1994, 1995)
Käännös: Jay Rubin
Kansi: Suzanne Dean
Vintage, 2003